tiistai 24. toukokuuta 2016

Kaksi takana, kaksi edessä


Sunnuntai, 22.05.2016

Arfoiren tehtaan perällä oli kaikkien suosikki pikkurikollinen, Linda, käskyttämässä työntekijöitä. Kun Nepgearin joukkio saavutti hänet, Linda väitti että nyt on liian tärkeä tehtävä kyseessä, hän ei voi paeta. Mie heitän villin veikkauksen että pakenee silti...

Linda oli jälleen melko helppo, hän tuntui keskittyvän kokonaan Nepgearin hakkaamiseen joten Nepgear vain paranteli itseään kun Vert, Neptune ja Blanc (Jonka vaihdoin kuitenkin Romiin kesken taistelun) mätkivät selkään.

Taistelun jälkeen Linda ei voinut uskoa että jälleen hävisi ja kieltäytyi luovuttamasta. Sitten paikalle pamahti Brave joka kehui Lindan päättäväisyyttä ja sanoi vievänsä taistelun loppuun. Uni koetti puhua Braven kanssa, mutta Brave sanoi taistelevansa Arfoiren riveissä koska laittomat huijaukset pitävät lapset iloisina kun taas Uni yritti selittää että ilman huijaamista lapset nauttivat peleistään enemmän. Tässä oikeastaan koko pelin juoni tiivistettynä, Arfoiren seuraahat kuvastaa aika puhtaasti hakkereita. Ennen taistelua Unin voima kasvoi ja hänen CPU-muotonsa voimistui.

Brave oli hiukan hankala tapaus, hän iski todella lujaa ja Brave Brand isku tappoi Vertin kerrasta. Mutta koska Brave Brand vei koko hänen vuoronsa ja osui vain yhteen hahmoon, pystyin herättämään kuolleen henkiin ja jatkamaan hänen mätkimistään. Hiukan vaati kikkailua, koska Brave Brandin sijaan hänen iskusarjansa pystyi viimeistelemään useammankin hahmon jos kestot oli vähissä. Taistelu päättyi kuitenkin voittooni!

Brave ottaa tappion vastaan arvokkaasti

Taistelun jälkeen Brave alkoi uskoa että kenties Uni on oikeassa ja Brave tuhoutui lopullisesti. Magic ja Trick juonivat muualla, aistien Braven tuhon. Myöhemmin Vert sai puhelun Chikalta, kuulema jokin hätä Leanboxissa. Sinne siis!

Leanboxilla selvisi että Lindahan se siellä pisti kaiken päreiksi pienen armeijan kanssa. Jälleen hän hiukan uhosi ja pakeni sitten paikalta. Chika soitti uudelleen Vertille ja selvisi että Leanboxissa riehuminen oli silkkaa harhautusta, Arfoiren seuraajat valtasivat Planeptunen kun tuhlasimme aikaa Lindan kanssa! Chika kertoi että Histoire on otettu vangiksi ja jos halutaan hänet takaisin, vaihdossa pitäisi luopua kokelaista eli Nepgearista, Unista, Romista ja Ramista. Noire arvasi heti että varmasti ansa, onhan tälläisiä nähty ennenkin. Nepgear halusi silti mennä, koska Histoire on pakko vapauttaa. Myös muut kokelaat olivat mukana, vaikka Noire ja Blanc koettivat selittää että kuinka vaarallista se olisi. Eipä pieni varomattomuus ole ennenkään meitä estänyt, kohti LAN Castlea siis! Ensin kävin kuitenkin ottamassa vastaan uudet tehtävät ja huomasin että yksi niistä (Johon piti kerätä 5 kappaletta Blue Seed-esineitä) antaa Lastationille tarvitsemiani osakkeita! Eli kun teen sen pari kertaa, saan Noiren mukaani.

LAN Castle

Kun saavuin LAN Castleen, juoksin vaan kaiken ohi linnan toiselle alueelle ja siellä tapoin Blue Sun-vihollisia, jotka tiputtelivat tarvitsemiani siemeniä. Onneksi minulle oli kasaantunut Forbidden Twig-esineitä, jotka palauttivat tapetut viholliset alueelle, nopeutti hommaa mukavasti. Kun olin kerännyt 10 Blue Seediä, palasin palauttamaan tehtävän kahdesti ja kävin Lastationilla, jossa Noire liittyi taisteluun! Nyt pitäisi olla kaikki hahmot viimein mukana!

Näitä kukkia hakkasin uudelleen ja uudelleen

Noire saapuu tiimiin viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä!



Kun olin ottanut Noiren tiimiini mukaan (Korvasi Nisan Vertin parina. Nisa ei valittavasti pärjännyt vertailussa Noirelle, joka on aika vahva fyysinen mättäjä), palasin CPU Castleen ja tällä kertaa tutkin aluetta tarkemmin esineiden perässä ja tappaen muitakin vihollisia kuin sinisiä kukkia. Huomasi myös että sain jostain tehtävästä palkinnoksi Vertille uuden puvun, jonka heitin hahmon päälle koska miksi ei? Myöhemmin sain myös Neptunelle mustan asun, jonka myös laitoin päälle.

Vertin Blood Dress

Linnan perällä Trick ja Linda vahtivat Histoirea. Linda ja Trick vaativat Nepgearin seurueen antautumista tai Histoire on mennyttä. Herää kysymys miksi oraakkelit eivät osaa taistella vaikka pystyvät vaikka mihin... Ja eikös ykkösessä Arfoire lukinnut Histoiren pois, koska halusi Histoiren mahtavat voimat? Noh, ehkä ei pidä liikaa miettiä tälläisiä.

Trick halusi Romin ja Ramin itselleen samalla kun Linda hakkasi Unia ja Nepgearia. Rom ja Ram turhautuivat siihen etteivät voi suojella ystäviään ja tämä aiheutti äkillisen voiman kasvamisen heissä. Nyt hekin omaavat voimakkaammat CPU-muodot! Trick päätti hoidella Histoiren tälläisen julkeuden takia, mutta IF olikin käynyt hiljaa pelastamassa Histoiren. Koska pahikset menettivät etulyöntiasemansa, voimme aloittaa taistelun Trickiä vastaan!

Ei armoa! Kyllä pelottaa kun näin sanoo kaksi metrin pituista tyttöstä...

Trick oli paljon helpompi kuin Brave (Saattaa myös vaikuttaa että sain melkoisesti tasoja hahmoilleni kun tein tehtäviä LAN Castlessa), hän ei iskenyt niin kovaa ja sai vuoronsa todella harvoin. Taistelun jälkeen Trick naurahtaen totesi että kuoli söpöjen tyttöjen käsissä, hänellä ei ole mitään syytä olla pettynyt.

Linda oli jälleen kadonnut paikalta ja koko joukkomme kokoontui taas oraakkeleiden kanssa jutustelemaan kuinka Planeptune saataisiin Arfoiren seuraajien käsistä. Kaiki oraakkelit lupasivat kaiken apunsa, koska jos Arfoire valtaa muitakin kaupunkeja, kaikki ovat vaarassa. Histoire ehdotti että kaupungit liittoutuvat taisteluun Arfoiren seuraajia vastaan samalla kun Nepgearin seurue suuntaan kohti viimeistä CFW:tä (Jonka merkitys viimein selvisi, Criminal of the Free World) eli Magicia. Se jääköön seuraavaan kertaan.

Nepgear lvl 53 & Ram lvl 51
Blanc lvl 54 & Rom lvl 52
Neptune lvl 53 & Uni lvl 51
Vert lvl 53 & Noire lvl 48

 Tiistai, 24.05.2016

Joukkomme löysi Magicin Planeptunen läheltä, vannoen että nyt sie naikkonen kuolet mutta Magic ei ollut oikein vakuuttunut. Hiukan yllätyin että heti alkoikin taistelu, ei tarvinnut mennä luolaston läpi!

Magic jatkoi samaa kaavaa kuin muutkin isot pahat pomot eli harvoin sai vuoronsa, mutta iski kovaa. Onneksi hän päätti keskittyä Blancin hakkaamiseen parin ensimmäisen vuoron ajan, koska Blanc on joukkoni kestävin hahmo joskin erikoisisku Apocalypse Nova silti sattui aika pirusti. Mutta jälleen pomo pystyi tappamaan vain yhden hahmon vuorossa (Ja sekään ei onnistunut aina), joten oli helppo parantaa ja mätkiä pomoa ennen kuin sai seuraavan vuoronsa.

Taistelun jälkeen Magic hyväksyi kohtalonsa kokien sen Arfoiren tahdoksi. Kun Nepgear ja muut juhlivat jo voittoa, Magic vaan nauroi ja kertoi että hän ja muut johtajat vain kantoivat Arfoiren sielun palasia sisällään. Ja koska nyt he ovat kaikki kuolleet, sielun palaset vain palaavat yhteen. Arfoire ei ehkä vieläkään saa täysiä voimiaan mutta jossain muodossa kyllä nousee. Magic katosi ja valtava maanjäristys lupaili että iso paha on valmis nostamaan rumaa päätään jälleen!

