maanantai 26. syyskuuta 2016

Viettelyn salat ja trauma sydämessä

 Lauantai, 24.09.2016

Suuntasin taas Geoffreyn puheelle, joka ilmoitti löytäneensä kurssin jolla oppii viettelemään muita. Geoffrey kuitenkin varoitti että matkalla luokkaan on ansoja (Eli varmaan taisteluita), jotta oppilaat eivät voisi osallistua. Ja tämähän on paras tapa houkutella osallistujia, eiväthän demonit voi pysyä poissa jos heitä koetetaan estää! Kun muut oppilaat saivat tietää että kunniaoppilas Mao aikaa mennä TUNNILLE, järkytys oli suuri. Eli useampi demoni koettaa estää meitä, eli lisää taisteluita.



Tässä välissä vietin hyvän aikaa ihan vaan hahmoja treenaten, nyt he kaikki ovat tasolla 30-31 plus käytin todella paljon manaa oppiakseni ja vahvistaakseni erikoisiskuja. Mao osaa nyt Hurricane Slashin (osuu yhden ruudun päähän), X-Level Flurryn (Osuu kahden ruudun päähän) ja perus jäätaian eli Icen. Opetin hänelle myös passiivisen Evilityn, Ailment Immunityn, jonka avulla Mao väistää useammin myrkytystä ja muita vastaavia efektejä. Almaz osaa myös nyt Hurricane Slashin ja Evilityn, Hero-Style Defensen, jonka ansiosta Almaz ottaa puolustusasennon automaattisesti kun vihollinen hyökkää suoraan edestä. Horace oppi Seesaw Axen (Vahvempi kuin Big Swing Slicer) ja Boomerang Axen (Osuu kahden ruudun päähän). Angela taas sai Mega Firen (Vahvempi tulitaika), jota vielä vahvistin eli voin nyt iskeä sillä kahteen kohteeseen ja Slumberin (Nukuttaa kohteen). Faust oppi "vain" Mega Healin (Parempi parannustaika), jota myös vahvistin tasolla. Angela sai saman kohtelun plus opetin hänelle Attack Punisherin, jolla on askeleen parempi kantama kuin Twirly Attackilla. Ja lopuksi Lazarus sai Blazing Palmin (Osuu kolmeen ruutuun edessään, tuulivahinkoa. Ei niin vahva yksittäiseen kohteeseen kuin Triple Strike) ja sitten vielä vahvistin sekä Triple Strikeä että Blazing Palmia tasolla. Tämän kaiken jälkeen kävin luokkahuoneessa ehdottmassa kalliimpia esineitä kauppaan ja käytin melkein kaikki rahani parempiin varusteisiin.

Lazaruksen Blazing Palm


Sunnuntai, 25.09.2016

Valmiina uusiin koitoksiin, suuntasimme kohta luokkahuonetta. Matkalla Almaz pohti että Mao todella haluaa avata sydämensä mutta ihan kuin hän ei pystyisi. Voisiko taustalla olla jokin trauma? Almazin ajatukset keskeytyivät, kun Mao huomasi edessään tutut örkit. He koettivat estää Maoa menemästä tunnille, koska se ei ole kunniaoppilaan arvolle sopivaa. He toivat mukanaan jopa pari opettajaa estämään Maoa. Yksi opettajista tunnusti että he ovat liian laiskoja pitämään tunteja, inhottaa ajatellakkin että pitäisi jotain tehdä oppilaiden eteen.

Örkit sekä Succubus ja Wood Golem


Taistelussa olikin sitten vastassa vain ne örkit sekä kaksi opettajaa. Toinen oli Succubus ja toinen taas Wood Golem. He kaikki seisoivat alueella jossa oli vihollisia vahvistava efekti geopaneeleilla, mutta tuhoamalla yhden palikan alueella olikin vihollisia heikentävä efekti. Sitten taistelu olikin yksinkertainen, vaikka Wood Golem parantuikin yli 100 kestopisteellä automaattisesti vuorojen välissä.

Taistelun jälkeen Wood Golem opettaja totesi että tee mitä lystäät, mutta hän ei kyllä ole opettamassa ketään! Succubus taas kehui Maon voimaa, mutta ystävällisesti huomautti että Mao ei ole vielä tavannut kaikkia korkeamman asteen opettajia.

