maanantai 30. tammikuuta 2017

Kuningattaren velka

Perjantai, 27.01.2017

Sammakko tuli tiedustelemaan että joko nyt Mercedes olisi valmis täyttämään lupauksensa. Hiukan epäröivänä Mercedes myöntyi, mutta yhtäkkiä paikalle saapui sotilaita, jotka kertoivat että tuntematon lohikäärme on hyökännyt palatsiin!




Kyseinen lohari paljastui Wagneriksi. Wagner saapui kostamaan ystävänsä Hindelin kuoleman, koska Hindelin tappaja lähetettiin täältä, Ringfordista. Mutta vain Psypher on tarpeeksi vahva tappamaan loharin, kuka muu käyttää Psypheriä Ringfordissa Mercedeksen lisäksi? Hmmm... No tietysti varjoritari Oswald! Wagner vaati että Oswald luovutetaan hänelle. Mercedes ei ymmärtänyt että mitä ihmettä tämä nyt on, joten lilliputti selitti että Melvin halusi todistaa kuningatar Elfarialle Oswaldin voiman ja siksi lähetti hänet tappamaan Hindelin. Mercedes kääntyi takaisin Wagnerin puoleen ja kertoi että sekä Oswald että Melvin ovat kuolleita. Wagner ei kuitenkaan tätä uskonut. Wagner ilmoitti palaavansa vuorelleen ja jos Oswald tai hänen tappajansa ei tule pian siinne myös, Wagner hyökkää uudelleen Ringfordiin ja polttaa koko metsän. Mercedes vilkaisi sammakkoa ja päätti lähteä Wagnerin perään, kenties hommat vielä tästä lutviutuu puhumalla. Aika hienohelma, mielummin riskeeraa loharin kuin antaisi sammakolle pusun! Noh, Wagnerin perään siis lumisille vuorille!



Tappelin taas tuttuja lumipeikkoja vastaan ja löysin pian ekan Phozon Prismin täältä, Assault Highn. Tuttu kyky Gwendolyniltä ja Corneliukselta, nostaa vahinkoa mitä enemmän kombossa on erilaisia iskuja. Hiukan myöhemmin vastaan tuli eka välipomo, iso kivihirviö. Tuttu juttu, olen tavannut teitä ennenkin.



Alueen toinen välipomo oli myös tuttu, varjo-otus Bugbear. Alan oppia miten Mercedes kaataa pomoja eli pysy vaan kaukana ja räiski menemään. Tiedän, aika monimutkainen strategia!



Suunnistin alueen trialiin, joka oli kauhukseni kahta kivihirviötä vastaan. Taistelu ei ollut mukava, mutta voitin kuitenkin ensimmäisellä yrityksellä. Sivuhuomio, en ole kuollut tässä pelissä vielä kertaakaan. En jaksa uskoa että näin jatkuu loppuun saakka... Kuitenkin, palkkio trialista oli Phozon Prism, Pixie Call. Se kutsuu pienen keltaissen perhosen, joka ampuu välillä kaaressa räjähtäviä ammuksia.



Jatkoin vuoren huipulle, jossa Wagner tiedusteli että missäs Oswald. Mercedes kertoi että hän tappoi Oswaldin. Wagner nauroi, eihän tuollaista voi uskoa. Mercedes alkoi jo vähän suuttua ja osoitti Wagneria aseellaan, sanoen että tämä Psypher tappoi Oswaldin. Wagner ei vieläkään uskonut, mutta ei oikein tykkää että häntä osoitellaan Psyphereillä. Joten nyt Mercedes saa taistelussa todistaa että muka pärjäisi Oswaldille.



Wagner ei ollut kovinkaan vaikea Mercedeksellä. Tosin on tullut huomattua että hän ei kestä niin paljoa osumaa kuin Gwendolyn ja Cornelius eli ei ole varaa ottaa montaa osumaa. Toisaalta Mercdeksellä on helpompaa pysytellä poissa tulilinjalta, joskin läheltä useat hänen erikoisiskuistaa tekee todella nopeasti paljon vahinkoa.

Syö Spread Shottia, rumilus!


Taistelun jälkeen Wagner ei vieläkään oikein pitänyt Mercedestä kovinkaan kummoisena kuningattarena, mutta sen sijaan hän uskoi Mercedeksen Psypherin voimaan ja piti mahdollisena että se voisi tappaa jopa Oswaldin. Mutta samalla hän sanoi että Psypherit ovat todellinen uhka lohareille, joten tämä ei ollut vielä tässä. Mutta Mercedes vannoi ettei käytä asettaan lohikäärmeitä vastaan vaan Odinia. Wagner totesi olkoon, tappakaa te Psyphereillänne toisenne ja poistui.