Oraakkeleiden luona oli taas höpötystä ja päädyttiin siihen että Arfoire täytyy tuhota ennen kuin poistuu Graveyardilta. Histoire myös sanoi että tämä on viimeinen taistelu, mutta mie en usko ennen kuin lopputekstit pyörii ruudulla.

Graveyard's Edge. Onkohan loppu lähellä?


Suuntasin siis syvemmälle Graveyardille, jossa päädyin mätkimään vihollisia aika kauan koska halusin olla valmis mahdolliseen viimeiseen taistoon. Itse taistelun päätin jättää seuraavaan aamuun, piti ruveta valmistautumaan työvuoroon! Tämä sessio siis alkoi kuitenkin jo tiistain puolella, yötyöläisen arki on jännää.


Seuraavana aamuna (Eli iltapäivällä normaaleille ihmisille) etenin alueen perälle, jossa Arfoiren herännyt muoto riehui ja karjui. Nepgear ja muut kommentoivat että onpas iso ja ruma eikä näytä olevan juurikaan älykkyyttä jäljellä. Jokainen hahmo sanoi olevansa valmis ja taistelu alkoi!



Arfoire

Arfoire oli kyllä pelottavampi kuin alaisensa, hän iski laajemmassa kaaressa joten taistelun alussa Vert ja Rom ottivat inhasti vahinkoa yhtäaikaa, Rom jopa kuoli. Opin kuitenkin pian levittämään hahmoni vielä enemmän erilleen. Arfoire sai myös vuoroja useemmin kuin Magic ja kumppanit. Mutta taistelu oli silti melko helppo, muutin kaikki hahmoni CPU-muotoon ja mätkin vahvimpia iskujani sekä iskusarjojani, välillä parantaen. Arfoire myös käytti erikoisiskuaan Destroy Guidea vain kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla se ei edes osunut. Kun taistelu oli ohi, olin valmis seuraavaan muotoon.


CPU Vert valmiina viimeistelemään taistelun!

...jota ei koskaan tullutkaan.

Et edes käynyt taistelussa, Ram!

Arfoire makasi maassa ja kaikki riemuitsivat, mutta hiukan liian aikaisin. Taistelussa kuoli vain Arfoiren keho, ei sielu. Sielu palaisi kyllä... Blanc muisti että taruissa aiemmat CPU:t lukitsivat Arfoiren eli synnin jumalattaren itsensä sisään, samalla lukiten itsensä ulos maailmasta. Neptune, Blanc, Noire ja Vert olivat tähän valmiita, mutta CPU-kokelaat eivät ilostuneet siitä että menettävät siskonsa. Neptune kyllä vakuutti että vain pahimmassa tapauksessa hän ja muut eivät enää koskaan tulisi takaisin ja hän oli 100% varma että kyllä he vielä palaavat.  Joten Neptune, Vert, Blanc ja Noire astuivat eteenpäin ja ottivat kaikki palan Arfoirea sisäänsä, kadoten.



Seuraavassa kohtauksessa oraakkelit onnittelivat Nepgearia ja muita kokelaita, he ovat nyt uudet CPU:t. Kun nopea seremonia oli ohi, Nepgearin ääni kertoi kuinka Neptune ja muut eivät koskaan palanneet. Kesti kauan hyväksyä se, mutta lopulta hän ja muut kokelaat olivat valmiita ottamaan paikkansa CPU:na. Vähän käy sääliksi Leanboxia, ei siellä ole uutta CPU:ta....

Neptune piti puheen Planeptunen asukkaille ja kaikki hurrasivat. Puheen jälkeen Neptune... NEPTUNE?! Kyllä, Neptune ja muut CPU:t katsoivat tilannetta kauempaa ja pohtivat että onpas noloa nyt tupsahtaa takaisin. Blanc ja muut syyttivät Neptunea, oli jotain sekoillut ja siksi kesti näin kauan. Ja koska vika oli Neptunen, hän saisi ensimmäisenä mennä kertoo että sori, väärä hälytys, kyl me vanhat CPU:t viel täällä ollaan. Blanc, Vert ja Noire tarttuivat Neptuneen ja viskasivat Nepgearin päälle, joka aiheutti hiukan hämmennystä mutta pian Vert, Blanc ja Noire myös tulivat paikalle. Nepgear vaati Neptunea lupaamaan ettei enää koskaan katoa. Kun Neptune oli luvannut, lopputekstit alkoivat pyöriä.

Neptunella on paha tapa vaan tipahdella taivaalta

Viimeinen kokoonpano:

Nepgear lvl 59 & Ram lvl 57
Rom lvl 58 & Blanc lvl 59
Neptune lvl 59 & Uni lvl 57
Vert lvl 59 & Noire lvl 56


Ja näin toinen osa Hyperdimension Neptuniaa tuli päätökseensä! Ja täytyypä sanoa että olipas suuri parannus ensimmäiseen osaan! Taistelu oli paljon taktisempaa ja hauskempaa, hahmoja oli käytössä paljon enemmän, tehtäviä on mukavampi tehdä kun pystyi tekemään useampaa samaan aikaan... Vieläkin tosin kierrätettiin samoja luolastoja ja vihollisia turhankin paljon ja kaiken kaikkiaan mk2 oli liian helppo. Muutama pomo pisti enemmän vastaan, mutta todella harvoin useampi hahmo oli vaarassa koska kaikkiin toimi sama taktiikka eli levitä hahmosi pomon ympärille niin aina on muut hahmot turvassa. Jos pomot olisivat voineet tehdä vaikka iskuja jotka osuvat myös taakse tai kenties jopa kaikkialle ympärilleen, taistelut olisivat muuttuneet haastavammiksi ja olisi oikeasti pitänyt hiukan hiota taktiikoita pomosta riippuen. Uudet hahmot olivat ihan kivoja, joskin Nepgear itse oli tylsin tapaus. Ilmeisesti seuraavassa kahdessa osassa ohjataan taas Neptunea päähahmoa, se kelpaa miulle oikein hyvin!

Kaiken kaikkiaan, Hyperdimension Neptunia mk2 on muihin PS3:n JRPG:hin verrattuna ihan okei mutta ekaan Neptuniaan verrattuna todella loistava tapaus. Jos jatko-osat Victory ja Megadimension Neptunia VII pitävät tason samana pienillä parannuksilla, niin mie oon ihan tyytyväinen tähän pelisarjaan.

Huolimatta siitä että molemmat jatko-osat hyllystä löytyvät, en sukella niihin vielä. Ainakin pari peliä pitää pelata välissä ettei tule yliannostusta tästä viihdyttävästä, mutta samalla todella pöljästä sarjasta! Ja olen ainakin kaksi seuraavaa peliä päättänyt, joskin pidän taas pienen tauon ja palaan asiaan viikon tai kahden kuluttua. Sillä välin mätkin vaan Diablo III:sta menemään, olen jäämässä koukkuun...

Kiitos jälleen kaikille lukijoille!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Joukkomme vain kasvaa

Tiistai, 17.05.2016

Suuntasin takaisin Lastationille, jossa kohtasin sotilaan jonka Kei oli käskenyt jäljittämään Unin liikkeitä. Hän kertoi että Uni on itsekseen etsinyt ja tuhonnut Arfoiren laittomia tuotteita. Mutta pari päivää sitten iso varjohahmo oli haastanut Unin kaksintaisteluun Midcompanyssa ja Unista ei ole kuulunut sen jälkeen. Se onkin ainoa johtolanka joten eiköhän painuta Midcompanyyn.

Midcompanysta tytöt löysivät Unin tajuttomana. Kun Compa oli hoitanut Unin taas kuntoon, hän kertoi taistelleensa CFW Bravea vastaan, joka on Trickin tavoin yksi Arfoiren seuraajien johtajista. Uni kertoi myös että Brave oli enemmän ritarillinen kuin aidosti paha.

Myöhemmin Lastationilla Nepgear, Rom, Ram, Gust ja IF pohtivat kuinkahan Uni pärjää kun Nisa ja Compa juoksivat paikalle kertoen että Uni on kadonnut eikä hän vielä millään voi olla täysin kunnossa.