Seuraavassa taistelussa oli joukko Gunnereita geopaneeleilla, mitkä sallivat heidän hyökätä useammin vuorossa, he saivat myös vahvistusta ja heistä tulee klooneja tyhjiin ruutuihin. Ja kaikkia goepalikoita vahti sarvekkaat koirademonit, Cu Sithit.



Tämän kentän aloitin raivokkaalla hyökkäyksellä, viskoin omia hahmojani mahdollisimman lähelle ekaa palikkaa, tavoitteenani tuhota ja pyyhkiä kaiki efektit pois. Menetin Horacen matkalla, mutta kun Lazarus oli hoidellut palikan, koko taistelu muuttui todella yksinkertaiseksi. Huomasin myös että Mao on jossain välissä oppinut uuden uniikin erikoisiskun, Shine Beamin, joka tekee parempaa vahnkoa kuin Blast Finger ja osuu 3 ruutuun suoraan edessä. Almaz taas sai Running Crossessin, joka iskee 4 ruudun päähän.

Maon Shine Beam

Almazin Running Crosses

Seuraavan taistelun alussa näin kuinka joku tyttönen harmitteli että hän on myöhässä koulusta ja kaiken lisäksi vielä ekana päivänään! Paikalle ilmestyi pari hirviötä, jotka hän välittömästi ampui kuoliaaksi! Harmitteli kyllä että oivoi, pitäs saada kavereita eikä ampua jokaista vastaantulijaa.



Paikalle ilmestyi lisää hirviöitä sekä tietysti Mao ja Almaz. Almaz syöksyi pelastamaan tyttöstä, joka ampui häntä välittömästi. Voi Almazia, ei selvästi mikään naistenmies... Mao suutahti, ei hänen palvelijoitaan saa tappaa! Tyttö selitti että hän on tappokone, hän ei mahda reflekseilleen mitään. Mao luonnollisesti kiinnostui kun tyttö mainitsi olevansa tappokone, aika jännä... Almaz on kuitenkin hengissä ja tyttö esittäytyi Sapphire Rhodoniteksi. Sapphire kysyi voisivatkohan Mao ja Almaz auttaa häntä löytämään luokan, on hänen ensimmäinen päivänsä täällä. Almaz ilmoitti välittömästi että onnistuu ja kutsui häntä...prinsessaksi! Tämä on siis Almazin prinsessa, Almaz tosin pyyti Maoa ettei kerro prinsessalle kuka Almaz on. Mao suostui, kunhan Almaz lupaa olla ikuisesti hänen palvelijansa. Almaz järkeili että kyllä hän varmaan saa hankittua itsensä pois Maon alaisuudesta, joten suostui. Mao arvasi että Almaz suunnitteli pakoa, mutta eipä hän muutenkaan luottaisi keneenkään. Hän halusi vain testata Almazin uskollisuutta. Sapphire ilmoitti että salainen keskustelu on nyt ohi, hän on nyt heidän ystävänsä ja liittyi väkisin joukkoomme!



Taistelussa vastassa oli joukko Warslugeja ja yksi niitä vahvempi veijari, Vodianoi. Alueella oli myös geopalikoista voimassa kaksi liikkumista hidastavaa ja yksi joka vahvistaa vihollisia joka vuoro hiukan. Me halutaan ainakin se tuhota mahdollisimman pian!



Viskoin Maon mahdollisimman kauas ja sitten lähdin hänelle etenemään kohti geopalikkaa. Muut hoitelivat lähellä olevia Warslugeja. Taistelussa myös hiukan kokeilin Sapphirea, hän tulee olemaan tiimini 8 ja viimeinen jäsen (Olettaen etten tee muutoksia)! Hän käyttää aseena pistoolia ja osaa yhden uniikin erikoisiskun, Virgin Innocencen, joka tekee jäävahinkoa kolmen ruudun verran suoraan eteenpäin.