Kun Wagner oli poistunut, sammakko tallusti paikalle ja sanoi että Mercedeksen varsijousi ei mahda mitään Odinin Psypherille, Balorille. Sammakko meinasi pyörtyä kylmästä, mutta Mercedes toi hänet turvallisesti takaisin Ringforiin



Takaisin Ringfordissa, Mercedes kyseli lilliputilta keinoa voittaa Odinin Balor. Lilliputti pohti että aseseppä Brom (Joka loi sekä Mercedeksen että Oswaldin aseet) voisi kenties luoda vielä voimakkaamman aseen. Harmi vaan että Melvin heitätti Bromin elävänä Tuonelaan ja edes velho Beldor ei  voisi häntä tuoda takaisin ja kaiken lisäksi Beldor on kateissa. Sammakko loikki paikalle (Mercedes koetti luikerrella sopimuksesta irti, koska hänhän pelasti sammakon kylämältä. Mutta sammakko ei pyytänyt tätä, joten Mercedes on vieläkin suukon velkaa) ja kertoi että Beldor on yksi kolmesta velhosta, jotka kutsuvat itseään kolmeksi viisaaksi mieheksi. Sammakko osasi kertoa että velhot majailevat Titanian viemäreissä. Lilliputti ihmetteli kuinka sammakko tälläistä tietää ja hän kertoi että yksi velhoista, Urzur, muutti hänet sammakoksi (Ja nyt on aika selvää kuka sammakko on, eikös niin?). Mercedes käski lähettää viesinviejiä Titaniaan ja velhoille. Luku päättyi ja opin Hunter Shotin, joka ampuu useita hakeutuvia ammuksia





Maanantai, 30.01.2017

Mercedes saapui Titaniaan pienen seurueen kera (Muutama keiju, lilliputti ja tietysti sammakko) ja yksi kirvesmiehistä johdatti heitä katujen läpi. Mercedes kyllä hiukan ihmetteli miksi heitä ei viedä suroaan linnaan, hän oli kuitenkin ilmoittanut tulostaa kirjeellä Titanian kuninkaalle. Sammakko arveli että Urzurilla on jotain tekemistä tämän kanssa. Ja yllätys, kohta Mercedeksen seurueen kimppuun kävi useampi kirvesmies ja yksi heistä voi lilliputin (jonka nimi viimein paljastui, Matthew) mukanaan!



Jouduinkin sitten heti taistelemaan välipomoa vastaan, joka oli luonnollisesti kirvesmies. Hoitelin sen nopeasti ja aloitin Titanian katujen tutkimisen. Viholliset olivat tuttuja viime kerrasta, jolloin olimme täällä Corneliuksella. Alueen ensimmäinen Phozon Prism opetti Mandragora Marchin, joka muuttaa huoneen Mandragorat liittolaisiksi hetkeksi. Tuskin tulen ikinä käyttämään. Palasin muutaman ruudun verran (koska huomasin kartasta että jäi pari ruutua tutkimatta) ja löysin toisen Phozon Prismin, joka opetti Energy Shotin. Se yksinkertaisesti ampuu maagisen panoksen joka läpäisee viholliset.

Alueen seuraava välipomo oli se jakaantuva limapallero, joka myöskin kaatui aika helposti.



Tutkittuani alueen kokonaan, suuntasin Trialiin, jossa vastassa oli kaksi kirvesmiestä. Höh, toivoin kahta limaa... Tämä oli itseasiassa ensimmäinen taistelu koko pelissä johon kuolin. Ja kaiken lisäks kuolin kahdesti! Mercedes on nimittäin aika heiveröinen mitä tulee puolustukseen ja molemmilla kerroilla olin jumissa Spread Shotin hyökkäysanimaatiossa kun toinen kirvesmiehistä heitti maahaan Cyclone-taikajuoman (joka aiheuttaa pienen tornadon, joka osuu useita kertoja) ja en voinut väistää. Peli ei kuitenkaan rankaise kuolemsta, heittää sinut vain takaisin edelliseen ruutuun ja voit vapaasti mennä yrittämään uusiksi. Kolmannella yrityksellä tajusin olla käyttämättä Spread Shottia jatkuvasti ja palkkioksi sain Miracle Fruit C:n



Sitten jatkoinkin tuttuun tapaan pomolle. Siellä Beldor piti Matthewta vankinaan. Mercedes ilmoitti että Beldorin petturuus armahdetaan jos hän kertoo kuinka päästään Tuonelaan. Beldoria ei paljoa kiinnostanut.



Beldor kutsui Belialin paikalle ja käski hyökätä. Mutta Belial taisi tunnistaa Mercdeksen ja vastusti lumousta. Ei vissiin halunnut toistamiseen turpaan. Beldor oli vähän vihainen ja rankaisi Belialia taikuudella. Mercedes kuitenkin astui väliin ja Beldor päätti paeta.



Mercedes lähti perään ja pian saikin Beldorin kiinni. Harmi vaan että mokomalla oli mukanaan  kaksi kirvesmiestä... Noh, taisteluun!