Pian Uni löytyi Endless Zonelta pohtimassa että onko hän vahvistunut yhtään. Kun Nepgear tuli paikalle, Uni lopulta kertoi että on aina halunnut olla vahvempi kuin siskonsa Noire. Mutta sen sijaan hän huomasi ettei ole tarpeeksi vahva. Nepgear selitti että se johtuu vain siitä että sitkeästi yritti yksin. Noire kyllä ymmärtää ja sanookin että oli lapsellista ja tyhmää edes kuvitella että voisi tehdä voittaa viholliset joille Noire ei pärjännyt. Lopulta Nepgear huudahti ettei siinä ollut mitään typerää, hänkin tietää ettei ikinä raa'assa voimassa voita omaa siskoaan, Neptunea, mutta se ei silti estä häntä yrittämästä pelastaa häntä. Samalla sanoi että tietää ettei voi pelastaa kaikkia CPU:ita yksin, siksi hänellä on joukko ystäviä ympärillään. Nepgear laski myös Unin näihin ystäviin ja se teki Uniin vaikutuksen. Mutta sitten paikalle pamahti Brave, joka haastoi sekä Unin että Nepgearin taisteluun. Ja pitkästä aikaa Uni on taas mukana taistelussa!

Brave

Brave oli jopa hiukan pelottava vastus, lähinnä koska taistelussa oli käytössä vain Nepgear ja Uni ja Uni on selvästi tasoja jäljessä. Jouduin käyttämään useita vuoroja parantaakseni hahmojani, mutta sain silti aika hyvin vahinkoa sisään. Taistelun jälkeen Brave oli vaikuttunut että yhdessä nämä kaksi tyttöstä sai hänet voitettua. Hän kuitenkin lupasi että seuraavalla kerralla hän käyttää kaikkia voimiaan. Kun Brave oli lähtenyt, Uni viimein kysyi voisiko hän tulla Nepgearin ja muiden mukaan. Nepgear tietysti ilostui ja pian koko joukko toivottikin Unin tervetulleeksi.

Seuraavaksi koko joukko sekä vielä kaikki oraakkelit kokoontuivat Histoiren luokse Planeptuneen. Oraakkelit työskentelivät yhdessä valmistaakseen Shariciten, sitten voimme suunnata Graveyardille pelastamaan CPU:t. Kun muut olivat menneet lepäämään, Histoire jutteli maskottien kanssa. Maskotit tuntuivat tietävän enemmän koko tilanteessta ja Histoire höpötti miten on hänen vikansa että kolme vuotta sitten CPU:t jäivät vangeiksi. Maskotit kuitenkin huomauttivat että paljon johtui myös CPU:iden uskon puutteesta. Histoire kuitenkin pelkäsi että kaikki toistuu, mutta maskotit sanoivat uskovansa Nepgeariin ja Histoirenkin kannattaisi. Tässä välissä myös Nepgear, Uni, Rom ja Ram kaikki oppivat yhden uuden hyökkäyksen joka käyttää maskottien voimaa ja jokainen sai myös erikoisiskun johon tarvitaan toinen CPU (Tai kokelas) partneriksi.

Oraakkelit yhdessä

Histoire ja maskotit

Aamulla Histoire antoi Shariciten seurueellemme ja kertoi että voi nyt siirtää heidät Graveyardille. Ensin kuitenkin kävin ostamassa Unille uusia varusteita ja pohdiskelin uutta kokoonpanoa joukolleni. Unin halusin heti taisteluun mukaan ja lopulta päädyin tähän asetelmaan (Jota kuitenkin muutin myöhemmin hiukan):

Nepgear & Gust
Rom & Ram
Uni & Compa
Nisa & IF

Eli 5pb. jää ainakin nyt kokonaan taistelusta ulos, valitan.

Suuntasin viimein Graveyardille, johon sitten jäinkin tappamaan vihollisia. Halusin nimittäin hiukan saada tuntumaa uuteen kokoonpanooni ja samalla vahvistaa uudempia jäseniäni. Ja aavistelen myös että täällä voi olla melko vaikea pomo...

Graveyard

 Kun olin hetken testaillut Romia ja Unia taistelussa, huomasin pitäväni heistä paljon enemmän kuin Compasta ja IFistä. Etenkin Rom on paljon parempi sekä taistelemisen että parantamisen kannalta kuin Compa. Uni taas iskee hiukan kovempaa kuin IF plus voi muuttua CPU muotoon tarvittaessa. Jatkoin hiukan pidemmälle Graveyardia ja välivideolla CFW Judge (Joka mätki meitä turpaan ihan pelin alussa) valitti kuinka on tylsää ja haluaa tapettavaa. Linda ja Pirachu koettivat turhaan häntä rauhoitella. Heidän onnekseen Nepgearin seurue lähestyi ja he valmistautuivat taisteluun samalla kun maskotit antoivat Nepgearille voimansa Celestial Severancen muodossa, jonka ansiosta Nepgear pystyi ottamaan vahvemman CPU-muodon ja oppi myös uuden erikoisiskun! Judge tunnisti Nepgearin ja ilostui mahdollisuudesta taistella häntä vastaan uudelleen.

Judge

Tämä taistelu olisi voinut olla todella vaikea jos Nepgearin uusi Celestial Severance hyökkäys ei olisi vienyt yli puolia Judgen kestoista kerrasta. Tämän jälkeen muutin myös Unin CPU-muotoon ja kaikilla viskoin vahvimpia erikoisiskuja. Judge ei kerennyt hyökätä kuin muutaman kerran ja vaikka tekikin sairasta vahinkoa, sillä ei ollut merkitystä. Judge ei ilostunut tappiostaan ja tuhoutui huutaen!

Kun Linda ja Pirachu olivat paenneet paikalta, Nepgear ja muut jatkoivat paikkaan jossa CPU:t olivat vankeina. Nepgear käytti Sharicitea ja CPU:t vapautuivat! Rom ja Ram itkivät onnesta Blancin kimpussa. Noire huomautti että Unin olisi pitänyt pelastaa hänet aiemmin, mutta myönsi että parhaansa hän teki ja on kyllä Unille ainakin lounaan velkaa. Neptune kiitti koko sydämestään Nepgearia ja Nepgear syöksyikin jo halaamaan siskoaan. Vert oli hiukan kateellinen ettei hänellä ole siskoa odottamassa, mutta 5pb. lupasi ottaa hänet vastaan ja samalla kertoi että Chika ei malta odottaa että Vert palaa Leanboxiin.

Neptune viimein vapaana!

Tämän jälkeen jäljellä olevat Arfoiren seuraajien johtajat, Brave, Trick ja Magic eivät paljoa surreet kaatuneen kumppaninsa perään. Etenkin kun Arfoiren herääminen lähestyy...

Takaisin Planeptunella, Histoire ja muut oraakkelit puhuivat siitä että kunhan CPU:t ovat taas kunnossa, täytyy loput johtajat vielä tuhota ja estää Arfoiren nousu. Mutta sitten tuli valtava maanjäristys, joka tuntui tulevan Graveyardilta. Nepgear ja muut päättivät lähteä tutkimaan asiaa samalla kun CPU:t vielä keräävät voimiaan.

Graveyardilla Pirachu oli todistamassa kun jokin voima nousi maasta ja asettui hänen kehoonsa. Magcin puheiden perusteella tämä oli pieni palanen Arfoiren voimaa. Etenin Graveyardin tallennuspisteelle ja totesin että tähän on hyvä lopettaa.

Nepgear lvl 47 & Ram lvl 41
Rom lvl 42 & IF lvl 46
Uni lvl 41 & Gust lvl 46
Nisa lvl 45 & Compa lvl 45


Perjantai, 20.05.2016

Kun Nepgear ja muut saavuttivat Pirachun, mokoma oli kasvanut valtavaksi. Tytöt pohtivat että Pirachu täytyy pysäyttää, mutta samalla paikalle ilmestyi Magic joka kertoi palasen Arfoiresta olevan nyt Pirachun sisässä. Tytöt päättivät että Pirachu täytyy pysäyttää ja siksi täytyy ensin mätkiä vähän Magicia turpaan. Magic naurahti ja taistelu alkoi!

Hyvin nopeasti selvisi ettei tätä taistelua voi voittaa. Hahmoni eivät osuneet Magiciin melkein ollenkaan ja Magic taas sai vuoronsa aikana tapettua sekä Romin että Unin plus Nepgear menetti puolet kestoistaan. Joten en edes yrittäny voittaa vaan odotin että Magic oli leikkinyt kanssani tarpeeksi.

Magic (Not the Gathering)

Taistelun jälkeen koko joukko oli maassa ja Magic valmistautui viimeistelemän heidät kaikki. Mutta juuri kun kaikki näytti olevan lopussa, Neptune ilmestyi! Ja hän ei tullut yksin, myös Noire, Blanc ja Vert olivat valmiina taisteluun. Magic totesi että pitäkää pieni voittonne, Arfoire haluaa tappaa CPU:t ihan itse. CPU:t päättivät antaa Magicin mennä, tärkeämpää hoidella riehuva Pirachu ensin. Mutta sitten selvisi että Noire, Blanc ja Vert ovat vielä hiukan heikkoja osakkeiden puutteen takia.. Mutta Neptune silti liittyi riveihimme!