Taistelun jälkeen Mao kyseli Sapphirelta mitä hän oikein täällä tekee, hänhän on ihminen. Sapphire kertoi että jo sukupolvien ajan Overlordit ovat kidnapanneet prinsessoja ja ei hän jaksa sellaista odotella, asia on sillä selvä kun hän itse käy Overlordin tappamassa. Tuntuu olevan aika yleinen tavoite tässä pelissä! Ja tämän saavuttamiseksi kannattaa ensin oppia jotain demoneista ja mistäpä sitä oppisi enemmän kuin demonien koulusta. Mao ei oikein uskonut Sapphiren mahdollisuuksiin, mutta hän vakuutti että ei ole ihan yhtä heiveröinen kuin prinsessat yleensä. Mao totesikin sitten että Sapphire on mielenkiintoinen tapaus, mielellään ottaa hänetkin palvelijakseen. Etenkin kun nyt voi tarkkailla lähemmin tätä "ihastumista" kun näkee Almazin Sapphiren lähellä. Mao myös kertoi Sapphirelle että hänkin haluaa piestä Overlordin, Sapphire ilahtui sitten siitä että heillä on yhteisiä tavoitteita.



Saavuimme luokkahuoneeseen, jossa Beryl olikin jo ystävineen opiskelemassa itsenäisesti. He olivat melko yllättyneitä että tunnilla saapuu näin paljon osallistujia ja kaiken lisäksi vielä Mao! Sapphireen teki vaikutuksen miten pieni ja söpö Beryl on, Beryl itse ei oikein tiennyt miten reagoida kun tuntematon vaihto-oppilas tulee halailemaan. Almaz kertoi sitten Maolle että Sapphire rakastaa söpöjä asioita enemmän kuin mitään muuta. Heh, tulee muistoja Higurashi no Naku Koro Ni-sarjan Rena Ryugusta... Kuitenkin, seuraavaksi Succubus opettaja alkoi opettaa kuinka saada muut ihastumaan...heiluttelemalla seksikkäästi takapuoltaan. Oppitunnin päätteeksi Mao oli varma että nyt hänen sydämensä on valmis avautumaan!

Tunnin jälkeen mysteerinen nainen ilmestyi taas ruutuun ja höpötti jotain miten jo puolet ensimmäisen vuoden opiskelijoista on melkein heidän hyppysissään.

Mao, Almaz ja Sapphire olivat matkalla Maon sydämeen kun Almaz koetti puhua Sapphirelle järkeä, ei alamaailma sovi prinsessalle. Sapphire ei oikein ollut samaa mieltä ja löi Almazin kanveesiin. mao oli hiukan ärsyyntynyt että myös Sapphire voi vaan astua hänen sydämeen ilman hänen lupaansa, mutta oletti että kenties se tarkoittaa että nyt hänen sydämensä on avoin! Almaz ja Beryl (Joka ilmestyi jostain) olivat hiukan epäileväisempiä. Ja sitten Almazin tittelistä tuli Demon Lover.

Mao ja Almaz saavuttivat Sapphiren, joka oli jo hiukan kärsimättömänä Maon sydämessä. Ja lopultakin pääsen taas pelaamaan, seuraavaan taisteluun siis! (Ensin tietysti ostin Sapphirelle uuden aseen ja suojausvarusteita sekä opetin hänelle Gunman Spiritin sekä Healin)



Ennen taistelua Sapphire säntäili joka suuntaan Maon sydämessä ja käynnisti uuden muiston, jossa Geoffrey teki jonkinlaisia kokeita Maolle ja jopa muokkasi hänen nauruaan. Muiston jälkeen Mao sanoi ettei ole koskaan luottanutkaan häneen, aina ollut jotenkin epäilyttävä. Tässä välissä Sapphire sai myös tietää että Mao on Overlordin poika ja rupesi miettimään että myös Mao pitää siis tappaa, kenties fiksuinta on viimeistellä hänet heti kun vanha Overlord on kuollut. Paikalle tuli Maon klooneja, jotka vaan toistelivat "isiä". Nämä taitaa kuvastaa Maon tunteita isäänsä kohtaan, luonnollisesti ne pitää hakata kanveesiin.



Taistelu on todella simppeli, viholliset seisoivat alueella jossa ei voinut käyttää erikoisiskuja. Heitin Almazin sinne sekaan ja Faust paranteli häntä turvasta. Heitin lopulta myös Maon sekaan, kahdestaan he hoitelivat viholliset varsin helposti.