Skuldi on varmaan kolmas velho

Hoitelin nopeasti kirvesmiehet pois (Onneksi eivät olleet niin kestäviä kuin normaalisti) sitten keskityin Beldoriin. Beldor leijaili ilmassa, teleporttaili ja käytti muutamaa eri loitsua. Hän mm.aiheutti myrkkyaallon maahan, ampui tulipalloja, loitsi tornadoja ja leijutti miekkoja. Miekat olivat itseasiassa hyödyllisiä, koska ne pystyi iskemään takaisin Beldoriin, jolloin hän meni hetkeksi pökerryksiin. Taistelun edetessä hän alkoi myös ampua hakeutuvia sähköpalloja ja jäätä sekä loitsi ympärilleen maahan valtavat miekat, jotka suojasivat häntä. Taistelu ei ollut vaikea, joskin oli vähän raivostuttavaa kun Beldor päätti vaan teleporttailla ympäriinsä.



Taistelun jälkeen sammakko käytti voimiaan ja muutti Beldorin...Pookaksi! No nyt viimeistään pitäisi keksiä kuka sammakko oikein on... Beldor myös taisi tajuta kuka sammakko on, mutta ei kerennyt sanoa ääneen ennen kuin sammakko löi hänet tajuttomaksi. Harmi vaan että sammakon taika kulutti paljon hänen voimiaan. Sammakko pyysi Mercedestä pakenemaan, mutta Mercedes koki että nyt on aika täyttää lupaus.



Mercedes kumarui suutelemaan sammakkoa joka muuttui....




...Ingwayksi! Tadaa! Ingway viimein esitteli itsensä Mercedekselle ja sanoi että valitettavasti hänen täytyy nyt mennä. Mercedes väitti ettei pärjää ilman hänen neuvojaan, mutta Ingway oli varma että Mercedeksestä tulee hyvä kuningatar. Hän kuitenkin lupasi että he tapaavat vielä. Luku päättyi ja sain Flash Shotin, joka laittaa läheiset viholliset pökerryksiin kirkkaan välähdyksen avulla.








torstai 26. tammikuuta 2017

Vallanvaihtoa keijujen keskuudessa

Keskiviikko, 25.01.2017

Viime kerralla saimme Corneliuksen tarinan päätökseen, joten tällä kertaa sukelletaan Fairylandiin ja otetaan ohjattavaksi Mercedes, tuo keijujen mersu!

Tarina alkoi siitä kun Mercedes koetti livahtaa metsästämään sammakoita, aseenaan äitinsä Psyphervarsijousi. Kuningatar kuitenkin sai Mercedeksen kiinni ja myönti että sammakot pitää pitää kurissa (Ne syövät nuoria keijuja, aika villiä) mutta se on sotilaiden eikä prinsessoiden tehtävä. Mutta Mercedes intti että haluaa kehittää kykyjään jotta voi itsekkin tulla taistelukentille. Luonnollisesti kuningatar ei halunnut ottaa tytärtään taisteluun mukaan ja selitti että Mercedes on vielä nuori ja hänen ei pidä syöksyä taisteluun jos ei todella edes ymmärrä miksi he taistelevat.



Paikalle tuli heppu nimeltä Melvin, joka selitti että keijut (Ja muut metsästä syntyneet) tarvitsevat Phozoneita elääkseen. Ja Odin koettaa saada kaikki Phozonit omaan käyttöönsä Cauldronin myötä, joten sehän nyt on vähän huono juttu. Kuningatar kuitenkin päätti että Mercedes voi pitää Psypherin, on Mercedeksen vastuulla suojella Ringfordia (Eli keijujen valtakuntaa) kun hän on itse muualla. Mercedes lähti metsälle samalla kun kuningatar pyysi Melviniä (Joka on Mercedeksen serkku) varmistamaan että hänestä tulee vielä hyvä kuningatar.



Seuraavaksi tuli pieni tutoriaali, joka kertoi miten Mercedeksellä pelataan. Ensinnäkin hän osaa lentää vapaasti ja hänen aseensa ampuu maagisia panoksia, jotka kaikki käyttävät POW-mittaria. Kun mittari on tyhjä, enempää ei voi ampua ellei laskeudu maahan, jolloin Mercedes automaattisesti lataa aseensa kun olet hetken paikoillaan. Mittari täyttää myös hitaasti itsekseen kunhan vain et lennä. Jos hetkeen ei ammu, niin Mercedes ampuu voimakkaamman panoksen. Maassa taas Mercedes voi ladata voimakkaamman ammuksen, joka etenee maata pitkin tai ladata pidempään jolloin hän ampuu sarjan pieniä hakeutuvia ammuksia. Eli Mercedes siis keskittyy pitkän matkan hyökkäyksiin, aika järkyttävä tieto...



Tutoriaalin jälkeen nähtiin miten taistelukentällä menee, Odin hakkasi keijuja ja haltioita turpaan ja asteli kuningattaren ja Melvinin eteen. Hän tervehti kuningatarta (Jonka nimi viimein selvisi, Elfaria) ja sanoi että on pahoillaan että joutuu murtamaan hänen niskansa. Se siitä leppoisasta juttutuokiosta. Elfaria kieltäytyi luovuttamasta Cauldronia ja Odin otti esiin oman Psypherinsä, valtavan piikkipallon ketjussa.