Seuraavaksi peli heitti minut takaisin kartalle ja huomasin että uusia kohtauksia on muutamassa eri paikassa. Suuntasin ensin Leanboxiin ja sain iloisen yllätyksen: siellä on tarpeeksi osakkeita ja Vert liittyi porukkaamme!


Tervetuloa mukaan, Vert!




Myös Loween tilanne oli tarpeeksi hyvä ja Blanc myöskin oli valmis taisteluun.

Blanc valmiina murskaamaan


Päätin yrittää saada vielä Noiren mukaan, mutta ongelmaksi muodostui että mikään sivutehtävä ei antanut osakkeita muilta kaupungeilta Lastationille ja Arfoiren osakkeet olivat jo nollassa Lastationille. Jouduin turvautumaan googleen ja selvisi että Noire on mahdollista saada vasta myöhemmin. No höh...

Seuraavaksi tutkailin Neptunea, Vertia ja Blancia. Tiivistettynä, Neptune on vahva, Vert enemmän maagi mutta silti vahva ja Blanc on kestävä kuin terässeinä. Tein hiukan muutoksia joukkooni ja kaikki kolme CPU:ta pääsivät mukaan.

Suuntasin takaisin Graveyardille, jossa ei ollutkaan seuraava juonta edistävä kohtaus vaan sinne oli aiennut vapaaehtoinen Colosseumi, jossa voin mätki vihollisia turpaan palkintojen perässä. Taistelun muutamaa helpompaa vihollista vastaan (Jotka olivat vain uusia versioita vanhoista tutuista), mutta en jaksanut ainakaan vielä ruveta kaikkia niitä hakkaamaan.

Uusi eturintama


Suuntasin Gapain Fieldille, jossa Pirachu riehui. Nepgear oli hiukan epäilevä pärjäävätkö he, mutta muut olivat luottavaisia ja Nepgear sai siitä itsekkin hiukan lisää itseluottamusta. Joten joukkomme (Johon myös Noire kuulee, vaikka ei voikkaan taistella) syöksyi Pirachun luo, joka alkoi hiukan tulla tajuihinsa. Taistelu valtavaa Pirachua vastaan alkoi.

Myrkyllinen Pirachu

Venomous Pirachu oli melkoisen vahva tapaus. Pirachu iski useita kertoja ja hänen erikoisiskunsa teki järkyttävästi vahinkoa JA laittoi sekä myrkytyksen että halvauksen hahmolle. Inhaa. Mutta onneksi Pirachu sai vuoroja harvoin, niin selvisin ilman kauheita ongelmia.

Joukkomme palasi Planeptuneen oraakkeleiden juttusille. Oraakkelit kehottivat että kaikki CPU:t käyvät kotikaupungeissaan määräämässä Arfoiren tuotteet laittomiksi. Tämän pitäisi hillitä Arfoiren seuraajien kasvua. Tätä ei voinut tehdä aiemmin, koska CPU:t olivat vankeina ja ihmisillä ei olisi sitten mitään mihin uskoa. Samalla oraakkelit kehottivat että loput pahat johtajat täytyy tuhota. No yllätys, enpäs ois arvannu! Melko pian IF sai tiedon vanhalta ystävältään Arfoiren seuraajien tehtaasta. Eli seuraava pysähdys, Arfoire's Factory! Päätin viettää hetken siellä hahmojani treenaten, tarina saa odottaa seuraavaa kertaa.


Nepgear lvl 48 & Ram lvl 43
Blanc lvl 47 & Rom lvl 44
Neptune lvl 47 & Uni lvl 43
Vert lvl 47 & Nisa lvl 47

tiistai 17. toukokuuta 2016

Musiikin voima

Keskiviikko, 11.05.2016

Joukkomme palasi Leanboxiin, jossa Chikaa ei näkynyt missään. Joten seuraavaksi suunnattiin kaupungille, jossa törmäsivät Uniin. Nepgear koetti kysellä että mitäs sie Leanboxissa, mutta eipä mokoma suostunut kertomaan. Mutta kun Nepgear tarpeeksi kauan tuijotti intensiivisesti, Uni murtui. Uni tunnusti että yrittää saada Leanboxista helppoja osakkeita Lastationille, mutta se ei ole ollut kovin helppoa kun Arfoiren seuraajat saavat toimia alueella vapaasti. Uni jatkoi pian omille teilleen, höh. Hetken jo luulin että ehkä hän viimein liittyisi taas joukkoomme.

Nepgear vaatii vastauksia

Illalla tytöt jatkoivat tietojen keräämistä ja päätyivät vahingossa konserttiin. Nepgear ja muut päättivät ainakin hetken kuunnella ja lavalle nousi sinihiuksinen tyttö. Nepgear ja muut nauttivat hänen musiikistaan, mutta tietysti Lindan piti tulla paikalle. Hänen tavoitteensa oli aiheuttaa pientä kaaosta, ihan vaan koska pystyy. Onneksi IF huomasi Lindan ja tämä pakeni paikalta kun ei kuulema tänään jaksa tapella. Kun tytöt jahtasivat Lindaa, he törmäsivät uudelleen Caveen joka sanoi hoitavansa Lindan. Harmi vaan että hänkään ei saanut Lindaa kiinni, mutta ainakin konsertti sai jatkua loppuun.

Leanboxin pop idoli


Konsertin jälkeen Cave kertoi kuuluvansa Leanboxin turvallisuusorganisaatioon. Hän pyysi tyttöjen apua, koska heillä ei ole tarpeeksi väkeä pitämään järjestystä yllä. Luonnollisesti Nepgear suostui ennen kuin edes tarkalleen tiesi millaista apua Cave tarvitsee. Matkalla päämajaan Cave kertoi että konsertin suojeleminen oli myös tärkeä tehtävä, on tärkeää että väestö saa nauttia esiintyjän konserteista. Esiintyjä kantaa hankalaa nimeä 5pb. ja hän epäsuorasti tukee organisaatiota johon Cave kuuluu (Ja kyllä, hänen nimeensä kuulu tuo . lopussa...). 5pb.n musiikki nimittäin pitää kansan moraalin korkealla ja täten vähemmän porukkaa liittyy Arfoiren seuraajiin. Ja tästä syystä hän on myös usein heidän kohteensa. Cave kuitenkin haluaisi että 5pb. voisi esittää musiikkia josta hän itse pitää eniten, mutta se on mahdollista vasta kun rauha ja järjestys on palannut Leanboxiin.

Pian Nepgear törmäsi myös Romiin ja Ramiin. Hekin olivat samasta syystä kuin Uni Leanboxilla. Kun Nepgear ja muut kertoivat mitä Leanboxilla on tapahtunut, Rom ja Ram päättelivät että joku esittää Chikaa. Cave tunnusti että hän on vähän huono kasvojen kanssa, joten hän ei ainakaan huomaisi jos Chikan tilalla onkin huijari. Tytöt päättivät etsiä Unin, ehkä hän on tavannut Chikan aiemmin ja näin ollen tunnistaisi onko meidän tapaamamme Chika vain huijari. Uni löytyikin pian ja hän kertoi tavanneensa Chikan aiemmin ja hänestä Chika ei tuntunut henkilöltä joka noin vain antaisia Arfoiren seuraajille vapaat kädet. Uni lupasi tulla tapaamaan Chikaa ja kertomaan onko tämä nyt sama Chika kenet hän tapasi.

Basilicomissa Chika kirosi miten hänen täytyy pitää taas inhottavaa valeasua ja Nepgear ja muut ilmestyivät paikalle hiukan jututtamaan häntä. Uni ovelasti huijasi Chikaa sanomalla etteivät he ole koskaan tavanneet johon Chika totesi että on oraakkelin tehtävä tuntea kaikki kokelaat. Ja pian huijari Chika sekoili jo sanoissaan ja kaikki lopulta tajusivat että Lindahan se siinä. Linda lähti karkuun ja muut lähtivät perään, hän varmasti tietää missä oikea Chika on. Kävin hakemassa uudet tehtävät, joihin sisältyi jo kaksi B-tason tehtävää. Taidan jättää lohikäärmeet ja tulisudet vielä rauhaan...

Suuntasin Underverseen, joka koostui rakennuksesta tulivuoressa. Viholliset olivat kaikki vain eriväirisiä versioita tutuista, ei mitään erikoista. Alueen perältä löytyi oikea Chika, joka väitti että hän on jo kuolemassa jne mutta Cave totesi että Chikalla on tapana vähän esittää. Lopulta Chika nousi ylös ja porukkamme palasi Leanboxiin.