Taistelun jälkeen Almaz pohti että Mao ei varmaan voi avata sydäntään, koska jokin syvä trauma on sulkenut sen. Jos löydämme ja tuhoamme sen mikä on tämän aiheuttanut, kenties Mao voi avata sydämensä? Seuraavaksi löysimmekin Overlordin sormet, jotka syyttivät Maoa jostain. Kenties tämä liittyy Maon traumaan, ehkä siis sormien tuhoaminen Maon sydämestä parantaa Maon!



Taistelu oli samanlainen kuin ensimmäisessä luvussa, osasin vain tällä kertaa varautua paremmin keskisormen iskuun.

Kun taistelu oli ohi, sormet heräsivät takaisin henkiin. Almaz kuitenkin huomasi että kauempana oli virtajohto seinässä. Almaz veti sen irti ja käsi hiljeni! Mutta niin hiljeni Maokin.

Melkoinen töpseli

Kuitenkin, Almaz ja loput jatkoivat holviin joka oli auki! Maon sydän mainitsi että Almaz pakotti sen auki, mutta Almaz ei kuunnellut vaan etsi tittelin käsiinsä. Mao ei vieläkään sanonut sanaakaan.



Pankin ulkopuolella Mao alkoi puhua, mutta se oli vain mongerrusta. Geoffrey ilmestyi paikalle ja oli kauhuissaan, Mao on taantunut vauvaksi! Almaz ei parantanut vain traumaa, vaan samalla poisti tärkeän osan joka tekee Maosta Maon. Jos asiaa ei korjata, Mao ei koskaan tule ennalleen. Almaz rupesi katumaan tekoaan ja koki että hänen täytyy palauttaa Mao ennalleen, muuten hän ei koskan voi tuntea olevansa taas ihminen vaikka saisikin tittelinsä takaisin. Mutta samalla Almazin pitäisi suojella Sapphirea. Onneksi paikalle saapui järjen ääni, Mr. Champloo!



Champloo sanoi että sankari ei hylkää ystäväänsä ja kun Almaz vetosi prinsessan suojeluun, Sapphire löi hänet uudelleen kanveesiin. Häntähän ei käytetä tekosyynä! Sapphire itse uskoo myös sankarin valaan (Jota Almaz välillä toistelee) ja hän pelastaa Maon vaikka yksin. Tämän jälkeen Sapphire säntäsi kohti Maon sydäntä. Almaz oli ensin onneton, mutta Champloon sanojen myötä ymmärsi että nyt tai ei koskaan on aika todistaa Sapphirelle että hän on sankari! Joten Almaz lähti Sapphiren perään Mao mukanaan.

Kun he saavuttivat Sapphiren, Sapphire kertoi miten mukavaa olla alamaailmassa. Kotona kaikki kohtelee häntä kuin lasta ja sitten valittavat kun hän on vahvempi kuin suurin osa vartijoista. Hän myös tunnusti että kokee olevansa sydämetön, hän ei osaa itkeä niden sankareiden takia jotka ovat kuolleet suojellen häntä. Jos hän itse kuolee Overlordin käsissä täällä, kenties niin on parempi.

Seuraavassa taistelussa vastassa oli joukko sieniä ja paljon geopalikoita. Puolet palikoista esti erikoisiskut ja puolet taas siirsivät hahmon jonnekkin muualle kentäss. Joten tuhosin palikoita vauhdilla, ihan vaan tehdäkseni asioista yksinkertaisempia.



Pian olimmekin siellä missä Almaz veti johdon seinästä, mutta johto puuttui! Sen oli vienyt Maon klooni, joka ei halunnut traumaa takaisin. Beryl ilmestyi paikalle ja sanoi että oikea Mao ei pakeni traumaansa vain siksi että se on tuskallinen. Beryl oli jopa lintsannut tunnilta tullakseen Maon avuksi! Paikalle pamahti myös Mr Champloo joka ilmoitti että Beryl ystävineen ovat koulun ensimmäiset valmistuneet oppilaat! Koulu oli todennut että paras tapa päästä heistä eroon on antaa heidän valmistua.



Ja koska Berylin poppoon ei tarvitse enää huolehtia tunneista tai vapaaehtoistyöstä, he voivat vapaasti auttaa Maoa milloin vain! Joten hekin liittyivät mukaamme, joskin en ainakaan vielä heitä vaivaudu käyttämään.