Ruutu välähti punaisena ja seuraavaksi olimmekin keijuen valtakunnassa ja Mercedes polvistui äitinsä vierelle. Mercedes purskahti itkuun ja Elfaria pyysi häntä pitämään päänsä korkealla. Koska hän on uusi keijujen kuningatar. Hän myös kertoi että jos Cauldronia käytetään, se imee kaikki Phozonit itseensä ja se tappaisi metsän sekä kaikki sen asukkaat. Ja siksi Mercedeksen pitää palauttaa Ringfordin mahti ja pysäyttää Odin. Hän vielä sanoi että uskoo tyttäreensä. Sitten hän hyväksyi oman lähestyvän loppunsa ja puhutteli sekä maata että taivasta, paljaen todellisen nimensä joka on Fimbulvetr. Ja ihan tiedoksi, keijuen todelliset nimet tulee olemaan melko tärkeä juttu paaaaaaaaaaljon myöhemmin ;). Sitten Elfaria menehtyi ja jäljelle jäi vain katoavia Phozoneita.



Myöhemmin Melvin sanoi että Mercedes tarvitsee nyt lepoa, hän hoitaa valtion asiat Mercedeksen levätessä. Yksi lilliputeista (Jotka ovat kääpiöitä, jotka ovat liitossa keijujen kanssa. Tavalliset kääpiöt ovat Odinin puolella) suhtautui Melvinin avuliaisuuteen epäilevästi. Lilliputti ehdotti että Mercedes menisi tapaamaan velhoa, Beldoria, joka oli kuningatar Elfarian neuvonantaja. Hän on kuulema nykyään piilossa metsässä. Mercedes noudatti lilliputin neuvoa, joten lähdimme etsimään Beldoria.



Tapettuani hiukan goblineita ja ampiaisia, löysin ensimmäisen Phozon Prismin, Round Shotin. Se hyvin yksinkertaisesti ampuu yhden ison ammuksen. Hoitelin myös pian ensimmäisen välipomon, Manticoren. Kestää hiukan tottua Mercedeksen erilaiseen pelityyliin... Toinen välipomo oli taas se lihansyöjäkasvi. Tässä kohtaa totesin että pysyn vaan kaukana ja ammun vaan niin perkeleesti. Toimii, ainakin vielä...



Löysin piilotetun Phozon Prismin, joka opetti Phozon Burstin. Se aiheuttaa melko ison räjähdyksen, joka heittää viholliset kauemmaksi. Näppärää jos tulee liikaa jengiä iholle!

Etenin pomon alueella, jossa Mercedes vahingossa tiputti jousensa veteen kun viereen loikkasi sammakko. Kyseinen sammakko oli puhuvaa sorttia ja tarjoutui etsimään aseen Mercedekselle. Mercedes lupasi toteuttaa yhden toiveen sammakolle jos hän tosiaan auttaa. Sammakko sukelsi etsimään asetta.



Kun Mercedes odotti sammakkoa takaisin, paikalle saapui Beldor. Mercedes pyysi häneltä neuvoa, mutta Beldorin mukaan tämä on nyt vähän ongelmallista koska hän palvelee uskollisesti kuningas Melviniä. Hetkinen, KUNINGAS Melviniä? No ei kauaa mennyt että mokoma paljastui petturiksi! Beldor kutsui paikalle Belialin (Ei varmaan ollut yllätys että Beldor ja Urzur ovat jotenkin liittolaisia? Vanhat parrakkaat velhot pitää yhtä) ja käski hänet pistämään Mercedeksen poskeensa. Onneksi sammakko loikkasi takaisin pintaan aseen kanssa ja taistelu alkoi. Jälleen kerran.



Belial alkaa olla jo aika tuttu juttu ja Mercedeksellä hän on todella helppo. Miksikö? Koska lentämisen avulla Mercedes vaihtaa helposti puolta ja täten harvoin vaarassa eli loharin edessä.

Beldor palasi taistelun jälkeen, valmiina viimeistelemään Mercedeksen. Onneksi sammakko loikkasi Beldoria päin, myrkyttäen hänet. Beldor hiukan ärsyyntyneenä perääntyi ja katosi. Belial myös nousi ja varoitti Mercedestä että kapina on jo alkanut. Nopeasti Mercedes poistui, ennen kuin on liian myöhäistä. Luku päättyi ja sain First Shotin, passiivisen kyvyn joka voimistaa laukausta jos et ole hetkeen hyökännyt.



Mercedestä odotti pieni joukko keijuja, jotka ovat edelleen hänelle uskollisia. Lilliputti kertoi että puolet eliitistä on Melvinen puolella ja toinen puoli ei ole vielä ottanut kantaa. Mercedes epätoivoisena pyysi että keksikää nyt joku jotain. Sammakko tallusteli paikalle ja sanoi että jos Mercedes haluaa olla kuningatar, hänen täytyy johtaa. Mercedes tajusi että sammakko puhuu järkeä. Hän kääntyi takaisin keijujen puoleen ja ilmoitti hyökkäävänsä palatsiin, hänelle uskolliset seuratkoon. No niin, nyt mennään!



Alueen viholliset oli tietysti pettureita, keijuja sekä haltioita. Eka välipomo oli Unicorn Knight, joka kaatui nopeasti. Jösses, miten paljon Mercedes tekee vahiinkoa!