Leanboxissa Chika esittäytyi virallisesti ja kertoi kutsuneensa Nepgearin, koska haluaisi pyytää hänen apuaan palauttamaan osakkeita Leanboxiin. Mutta ensin hän vaati heti tietoa Vertistä. Tämän jälkeen Chika kertoi että Arfoiren seuraajat ovat vieneet Leanboxin maskotin, se tapahtui vähän ennen Chikan kidnappaamista. Chika ei kuitenkaan usko että maskottia on vielä tuhottu, hän näkisi eron Leanboxissa. Helpoin tapa päästä maskotin jäljille on yrittää löytää Linda, joten joukkomme suuntasi takaisin Underverseen.

Oikea oraakkeli Chika

Hoitelin pari "tapa mörrejä" tehtävää ja suuntasin Underversen perälle. Sieltä löytyi Linda ja Pirachu riitelemästä samalla kun vahtivat maskottia, Green Disciä. Hetken rupattelun jälkeen taistelu alkoi tätä kaksikkoa vastaan.

Taistelu oli naurettavan helppo, odotin vain että molemmat tulivat lähelle ja sitten murskasin heidät. Raukat saivat vain yhden kerran vahinkoa sisään. Taistelun jälkeen Green Disc kiitti hänen pelastamisestaan, mutta ennen kuin pystyimme palaamaan Chikan puheille, Linda ilmestyi takaisin. Yllättävää, ei tällä kertaa paennut! Linda ja Pirachu saivat molemmat lisää voimia käyttämällä maskottia. Joukkomme huomasi että nyt on heidän vuoronsa olla ylivoimaisia... Mutta sitten paikalle pamahti 5pb.! Chika oli pyytänyt häntä seuraamaan Nepgearia ja muita. 5pb. pisti lauluksi ja hänen musiikilliset lahjansa imaisivat Lindan ja Pirachun uudet voimat. Aika näppärää!



Jouduin kuitenkin uudelleen taistelemaan Lindaa ja Pirachua vastaan. Tällä kertaa he olivat hankalampia, mutta taistelu oli silti melko helppo. Compa kupsahti kerran mutta sellaista sattuu. Taistelun jälkeen mokomat pakenivat ja Nepgear kiitti 5pb.:tä. vastaukseksi 5pb. vain juoksi karkuun ja Cave selitti että Lyrica (5pb.:n oikea nimi) on hyvin hyvin ujo konserttien ulkopuolella. 5pb. itse selitti että jotenkin ottaessaan pop idolin roolin on helpompi olla.

Kun tytöt palasivat Basilicomiin, Chika antoi luvan lainata Green Discin voimia, kunhan vain lupaamme pelastaa Vertin ja muut mahdollisimman pian. Chika myös ehdotti 5pb.:lle että täytyy pitää valtava konsertti jotta ihmisten usko palaisi ja Arfoiren seuraajat menettäisivät kannatusta. Konsertti meni alkuun hyvin, mutta 5pb.:n jälkeen lavalle astui toinen esiintyjä, Jupiter, joka ei oikein saanut yleisön kannatusta. Onneksi Nepgear, Uni, Rom ja Ram hyppäsivät lavalle esiintymään ja voittivat yleisön puolelleen!

Konsertin jälkeen Uni, Rom ja Ram suuntasivat takaisin omiin kaupunkeihinsa ja Nepgear kumppaneineen päätti palata Histoiren puheille. Mutta ensin 5pb. tuli paikalle ja kertoi että kun yleisö meinasi lähteä, hän tunsi olonsa toivottomaksi (Vaikka se olikin Jupiterin vika) ja siksi haluaa liittyä Nepgearin joukkoon, auttaakseen kaikkia Gamindustrin asukkaita. Jee, yksi kumppani lisää!

5pb. kertoo aikeistaan liittyä Nepgearin joukkoon

Tämän jälkeen Histoire otti yhteyttä ja pyyti Nepgearin seuruetta menemään pienelle saarelle lähellä Planeptunea. Ilmeisesti Arfoiren seuraajat ovat iskemässä sinne. Siellä tytöt törmäsivät seikkailijatar Falcomiin jonka tapasimme kerran aiemmin Lastationilla. Ilmeiesti tämä saari on hänen synnyinpaikkansa ja siksi haluaa suojella sitä. Histoire lähetti siis seurueemme Falcomin avuksi. Lähistöllä on Arfoiren seuraajien tukikohta ja koska Falcom itse suojelee kotikyläänsä, hän pyytii seuruettamme hoitelemaan tukikohdan Severed Dimensionissa.

Tapaamme jälleen, Falcom!

Tässä kohtaa kävin ottamassa vastaan kaikki tehtävät ja samalla tutkin vähän millainen hahmo 5pb. on. Kuten Gust, hän hyötyy enemmän maagisista iskuista joskin koska hän on vielä melkein 10 tasoa muita jäljessä, on vaikea arvioida onko hän parempi kuin Gust. Hänen kykynsä ovat myös enemmän hyökkääviä kuin Gustin parantavat. Paritin hänet ainakin väliaikaisesti IFin kanssa, pitää jossain välissä kokeilla miten hän pärjää taistelussa. Ja aseena 5pb. käyttää kitaraa, kuten muusikon pitääkin!

Nepgear lvl 34 & Gust lvl 33
Compa lvl 33
IF lvl 34 & 5pb. lvl 26
Nisa lvl 33


Maanantai, 16.05.2016

Suuntasin Severed Dimensioniin, jossa viholliset olivat mm. leijuvia päitä ja outoja varjoheppuja, jotka olivat enemmänkin ääriviivoja kuin kokonaisia varjoja. Dimensionin toisella alueella oli myös roboja ja demoni susi, josta pysyin kaukana. Päädyin seikkailemaan alueella melko kauan, ihan vaan taistellen ja voimistaen hahmojani. Kun jatkoin alueen perälle, Lindahan se siellä taas odotti.


Hetken höpöttelyn jälkeen Linda kutsui taas möllin meidän kiusaksi, tällä kertaa se oli iso lohari! Lohari iski melko lujaa ja iski laajassa kaaressa, joten jouduin pitämään tytöt kaukana toisistaan. Mutta kuten melkein kaikki pomot, tämäkin oli niin hidas että sain rumiluksen hakattua ennen kuin edes kerkesi monesti hyökätä.



Taistelun jälkeen Linda oli kadonnut ja tytöt palasivat Falcomin luokse. Falcom kiitti tyttöjä avusta ja kertoi että hän jää ainakin vähäksi aikaa saarelle hoitelemaan loput Arfoiren joukot ennen kuin suuntaa kohti uutta seikkailua.



Tytöt palasivat Histoiren luo, joka kertoi että hän voi nyt yhdistää masottien voiman muodostaakseen uuden Shariciten ja sen avulla voimme mennä pelastamaan Neptunen ja kumppanit. Täytyy tunnustaa, olinkin jo unohtanut miksi tarkalleen ottaen tarvitsimme maskotteja... Mutta ennen kuin Histoire kävi toimeen, IF sai puhelun. Loweessa Arfoiren seuraajat ovat ruvenneet riehumaan kunnolla ja 90% kaikista osakkeista on nyt heidän vallassaan. Histoire huolestui uutisista ja pyysi että Nepgearin seurue suuntaisi Loween samalla kun hän valmistelee Sharicitea.

Loweessa oraakkeli Mina ja Ram olivat heikossa hapessa, Rom taas nukkuu. Nepgear ehdotti että he lähtevät hankkimaan osakkeita takaisin ja Mina välittömästi muuntaisi niitä pieniksi Shariciteiksi. Näin Arfoiren jengi ei voi varastaa niitä takaisin. Mina kieltäytyi, koska Lowee ei voi jäädä velkaan Planeptunelle. Joten vastapainoksi Nepgear ehdotti että kun kaikki on ohi, Rom ja Ram liittyisi hänen mukaansa. Näin kukaan ei jäisi velkaa kenellekkään. Mina ei kerennyt edes vastata kun Ram ilmoitti että onnistuu, mitä vain että Rom saa voimansa takaisin.

Kaupungilla tytöt huomasivat Pirachun jakelemassa laittomia virtapiirejä ihmisille. Pirachu pakeni Iris Fieldille, joten sinne mekin siis suuntaamme! Siellä törmäsin uuteen viholliseen, jonkinlainen pieni heppu pupuasussa, joka tasapainotteli jalkapallon päällä. Alueella oli myös punaisia käveleviä kukkia ja siivekkäitä pehmoleluja. Jatkoin Pirachun jahtaamista ja pian päädyinkin taisteluun häntä vastaan. Ei hän vieläkään kovin haastava ollut, paljon yritti myrkyttää ja muita ikäviä vaivoja aiheuttaa mutta koska hän kohdisti kaikki iskunsa aina yhteen hahmoon, oli helppo parantaa vahingoittunut hahmo ja jatkaa Pirachun mätkimistä. Kun Pirachu oli paennut, Nisa ja Gust pistivät loput virtapiirit palasiksi.