Taistelussa alueella oli paljon paneeleita, jotka vahingoittavat meidän hahmojamme ja vastassa oli Archereita, pari Idolia, Cu Sith ja Maon klooni. Heitin lähistöllä olevan Warp-geopalikan paneeleille ja sitten vain tapoin viholliset jotka ilmestyivät warpin takia lähelle. Ja lopulta tuhosin palikan, tehden vahingoa kaikkiin vihollisiin ja poistaen geoefektit. Taistelu oli varsin helppo, vain Maon klooni oli uhka ja yksin hän ei paljoa mahtanut koko tiimiäni vastaan.



Taistelun jälkeen Almaz kävi viemässä tittelin takaisin Maon sydämen holviin, koska hän tahtoo sen takaisin vasta kun Mao on oikeasti saanut avattua sydämensä. Koska silloin Almaz on oikea sankari! Sekä Sapphire että Beryl olivat tästä varsin otettuja, hyvä paikka siis lopettaa luku 4!

Kun Mao oli taas kunnossa, hänellä ei ollut mitään muistikuvaa mitä oikein tapahtui. Almaz koetti pyytää anteeksi, mutta Maoa ei oikeastaan kiinnostanut. Geoffrey tuli paikalle, helpottuneena että Mao oli taas kunnossa mutta hänellä oli huonoja uutisia. Jotain kamalaa on tapahtumassa koululle. Mao kuitenkin keskeytti Geoffreyn ja kertoi tietävänsä nyt että Geoffrey teki kokeita Maolle. Geoffrey selitti että niillä oli hyvä tarkoitus, mutta Mao vain halusi videonauhat siitä. Häntä kiehtoi ajatus nähdä kuinka häntä itseään käytetään koekaniinina. Salaa Geoffrey oli ilahtunut että Mao epäilee häntä, hän jopa toivoo että Mao päätyisi tappamaan hänet. Koska demonin täytyy nauttia yksinäisyydestä.

torstai 22. syyskuuta 2016

Mutkan kautta Beryliä pelastamaan

Maanantai, 19.09.2016

No niin, viime kerrasta onkin jo hetki mutta onneksi tässä pelissä ei pahemmin tarvitse miettiä että minnes seuraavaksi. Mene vain juttelemaan Geoffreylle!

Ennen taistelua kolme örkkiä palasivat taas haastamaan Maon. He väittivät että he tietävät nyt Maon heikkouden joka on... että Maolla ei ole ystäviä! Tämä tieto ei pahemmin Maoa hätkäyttänyt, todellinen demoni luottaa vain itseensä. Almaz taas pohti että Beryl pitäisi mennä pelastamaan. Älä mieti turhia, nyt hakataan demoneita!



Taistelussa oli joukko zombeja (Tai no, niiden kehittyneempiä muotoja eli Ghouleja), yksi örkeistä ja muutama Beast Tamer. Hyödynsin alueen geopalikoita, jotka aiheuttavat 20% maksimikestosta vahingoa paneeleilla seisoville. Luonnollisesti itse vältin kävelemästä paneeleille. Menetin kuitenkin Angelan taistelussa aikaisin, koska olen dorka ja yksi Ghoul pääsi hänen kimppuunsa. Maageilla on paha tapa olla aika heiveröisiä fyysisten iskujen edessä... Muuten taistelu meni varsin kevyesti.



Ennen seuraavaa taistelua kävin hiukan grindaamassa, nyt kaikki hahmoni ovat vähintään tasolla 16 (Aiemmin Angela oli vain 13) ja sitten kävin tekemässä ensimmäisen ehdotuksen ja se oli että kalliimpaa kamaa kauppaan. Hyväksymisprosentti oli jo ennen lahjuksia yli 70%, joten olin luottavainen. Äänestyksestä sen verran että ennen aloitusta edustajien värit kertovat ovatko puolesta vai vastaan (Siniset puolesta, punaiset vastaan, muut neutraaleja) ja jos lahjot esim. zombia, niin muutkin zombit sitten kannattavat sinua. Väri ei kuitenkaan aina kerro kaikkea, demonit ovat kuitenkin epäluotettavia.