Muutaman ruudun jälkeen löysin Phozon Prismin, Slip Sliden. Mercedes liukaa maata pitkin samalla kun ampuu ylös sarjan panoksia, jotka sitten tipahtavat takaisin maahan. Lentäviin vihollisiin varmaan aika jees. Kokeilin sitä alueen toiseen välipomoon, siihen sieniheppuun, joka vaihtaa muotoa.



Hiukan myöhemmin löysin Phozon Prismin, joka opetti passiivisen kyvyn nimeltään Power Recovery. Se palauttaa Mercedekselle POW-mittaria enemmän kun viholliset mätkiin häntä. Jatkoin alueen halki, tappaen vielä yhden Unocorn Knightin ja saavutin pomon.

Melvi otti Mercedeksen vastaan ja kehotti luovuttamaan, hänellä ei ole mitään toivoa noin pienelle armeijalle. Jos Mercedes nyt antautuu, Melvin antaa hänen elää. Mercedes kieltäytyi ja paikalle syöksyi vartija kertomaan Melvinille että taisteluun ilmestyi sammakko joka jotenkin on saanut kaiken ihan sekaisin. Ymmärrettävästi Melvin oli vähän pettynyt joukkoihinsa ja kutsui paikalle...Oswaldin? Ja nyt joudutaan sitten ekaa kertaa häntä vastaan!



Oswald oli itseasiassa aika pirullinen pomo, etenkin kun hän kutsui apuun jatkuvasti haltioita ja keijuja. Oswald löi lujaa ja hän pystyi muuttumaan kesken taistelun varjo-otukseksi, joka liikkui pirun vikkelään ja iski vielä kovempaan. Tulin siihen lopputulokseen että kun Oswald muuttuu, niin pysyn kaukana kunnes hän palautuu taas ihmiseksi. Oikeastaan koko taistelun salaisuus oli pysyä jatkuvasti turvallisen välimatkan päässä, koska lähitaistelussa Mercedes jää kakkoseksi.



Mercedes palasi palatsiin, jossa oli jostain syystä sammakoita. Pari keijua ilmoitti että Melvin kuoli taistelussa ja Halja vei Oswaldin. Sitten paikalle tuli ystävämme sammakko, joka kertoi että palatsin sammakot ovat vain lumottuja sotilaita. Sammakko ojenti Mercedekselle lääkkeen jolla he palautuvat normaaliksi. Sammakko oli livauttanut vähän myrkkyä Melvinen joukkojen juomiin, ei ihme että syntyi pieni kaaos. Sitten sammakko kertoi että hän on oikeasti ihminen, mutta hän muuttui sammakoksi kirouksen takia ja siksi vastalääke ei toimi häneen. Mutta hän on kuullut että suudelma voimakkaalta keijulta voi rikkoa kirouksia. Noh, Mercedes on palveluksen velkaa ja hän on keijujen kuningatar, joten luulisi että se riittää.



Mercedes ei ihan kauheasti innostunut ajatuksesta suudella sammakkoa mutta lupaus on lupaus. Hän kuitenkin sanoi että tarvitsee aikaa valmistautua. Luku päättyi ja sain Spread Shotin, joka ampuu sarjan ammuksia.



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lohikäärmeitä siellä, lohikäärmeitä täällä

Ilmoitus! Minä ja ystäväni Juha aloitimme Takapölkky Podcastin ja sen ensimmäinen jakso on nyt verkossa. Podcastin ideana on että käymme jokaisessa jakossa läpi yhden pelin, joka on ollut jo pitkään backlogissa (josta myös ohjelman nimi tulee) odottamassa joko toisen tai molempien huomiota. Käymme myös vähän läpi pelimaailman uutisia, jotka itse koemme mielenkiintoisiksi. Että menkääpäs kuuntelemaan jos yhtään kiinnostaa, ekaksi peliksi valitsimme The Legend of Zeldan. Hämmentävä kyllä, kumpikaan ei tätä klassikkoa ollut aiemmin pelannut.

https://takapolkky.com/

https://www.facebook.com/Takapolkky/

https://twitter.com/takapolkky

Perjantai, 20.01.2017

Cornelius kuuli Pookilta että Velvet lähti taistelukentälle pysäyttääkseen Cauldronin, josta Ragnanival ja Ringford parhaillaan taistelevat. Cornelius oli luonnollisesti huolissaan Velvetistä ja Meril kertoi että Valentinen entinen kuningas on palannut tähän maailmaan, siksi Velvet otti ohjat omiin käsiinsä. Entinen kuningas nimittäin osaa hallita Cauldronia ja hän aiheutti Pooka kirouksen ja koko Valentinen tuhon. Luonnollisesti lähdimme Velvetin perään.



Vastaan tuli Valkyriioja ja parin ruudun jälkeen sain Phozon Prismin, Tempestin. Se luo mahtavan tornaadon.

Tempest toiminnassa. Tykästyin heti!

Ensimmäinen alueen välipomo oli kääpiöiden ilmalaiva, joka meinasi aiheuttaa ongelmia. Huomasin nimittäin etten ole pahemmin ostanut/valmistanut parannusesineitä viime aikoina.