Jäikö teillä peli kesken?

Kun Nepgear ja muut olivat Minan ja Ramin puheille, Linda murtautui Romin huoneeseen mukanaan varjoissa pysytellyt hahmo, jolla oli vaikeuksia mahtua ikkunasta sisään. Kun Mina oli saanut pienen Shariciten valmiiksi, kaikki kuulivat valtavan romahduksen Romin ja Ramin huoneesta. Mutta ennen kuin he ehtivät sinne, Lindan seuralainen hypnotisoi Romin tai jotain. Kun Nepgear ja muut vihdoin tulivat paikalle, Linda käski Romia hyökätä Ramin kimppuun. Linda selitti että koska Rom oli niin heikkonu uskon puutteesta, hänet oli helppo aivopestä Arfoiren seuraajiin.

Kun Linda oli paennut Romin kanssa, muut pohtivat että ehkä palauttamalla ihmisten uskoa myös Rom tulisi järkiinsä. Pian tulikin jo tietoa miten Rom on tuhonnut asuntoja kaupungilla. Kun tytöt saavuttivat Romin ja Lindan, Ram onnistui hiukan horjuttamaan Romin aivopesua mutta Linda päätti lähteä Romin kanssa karkuun Atari Marshille.

Atari Marshilla viholliset olivat taas tutuista vihollisista vahvempia versioita, kuten sieniä ja sammakoita joilla oli laatikon sijaan Mega Manista tuttujen Met-vihollisten kypärä. Atari Marshin toisella alueella taas kohtasin munakoisoja, joilla oli jalat ja kädet.



Alueen perällä Linda koetti etsiä jotain millä saisi vahvistettua Romin aivopesua, mutta Nepgear ja kumppanit olivatkin jo paikalla. Linda kuitenkin löysi laitteen joka vahvisti hypnoosia. Se meni jopa niin pitkälle että myös Ram joutui sen vaikutuksen alle. Linda käski molemmat Nepgearin seurueen kimppuun, aika siis palauttaa kaksoset järkiinsä vaikeamman kautta!

Tämä oli taas hiukan vaikeampi taistelu, koska vastassa oli kaksi kohdetta. Ja olin kokonaan unohtanut oliko se Rom vai Ram joka osasi parantaa... Sain kuitenkin houkuteltua tytöt erilleen, IF piti Ramin kimpussaan ja Nepgear liittoutui Nisan kanssa pitääkseen Romin toisaalla. Compa taas palloili kahden taistelun välissä, parantaen siellä missä häntä tarvittiin. Ram kaatuikin melko pian ja sitten taistelu oli helppo viedä päätökseen, Rom ei mahtanut mitään koko nelikolle.

Taistelun jälkeen Nepgear käytti pientä Sharicitea, palauttaen Romin ja Ramin tolkkuihinsa. Lindalle alkoi iskeä paniikki, mutta hänen avukseen ilmestyi...iso ruma dinosaurusotus, kantaen nimeä CFW Trick. Trick ei kuitenkaan halunnut taistella, hän halusi hoivata Romin ja Ramin kuntoon. Okeeeeei, tällä hepulla on fetissi nuoriin tyttöihin, sehän on...erikoinen luonteenpiirre yhdelle isoista pahiksista. Kun Trickin kuola (Kyllä, kuola) oli hoitanut kaksosten haavat, hän päätti että nyt on aika murskata Nepgearin seurue!

CFW Trick

Trick oli uhkaava pomo joka iski todella lujaa (Erikoisisku Lick, Lick melkein tappoi IFin kerrasta), mutta kuten muutkin isot pomot, hän oli järkyttävän hidas. Hän ei myöskään ollut aivan hirvittävän kestävä, joten taistelu olikin varsin helppo.

Trickin taisteluasento ei ole kovin uhkaava

Taistelun jälkeen Trick ja Linda pakenivat paikalta. Rom pahoitteli että aiheutti huolia, mutta eipä se ketään haitannut. Kun joukkomme palasi Loween, Mina oli helpottunut että kaksoset ovat kunnossa. Nepgear kysyi että joko nyt Mina sallii että Rom ja Ram lähtee heidän matkaansa. Mina oli hiukan epäilevä, pelkäsi että kaksosissa voi olla enemmän huolehdittavaa kuin mihin Nepgear ja muut ovat varautuneet. Ram kuitenkin puuttui keskusteluun ja huomautti että hän ja Rom ovat jo tehneet itse päätöksensä ja kyseinen päätös on etsiä Trick ja antaa hänelle kunnolla selkään! Ram myös sanoi että haluaa auttaa Nepgearia ja jopa Rom joutui lopulta myöntämään että ihan vähän ehkä hänkin haluaa niin tehdä. Ja vihdoinkin kaksoset liittyivät seurueeseemme, jee!

Seuraavaksi päätin luonnollisesti hiukan tutkia millaisia hahmoja Rom ja Ram oikein ovat. Rom on enemmän tukihahmo kun taas Ram enemmän taistelija. Oli vielä vaikea verrata kaksosia muihin hahmoihin, koska he ovat muutamia tasoja heitä jäljellä, mutta uskoisin etttä he saavat aikaa taisteluissa jossain välissä. On hyvin paljon mahdollista että Romista tulee joukon uusi parantaja ja Compa joutuu myöhemmin takapenkille.

Kun poistuin Loweesta, Lastationin oraakkeli Kei soitti Nepgearille. Ilmeisesti Uni on kadonnut ja tämä tapahtui kun Kei oli käymässä Planeptunessa. Kei pyysi että voisiko Nepgear mennä etsimään Unia Lastationilta. Päätin kuitenkin jättää Lastationin seuraavaan kertaan ja sen sijaan hoidella muutamat tehtävät ennen kuin lopetin tämän session.

Nepgear lvl 44 & Gust lvl 43
Compa lvl 42 & Ram lvl 37
IF lvl 44 & Rom lvl 38
Nisa lvl 42 & 5pb. lvl 41


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Loween kaksoset ja tappokoneet

Maanatai, 09.05.2016

Suuntasin Lowee Global Expoon, joka oli hylätty messukeskus johon kylmä ilma ja lumi oli jo päässyt hiukan sisustamaan. Alueen viholliset olivat pupunkorvaisia vihreitä palleroita, jonkinlaisia  muotoaan muuttavia tetris palikoita (niiden nimi oli Terits, ei kovinkaan hienovaraista...) ja siivekkäitä kissapehmoleluja.




Kun olin alueen viholliset tappanut, etenin alueen seuraavaan "kerrokseen" jossa oli lisää uusia vihollisia. Kaikki muut olivat vain ennestään tuttujen vihollisten erivärisiä versioita paitsi oudot pehmolelut, jotka tasapainottelivat pallojen päällä. Todella uhkaavaa! Välttelin kuitenkin jääsusia, koska on huonoja kokemuksia aiemmista susista...

Kun saavutin Lindan, hän uhkasi tappaa panttivangin jos lähestymme. Pian kuitenkin toinen tyttö tiputtautui Lindan niskaan jumalattarena ja käski panttivankia myös muuttumaan. Tämä oli Lindalle liikaa, mutta Nepgear ja muut kävivät kimppuun. Taistelu oli pian ohi ja Linda pakeni paikalta.

Rom ja Ram

Nepgear esitteli itsensä Romille ja Ramille, johon kaksoset totesivat että sittenhän he ovat vihollisia! Koska Nepgear on varmasti täällä varastaakseen Loween osakkeita. Nepgear koetti selittää, mutta sanat ovat merkityksettömiä, aika taistella!



Taistelu oli ehkä hankalin mitä tässä pelissä vielä tullut, molemmat tytöt olivat kestäviä ja Ram osasi parantaa tuntuvasti. Lopulta käytin kaikkia vahvimpia hyökkäyksiäni ja onnistuin tappaamaan Ramin ennen kuin hän paranti lisää. Sitten olikin yksinkertaista hoidella myös Rom alas. Taistelun jälkeen syyttivät Nepgearia heidän vahingoittamisestaan ja lähtivät karkuun. Huoh, miksei kukaan ikinä kuuntele?

Loween Basilicomissa tapasimme oraakkelin, Minan. Hän ymmärsi miksi haluamme löytää Loween maskotin, mutta ei voinut kertoa missä maskotti on. Hän on nimittäin tekemässä äärimmäisen tärkeää salaista tehtävää ja ei voi kertoa meille missä siis nyt on. Mina ei myöskään voi Loween turvallisuuden takia kertoa mikä tämä salainen tehtävä on. IF huomautti että jos Mina ei auta, niin he kuitenkin itsenäisesti etsivät maskottia. Mina ymmärtää, mutta hän oli myös varma että vaikka löytäisimme maskotin, hän tuskin meitä auttaa. Mina halusi kuitenkin kertoa vähän meille Arfoiresta ja hänen seuraajistaan. Arfoire haluaa tuhota kaiken elämän ja todennäköisesti hänen seuraajansa eivät edes tiedä tästä, koska miksi muuten he haluaisivat tuoda Arfoiren takaisin? Eli todennäköisesti Arfoiren seuraajia manipuloi jokin mikä ei ole ihminen.

Loween oraakkeli Mina

Rom ja Ram pahativat paikalle. Kun Nepgear selitti mitä tapahtui, Mina käski Romia ja Ramia pyytämään anteeksi typerää käytöstään. Mina ei kuitenkaan voi sallia että he auttaisivat meitä, koska he ovat liian nuoria ja Mina on heidän huoltajansa. Mutta jos he itse ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi, se olisi asia erikseen. Ram ei missään nimessä halua "pahis" Nepgearia auttaa ja Rom tekee samoin kuin siskonsa. Pirun itsepäiset kakarat...

IF huomasi Lindan kaupungilla ja joukkomme päätti varjostaa häntä, kenties pääsemme Loween maskotin jäljille. Linda auttoi vanhaa mummelia ja samalla levitti propagandaa CPU:ita vastaan jotta Arfoire saisi lisää seuraajia. Tässä kohtaa pakko huomauttaa että miten kukaan luulee että Arfoire on maailman uusi toivo kun hänen seuraajansa kutsuvat häntä pahaksi jumalattareksi ja seuraajat kutsuvat itseään kansainvälisiksi rikollisiksi? Kun Linda koetti myydä kallista figuuria mummelille, Nepgear ja muut tulivat väliin. Linda pakeni paikalta, mutta tytöt jatkoivat hänen varjostamistaan.

Seuraavaksi Linda kertoi parille nuorelle että jos he tulevat hänen kanssaan Arfoiren seuraajien tukikohtaan, he voiva hakkeroida pelejään ja muokata tallennuksiaan. Nisa tuli keskeyttämään tilanteen ja Linda jälleen pakeni.

Pian Nepgear käväisi hetken muualla ja kun hän tuli takaisin, IF ja kumppanit olivat kadonneet. Sitten hän huomasin Romin, joka oli jälleen eksynyt Ramista. Kun Nepgear oli vakuuttanut ettei aio kiusata Romia, hän kertoi että kadotti kynänsä, jonka osti Ramin kanssa yhdessä. Nepgear lupasi auttaa Romia. Samalla kun he etsivät Romin kynää, hän kysyi Nepgearilta heidän isosiskostaan, Blancista. Rom tunnusti kaipaavansa häntä ja Nepgear vakuutti että palaa vielä pelastamaan Blancin ja muut. Kun etsinnät jatkuivat, Nepgear kertoi Romille kutakuinkin kaiken. Miten toivoisi että Rom ja Ram auttaisivat heitä ja että auttaa Romia koska aina pitää auttaa niitä jotka apua tarvitsevat. Lopulta kynä löytyi ja Rom kiitti Nepgearia. Nepgear tajusi että IF ja muut varmaan etsivät häntä ja syöksyi etsimään heitä. Kun joukkomme oli taas yhdessä, muut kertoivat että Linda oli saanut epäilyttävän puhelun ja vakoilemalla oli selvinnyt että hän suuntaa seuraavaan luolastoon, jossa maskotti kenties on. Mutta ennen World Mazea, lisää tehtäviä!

Kun olin parit tehtävät hoidellut, suuntasin World Mazeen. Sitä ennen näin lyhyen kohtauksen, jossa Rom ja Ram hiukan riitelivät, koska Rom oli ollut Nepgearin kanssa ja Ram ei suostunut uskomaan että Nepgear oli oikeasi kiltti.

World Maze koostui värikkäistä palikoista ja viholliset olivat tetris-palikoita, lisää Space Invades pikseliotuksia ja ...juliste/peli-ikkuna? World Mazen toisessa kerroksessa viholliset menivät vielä oudommiksi, nimittäin siellä oli Mariosta tuttuja vihreitä putkia (Kyllä, ne ovat vihollisia) ja leijuvia päitä.

Leijuva peli-ikkuna?

Okei, nää päät on vähän karmivia

Lopulta paikan perältä löytyi maskotti, White Disc. Hän kertoi että Neptune oli pyytänyt White Disciä odottamaan täällä. Arfoiren seuraajat olivar aiheuttaneet niin paljon tuhoa aiemmin että Neptune oli lähettänyt White Discin Loween auttamaan kun aiempi maskotti tuhoutui. Ja myös Loween oraakkeli antoi toisen tehtävän White Discille ja se on myös syy miksi hänen täytyy pysyä World Mazessa. Juuri kun White Disc oli kertomassa mitä oraakkeli pyyti häntä tekemään, Linda ilmestyi paikalle. Hän lähetti Nepgearin ja muiden kimppuun kaksi pientä mörriä ja tuhosi White Discin taistelun aikana. Linda kertoi että nyt kun maskotti on tuhottu, massatuhoase Killachine herää uudelleen. Linda koetti käskyttää valtavaa robottia, mutta se vaan möllötti. Lopulta Linda antoi sille tukevan potkun ja taistelu alkoi!

Killachine

Taistelu oli todella pitkä, koska Killachinella oli järkyttävä määrä kestoa. Se myö löi useita kertoja vuorossa tehden ikävää jälkeä kohteisiinsa, mutta se oli niin hidas että sain useita vuoroja jokaisella hahmolla ennen kuin se sai uuden vuoron. Parantelin iskujen välissä ja käytin vahvimpia hyökkäyksiäni aina kun pystyin ja lopulta mokoma romu kaatui! Harmi vaan että välivideo taistelun jälkeen kertoi että pystyssä se pysyi ja joukkomme joutui pakenemaan paikalta samalla kun Linda vaan nauroi. Tytöt päättivät palata oraakkelin luo kertomaan mitä tapahtui ennen kuin Arfoiren seuraajat rupeavat tuottamaan lisää Killachineja.

Oraakkeli kertoi että Killachinet ovat Arfoiren luomuksia ja niitä pitäisi olla piilossa lisää. Ram ja Rom olivat paikalla myös ja Ram uhosi että he kyllä tuhoavat vaikka kaikki, toisin kuin meidän seurueemme. Mina ei uskonut että he mahtavat roboille mitään ja pyysi että Nepgear ja kumppanit partioisivat Loween kaduilla, valmistautuen mahdolliseen hyökkäykseen. Kaduilla Nisa pohti oliskohan mahdollista korjata White Disc jotta hän voisi jälleen laittaa Killachinet lukkojen taakse. Mutta kukapa voisi maskotin korjata? Noh, ykkösestä tuttu näky, Gust, pamahti paikalle ja kertoi että hän kyllä osaa maskotin korjata!

Gust ja IFin mahtava ilme

Hämmentävä kyllä, IF ja Compa eivät Gustia tunnistaneet ja olivat kuin ekaa kertaa kuulisivat alkemiasta. Noh, niin tai näin, Gust kertoi että tarvitsee Rare Metallia ja Dataniumia niin voi korjata maskotin, on kuulema tehnyt niin ennenkin. Hän lupasi odottaa meitä Loweessa ja kertoi että Lowee Global Expossa sekä World Mazessa todennäköisesti löytyy materiaalit jotka hän tarvitsee.

Nepgear lvl 28
Compa lvl 28
IF lvl 28
Nisa lvl 28


Tiistai, 10.05.2016

Palasin Lowee Global Expoon, josta löysin ison metallipalleron jota luonnollisesti mätkin turpaan. Ja voi perhana, se kesti osumaa! Ei se ollut kovinkaan uhkaava, mutta taistelu vaan kesti kauan. Kun se lopulta kaatui, palkkioksi sain Rare Metalin.

Pirun kestävä metallipallero

World Mazesta löysin leijuvan pään,  joka oli huomattavasti helpompi kuin metallipallero ja pian sainkin siltä Datanimin. Samalla kun tytöt suuntasivat Gustin luokse, Linda totesi pian on tarpeeksi Killachineja valmiina, aika hyökätä Loween.