Hiukan myöhemmin Ragnanivalin sotilaat vaihtuivat Ringfordin keijuihin ja haltioihin ja seuraava välipomo olikin sitten Unicorn Knight.



Hetken päästä löysin ruudun, jossa kova tuuli esti etenemisen. Noh, onneks löysin aiemmin saappaat, jotka tekevät käyttäjästään painavammat. Seuraavasta ruudusta löytyikin sitten mm. Draw Ring +1, joka nostaa puolustusta, vetää vihollisia puoleensa ja nostaa todennäköisyyttä että viholliset tiputtavat esineitä.



Suuntasin Trial taisteluun, jossa vastassa oli kaksi Unicorn Knightia. Ei yllätä, kaksi ilmalaivaa olisi ollut aika hurjaa. Mutta kaksi Unicornia oli myös aika haastava, mokomat hypiivät ja syöksyivät niin paljon että oli vaikea löytää sopivaa hetkeä parantaa. Palkinto oli taas Miracle Fruit C.

Ennen pomotaistelua näin kuinka Velvet koetti paeta Mercedekseltä. Mercedes vaati sormusta takaisin, hän lupasi suojelevansa sitä. Velvet koetti selittää että Cauldron pitää pysäyttää, sen kontrolloija on lähellä. Kuningas Valentine ei saa saada Cauldronia haltuunsa enää koskaan. Mercedes hyökkäsi ja sormus irtosi Velvetin otteesta. Cornelius tuli paikalle ja Velvet pyyti että Pooka kiltti, ota sormus ja älä anna sitä kenellekkään ja sitten hän pyörtyi. Mercedes vaati sormusta itselleen. Cornelius ei jotenkin halunnut totella sellaista röyhkimystä, joka vahingoitti Velvettiä. Taisteluun siis käy tiemme jälleen.!



Mercedes oli samanlainen kuin Gwendolynillä eli koetti pitää etäisyyttä. Joten pysyin iholla kiinni ja hakkasin menemään. Hyökkäys on paras puolutus, eikös niin!



Taistelun jälkeen Mercedes oli tajuton, joten Cornelius kääntyi Velvetin puoleen. Mutta Velvet ei ollut yksin, hänen vierellään oli se kruunupäinen luuranko, joka ohjasi Corneliuksen Odetten luo. Ja kyseinen kruunupää on kuningas Valentine! Yllätys!



Valentine (Aika kaveri, kantaa samaa nimeä kuin valtakunta jota hallitsi) ampui maagisen panoksen Corneliukseen ja sormus, Titrel,  lenti Valentinen vierelle. Velvet koetti rukoilla isoisäänsä lopettamaan tämän hulluuden, mutta Valentine sanoi että kukaan ei ymmärrä tuskaa mitä hän kokee. Joten koko maailma ansaitsee tuhoutua, kuten ennustukset sanovat. Onneksi Cornelius oli taas jaloillaan ja hän iski miekallaan sormuksen Valentinen näpeistä. Valentine pakeni, kiroten Corneliusta. Cornelius ojenti Titrelin takaisin Velvetille ja kaatui. Velvet piteli sylissään tätä ystävällistä pookaa. Cornelius ei voinut kertoa kuka hän todellisuudessa on, Velvet ei voisi rakastaa hirviötä.



Cornelius heräsi Pookien piilopaikasta. Hän oli huolissaan Velvetin suhteen, mutta Meril kertoi että hän poistui piilopaikasta kun Cornelius lepäsi. Luvun päätteeksi sain Phozon Prismin, Stun Strikerin. Se on passiivinen kyky, joka nostaa vahinkoa vihollisiin jotka ovat pökerryksissä.


Lauantai, 21.01.2017

Mokomat varkaat (jotka on muuten Goblineita, ei näytä yhtään samoilta goboilta mihin mie oon tottunu...) hyökkäsivät kylään, aikeineen varastaa kaikki kolikot. Cornelius syöksyi auttamaan Meriliä ja Meril kertoi että pookat joilla on paha sydän, muuttuvat Goblineiksi. Goblin sanoi että kuningas Valentine käski heidät varastamaan kolikot ja heittämään Tulen valtakunnan laavavirtaan. Goblin pakeni ja luonnollisesti taas lähdettiin perään, eihän me voida antaa kolikoiden tuhoutua!



Joten suuntasimme siis Tulen valtakuntaan, jossa vastaan tuli lähinnä Goblineita. Myöhemmin vastaan tuli myös tuliliskoja ja eka välipomo oli Vulcan.



Jatkoin alueen tutkimista, kunnes löysin uuden Phozon Prismin, Brave Hurlin. Se aiheuttaa paineaallon, joka kasvaa edetessään. Sitten kohtasin seuraavan välipomon, joka oli se linturatsastaja. Ihan yhtä ärsyttävä tapaus kun pelasin Gwendolynillä...



Seuraavaksi suuntasin Trialiin, jossa oli vastassa kaksi linturatsastajaa. Kyseinen taistelu oli aika hiostava, etenkin kun molemmat muuttuivat feenix-linnuiksi ja alkoivat syöksyä taivaalta niskaan. Palkintona oli jälleen Miracle Fruit, tällä kertaa kuitenkin S joka nostaa kestoa 100 eikä 50.

Sitten olinkin taas valmis kohtaamaan pomon ja siellähän kuningas Valentine minua odottelikin. Cornelius halusi tietää miksi Valentine haluaa omalle kansalleen vain kärsimystä. Valentine alkoi kertoa tarinaa kuninkaasta, jolla oli suuria voimia. Kuningas laittoi voimiaan kolikoihin, jotta kansa pysyisi onnellisena. Mutta petturin takia valtakunta rapistui ja kuningasta pidettiin kansansa kironneena hulluna. Eli tarinan kuningas on siis Valentine itse. Eli jos Valentine sulattaa kolikot, niin voimien pitäisi palata takaisin hänelle. Tai näin piti käydä, mutta kuningas mutisi jotain että goblinit tekivät virheen. Mutta sillä ei ole nyt väliä, vielä on toivoa. Kuningas otti esiin lohikäärmeen munan, jossa on sisällä tuomionpäivän lohikäärme, Leventhan. Valentine siis varasti tämän munan, Wagnerhan sanoi jotain varastetusta munasta. Valentine laski kruununsa munalle ja käytti voimiaan siihen. Ja hetken päästä tämä söpöliini olikin valmiina taistelemaan.



Taistelu ei ollut sen vaikeampi kuin Gwendolynillä, piti vain olla varovainen ettei jäänyt Leventhanin eteen kun hän alkoi valmistella tulilaaseriaan.



Taistelun jälkeen Valentine valitteli miten hän oli liian kauan Tuonelassa ja että Tuonelan jalokivet (Eli ne mistä Psypherit tehdään) imivät hänen voimiaan. Viimein Valentine kysyi kuka Cornelius edes on ja kun hän kertoi olevansa Titanian prinssi, Valentine sanoi että ilmankos hän kantaa tuota miekkaa. Valentinen mukaan Corneliuksen isä, Edmund, tappoi entisen Titanian kuninkaan eli Gallonin juuri tuolla miekalla. Cornelius ei tietenkään tätä uskonut, hänen isoisänsä Gallon kuoli kun demoni hyökkäsi Titaniaan. Sitten yhtäkkiä Cornelius tajusi että ääni joka antoi hänelle miekan Tuonelassa oli kenties Gallon itse! Ja Valentinen mukaan Gallon muuttui demoniksi ja hyökkäsi Titaniaan, jolloin Edmund tappoi hänet. Valentine jatkoi että Titanian kuninkaallisen perheessä kulkee voima, joka mahdollistaa muodonmuutoksen. Gallon oli muuttunut demoniksi taistellakseen Valentinen armeijaa vastaan. Mutta taistelun jälkeen hän pysyikin demonina ja riehui Titaniassa. Tarinan päätteeksi Valentine nosti Leventhanin syliinsä ja hyvästeli Corneliuksen. Tavataan kun maailmaloppu koittaa...



Cornelius palasi kylään, jossa muut Pookat kiittivät kolikoiden palauttamisesta. Yksi Pooka kertoi Corneliukselle että Titaniaan ei kannata nyt mennä, siellä riehuu lohikäärme ja lohikäärmeelle on valittu uhrattavaksi joku nainen. No sehän pitää estää! Ja tuttuun tapaan sain Phozon Prismin, joka opettaa Strike Rayn (Kerää valon voimaa ja ampuu sen suoraan eteenpäin).



Sunnuntai, 22.01.2017

Cornelius palasi Titaniaan, jossa näki isänsä ja velho Urzurin keskustelevan. Urzur sanoi että Edmund liian itsepäinen luovuttamaan Book of Transformationia (Joka varmaan liittyu kuningasperheen voimaan muuttaa muotoa) hänelle ja siksi Urzur usutti lohikäärmeen kaupungin kimppuun. Edmund rukoili Urzuria luovuttamaan kirjan takaisin, mutta Urzur kieltäytyi. Hän aikoo kutsua Gallonin takaisin Tuonelasta. Urzur jatkoi että kuten ennustuksissa sanotaan, Gallon tullaan tuntemaan maailmanlopun petona (Beast of Armageddon) ja koko maailma on hänen valtakuntansa. Urzur jatkoi että koska heillä on nyt myös sormus, Titrel, kaikki käy kuten he aikovat (Ketkä he? Miepäs tiedän, te ette!)



Cornelius tuli väliin ja sanoi että Gallon ei varmasti halua toistaa hirmutekojaan, siksi hän pyysi että hän saisi vain levätä Tuonelassa. Kohtalo toi Corneliuksen hänen luokseen ja nyt Cornelius voi estää Urzurin suunnitelmat. Urzur ei uskonut sanaakaan, tietysti kuningas Gallon odottaa mahdollisuutta nousta jälleen. Urzur katosi ja Edmund viimein uskoi että pooka hänen edessään todella on hänen oma poikansa. Edmund pyysi Corneliusta kiirehtimään, Velvet nimittäin tuli etsimään Corneliusta ja jäi lohikäärmeen vangiksi viemäreihin! Sinne siis, ja nopeasti!