Loween Basilicomissa Gust korjasi White Discin samalla kun Rom ja Ram tuijottivat lumoutuneena vieressä. White Disc kiitti Gustia ja pyyti että Nepgear auttaisia White Disciä, jotta hän voi lukita Killachinet taas tavoittamattomiin. Kun Nepgear luonnollisesti suostui, Gust ilmoitti että hänkin liittyy Nepgearin mukaan! Kuulema itsepuolustus on välttämättömyys kun seikkailee ympäri maailmaa joten hän on kyllä valmis vaaroihin joita kohtaamme. Ja koska White Disc vasta korjattiin, on alkemistin velvollisuus varmistaa että kaikki on kunnossa jatkossakin. Nepgear ja muut ottivat uuden ystävän mieluusti vastaan! Nepgear kutsui uudelleen Romin ja Ramin, mutta Ram väittää sitkeästi vastaan vaikka Rom kyllä haluaisi...

Ennen kuin suuntasin takaisin World Mazeen, tutkailin mitä Gust osaa. Hän tuntuu olevan enemmän parantaja kuin taistelija (Kyky parantaa kaikkia pienellä alueella plus myös kyky herättää joku henkiin. Edes Compalla ei vielä ole vastaavaa) mutta hänellä oli raskaisiin iskuihin tulta, jäätä, maata ja ilmaa/tuulta. Nämä iskut ovat myös maagisia eikä fyysisiä, joten ne käyttävät Gustin korkeaa älykkyyttä eikä alhaista vahvuutta. Päätin kuitenkin alkuun laittaa Gustin pariksi jollekkin muulle (etenkin kun hänen partneri efektinsä nostaa taistelusta saatua kokemusta).

World Mazessa tein tärkeän testin ja hoitelin pari taistelua nopeasti pois alta. Sitten tarkistin Gustin tilanteen ja kyllä, myös partnerit saavat kokemusta vaikka eivät olekkaan taistelussa! Se on hyvä, Gust ei jää kokemuksessa jälkeen joten voin käyttää häntä jos tarve niin vaatii. Pian löysin taas Lindan joka vieläkin jatkoi Killachineiden herättelyä. Tytöt kauhistelivat niiden määrää, mutta White Disc kertoi että niiden lukitsemiseksi meidän täytyy edetä vielä syvemmälle World Mazea. Tytöt koettivat hiipiä Killachineiden ohi, mutta yksi niistä huomasi joukkomme joten taisteluksihan se taas meni.

Kun lopulta aktivoitunut romu oli hakattu, se käynnisti hälytyksen ja muutkin aktivoituivat. Tilanne meinasi näyttää jo pahalta, mutta Rom ja Ram pamahtivat paikalle! He lupasivat pitää robot kiireisinä, meidän pitäisi jatkaa ja lukita ne lopullisesti.

Jatkoin luolaston perälle, jossa Linda sai pienen sätkyn kun White Disc oli taas kunnossa. Hän käski robottinsa, CPU Breakerin, hidastamaan tyttöjä samalla kun itse jälleen pakeni. Okei, hoidellaan CPU Breaker ja lukitaan Killachinet!

CPU Breaker muistutti aika paljon Killachineja, iski melko lujaa mutta harvoin ja kesti osumaa pirusti. Taistelu olisi kestäny vielä pidempään jos en olisi huvikseni vaihtanut Gustia kentälle, CPU Breaker ei nimittäin paljoa mahtanut Gustin maagisille iskuille ja tuntui olevan todella heikko jäätä vastaan, Gustin Ice teki yli 4000 vahinkoa (Vertailun vuoksi fyysiset iskut IFiltä ja muilta teki vain muutaman sadan vahinkoa)! Jos olisin tämän tiennyt, olisin laittanut ennen taistelua Gustin neliö iskuiksi pelkkää Iceä.

CPU Breaker

Taistelun jälkeen White Disc lukitsi Killachinet ja Lowee oli vihdoin turvassa niiden uhalta. White Disc ei kuitenkaan voi antaa voimiaan Nepgearille, koska hänen täytyy varmistaa että Killachinet pysyvät kurissa. Mutta sitten White Disc jakautui kahdeksi, eräänlainen sivuvaikutus siitä että hänet tuhottiin ja korjattiin. Eli toinen jää jahtimaan lukitusta, toinen tulee mukaamme. Jee!

Joukkomme palasi oraakkelin luo, joka oli helpottunut että kaikki järjestyi. Nepgear ja muut hyvästelivät sekä oraakkelin että Romin ja Ramin, seuraavaksi suunnataan Leanboxiin viimeisen maskotin puheille. IF kuitenkin huomautti että Leanboxilla ei ole CPU kokelasta (Tässä kohtaa välihuomautus. Neptune on Sega Neptune ja Nepgear on Segan käsikonsoli Gamegear. Noire on PlayStation 3 ja Uni PSP. Blanc on Nintendo Wii ja Rom & Ram muodostavat DS:n. Ja koska Vert on Xbox 360 ja Microsoft ei ole koskaan tehnyt käsikonsolia, Leanboxilla ei ole maskottia). Gust myös kertoi että koska uskoo että Nepgear ja muut todela yrittävät pelastaa koko maailman, hän haluaa auttaa ja liittyi pysyvästi mukaamme.

Histoire ilmoitti Nepgearille että Leanboxin maskotti on pyytänyt tapaamista mahdollisimman pian. Tytöt suuntasivat siis Lastationille josta pitäisi päästä kätevästi Leanboxiin. Myös Linda ja Pirachu ovat nyt yhdessä matkalla Leanboxiin, joskin kumpikaan ei ole kovin innostunut siitä että joutuvat työskentelemään parina. He olivat jo aluksen kyydissä ja huomasivat että Nepgear ja kumppanit eivät kerenneet kyytiin. Koska seuraava kyyti lähtee vasta aamulla, Linda ja Pirachu saavat inhottavasti etumatkaa...

Seuraavana aamuna tuli tieto että viimeksi lähtenyt alus joutui onnettomuuteen ja se tuhoutui. Sen takia koko linja on jumissa. Mie en jotenkin usko että se oli onnettomuus... Myyjä kuitenkin kertoi että heillä on toinenkin linja Leanboxiin, mutta sillä oleva alus on rikki ja siihen tarvitaan varaosia. Alus tarvitsee ankkurin, purjeen ja ...keulahahmon. Mie kyl väitän että alus toimisi ilmankin!

Hetkeksi hämmennyin kun peli ei kertonut mistä nämä varaosat löytyvät. Suuntasin katsomaan olisikohan uusia tehtäviä tarjolla ja huomasin että yksi uusi oli ja sen palkkio oli keulahahmo. Kyseiseen tehtävään piti kerätä esineitä jotka miulla oli jo! Sitten huomasin että olinkin jo saanut ankkurin ja purjeen aiemmista tehtävistä! Kyllä kannattaa tehdä kaikki heti kun mahdollista!

Kun alus oli korjattu, reitti Leanboxiin aukesi. Siellä tytöt suuntasivat Basilicomiin, jossa heitä odotti aika varmasti joku muu kuin oraakkeli Chika... Hän kyllä väitti olevansa Chika mutta ei tuntunut tietävän että oli pyytänyt Histoirea soittamaan Nepgearille. Hän kuitenkin väitti että kertoo meille maskotista kunhan käymme vähän mörrejä pieksämässä.

Epäilyttävä oraakkeli Chika

Kävin ottamassa parit tehtävät vastaan ja suuntasin Gapain Fieldille tappamaan auringonkukkia, palikkalintuja joilla oli kruunut ja palleroita joiden päässä oli kurpitsat. Eli todella uhkaavia vihollisia täällä!


Gabain Fieldin uhkaavia mörrejä

Alueen perällä Nepgear rohkeasti meni mörrin kimppuun josta Chika kertoi. Chika väitti mörriä helpoksi, mutta Nepgear ei pärjännyt sille ollenkaan! Onneksi paikalle ilmestyi punahiukisinen leidi, joka hoiteli mörrin. Uusi tuttavuus kysyi mitä täällä Nepgear ja muut oikein tekivät ja kun kertoivat Chikan lähettäneen heidät, hänkin mainitsi että Chika on käyttäytynyt oudosti viime aikoina. Nainen kertoi olevansa Cave, Leanboxin asukas. Hän tunnisti Nepgearin nimeltä ja kertoi että pari päivää sitten Chika muutti Leanboxin käytäntöjä ja nyt Arfoirea saa palvoa julkisesti. Kas kummaa, pari päivää sitten Linda ja Pirachu tulivat tänne, ei varmaan liity nämä asiat toisiinsa yhtään. Kun Cave oli lähtenyt, Gust myönsi että oraakkeli on nyt kyllä melko epäilyttävä tapaus, IF väitti jo vastaavaa heti kun olimme olleet Chikan puheilla. Pitää lähteä hankkimaan lisää tietoa ensi kerralla.

Ystävällinen neito Cave

Nepgear lvl 31 & Gust lvl 29 (Gust on Nepgearin parina, siksi tälläinen merkintä)
Compa lvl 31
IF lvl 30
Nisa lvl 30