Koska olemme ekaa kertaa taistelemassa Titaniassa, vastaan tuli uusia vihollisia. Sotilaat olivat paremmin haarnisoituja kuin haltiasotilaat, mutta kaatuivat silti kuin heinä.



Vastaan tuli myös selvästi Urzurin kätyteitä, nimittäin maageja. Mokomat teleporttailivat ja ampuivat tulipalloja, mutta olivat aika heiveröisiä. Näiden lisäksi vastaan tuli lentäviä maagisia silmiä. Ekoilta maageilta sain Phozon Prismin, Caladbolgin. Se aiheuttaa ensin salamointia Corneliuksen miekan ympärillä ja sitten Cornelius heiluttaa ukkosen vahvistamaa miekkaansa muutamana kerran suoraan eteensä. Varsin siistiä!



Jatkoin viemäriin, jossa kohtasin ekan välipomon, ison liman. Kyseinen veijari mm. muuttui välillä piikikkääksi ja siitä irtosi pieniä limoja kun sitä mätki. Se myös hajosi taistelun edetessä ensin kahteen osaan, jotka sitten hajosivat myöhemmin vielä kahteen osaan. Sitten paikalla olikin neljä pienempää palleroa jotka hyppeli ympäriinsä. Taistelu oli siis kaoottinen mutta myös hauska!



Alueen toinen välipomo oli iso kirvesmies, enemmän teloittaja kuin sotilas. Helppo heppu, ei juurikaan muuta tehnyt kuin heilutti vähän kirvestä.



Löysin vielä yhden Phozon Prismin (Beatdown, passiivinen kyky joka nostaa vahinkoa vihollisiin jotka makaavat maassa) ja sitten suuntasin kohti Trialia. Siellä ominua odotti kaksi kirvesmiestä, ei paljoa pelottanut. Palkkio oli Miracle Fruit G, joka antaa 200 pistettä lisää kestoa!

Suuntasin viemäreiden perukoille, jossa kohtasin Urzurin. Paikalle tuli myös Ingway, joka halusi oman osuutensa eli Titanian perheen voiman. Urzur totesi ettei Ingway oli voiman arvoinen ja huomautti että hänellä on Titrel. Ingway naurahti ja kysyi että ihanko totta. Urzur piteli väärennöstä! Cornelius kertoi sitten Ingwaylle että Velvet on loharin vankina. Ingway paranti voimillaan Corneliuksen voimat ja lähetti hänet kohtaamaan loharin, Belialin. Ingway taas jäi hoitelemaan Urzurin.



Cornelius saavutti Belialin ja kysyi miksi jalo lohikäärme palvelee pahaa velhoa. Belial kertoi että hänellä ei ole vaihtoehtoja, hän on Urzurin taikuuden alaisuudessa. Belial itseasiassa pyyti Corneliusta tappamaan hänet jos vaan mahdollista, sekin on parempi kuin olla orja. Harmi että taian takia Belialin on pakko tapella vastaan, mut yritetään!



Tämä oli varsin kinkkinen taistelu, Belial kesti iskuja aika paljon ja hän kutsui välillä ärsyttäviä maageja avukseen. Henki meinasi mennä kun Belial koetti imaista minua sisuksiinsa ja velhon tulipallo sitten heitti minut suoraan surman suuhun. Tuli hiukan kiire paeta ja parantaa!



Urzur saapui taistelun jälkeen paikalle ja käski Belialin nousta. Eipä se mokoma kuollut. Mutta oivoi, Corneliuksen miekka kyllä lävisti Belialin sydämen ja rikkoi lumouksen. Belial on kyllä kuolemassa, mutta hän kerkeää sopivasti napostella Urzurin ennen sitä! Omnomnom, hyvää ruokahalua, Belial! Ja hyvästi, Urzur!



Cornelius meni kertomaan isälleen Urzurin kohtalosta ja Edmund sanoi että luopuu kruunusta ja antaa sen Corneliukselle. Cornelius kieltäytyi, tuskin kansa haluaisi Pookaa kuninkaaksi. Sen sijaan Edmund voi nyt näyttää kansalleen kuinka hyvä kuningas hän todella osaa olla. Cornelius itse aikoo mennä asumaan muiden Pookien kanssa.



Ensin hän kuitenkin tapasi metsässä Velvetin ja kertoi kuka hän todella on. Hän halusi hyvästellä Velvetin, mutta Velvet halusi edelleen olla Corneliuksen kanssa. Cornelius sanoi ettei Velvet sekoittaisi rakkautta ja sääliä, mutta Velvet pysyi vahvana. Lopulta Cornelius uskoi Velvetin sanat ja viimein epätoivo ja onnettomuus, joka häntä on painanut Tuonelasta saakka, poistuivat hänestä



Tietysti sain palkkioksi taas Phozon Prismin, Mega Sparkin (Voimakas sähköpallo). Ja näin päättyi toinen kirja, mutta ketä me ohjataan seuraavalla kerralla? Se selviää sitten ;)