Ennen äänestystä

Ja ehdotus meni kirkkaasti läpi! Toistin ehdotuksen saadakseni vielä kalliimpaa tavaraa (Koska näin mie aina teen Disgaea-peleissä, hyppään suoraan aina selvästi vahvempiin aseisiin) ja sekin onnistui eikä tarvinnut lahjoa ketään.

Onnistuakseen ehdotus tarvitsee yli 50% äänistä

Suuntasin luonnollisesti kauppaan ja käytin melkein kaikki rahani parempiin aseisiin ja puolustusvarusteisiin. Nyt ei pitäisi edes Angelan tipahtaa niin helposti!

Seuraavassa taistelussa vastassa oli punaisia limoja, yksi örkki ja pari Gunslingeriä, jotka seisoivat  vahvistavilla paneeleilla. Suuntasin siis geopalikalle, joka heitä tuki ja tuhosin sen. Tai tämä oli ainakin suunnitelma, asiaa mutkisti se että kyseinen geopalikka sijaitsi paikassa minne pääsi vain toisen hahmon heittämä. Joten heitin Almazin sinne ja sitten Setsuna, Faust sekä Mao tukivat häntä etteivät paikalla olleet limat söisi Almazia suihinsa.



Kun palikka oli tuhottu, tapoin pari Gunslingeriä Maon Blast Fingerillä. Sitten viskoin vahvimmat heppuni toiselle puolella (eli Mao, Lazarus ja Horace, lopulta myös Faust parantelemaan) ja mätkin limat sekä örkin nopeasti nurin.

Seuraava taistelu oli erikoinen, siellä oli kahdella puolella joukko maageja, jotka seisoivat paneeleilla jotka vahvistivat heitä ja he ottivat vahingon taikapisteisiinsä eikävät kestopisteisiinsä. Teoriassa tämä oisi voinut olla varsin ikävää, mutta heitin Almazilla Maon paneeleille ja tuhosin sieltä palikan, joka luonnollisesti pyyhki paneelit mukanaan. Sitten olikin varsin nopeaa mätkiä koko joukolla maagit alas. Toistin saman toisella puolella kenttää, sitten jäljellä oli vain pari Thieffiä ja örkki.



Taistelun jälkeen örkit eivät olleet vielä valmiita luovuttamaan, vaan he kutsuivat Asukan ja Kyokon paikalle. He koettivat pyytää Maoa auttamaan Beryliä, koska PTA varmasti aivopesisivät Berylin kunnon demoniksi. Ja jos Beryl ei ole enää pahis, hän ei voi olla Maon kilpailija ja siten Mao ei ole enää kelvollinen päähahmoksi (Ihan oikeasti, tähän vetosivat!). Mao ei ainakaan halunnut myöntää että välittäisi Berylistä, mutta hän ei yksinkertaisesti suvaitse sellaista että Berylistä voisi tulla kunniaoppilas aivopesun takia ja kaiken lisäksi hän olisi sitten koulun hallituksen sätkynukke.



 Mao kertoi sitten Maolle kuinka hän inhoaa koulun hallitusta. Almaz huomautti että koska nämä vaalit ovat koulun hallituksen järjestämät, Mao voisi kapinoida hallitusta vastaan uhmaamalla sääntöjä ja näyttää kuinka paha hän todella on. Ja jos joku (Vaikkapa Beryl...) sattuisi siihen pelastumaan, niin onko sillä merkitystä? Tälläistä järjestelyä Maolla ei ollut mitään vastaan! Geoffrey koetti inttää Maolle että vaalit ovat nyt tärkeimmät, mutta Mao on päätöksensä tehnyt. Geoffreylla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin avata portaali minne Mao haluaa, hän on kuitenkin vain uskollinen palvelija. Mao ilmoitti örkeille että jättää vaalit heille, hänellä on tärkeämpääkin tekemistä!




Torstai, 22.09.2016

Suuntasin Geoffreyn puheelle, joka ilmoitti että koulun hallituksen tilat on suojattu ja suojauksen murtamiseen tarvitsemme tason 10 esineen. Eli meidän täytyy suunnata Item Worldiin ja nostaa esineen tasoa.

Item World on keino vahvistaa mitä tahansa esinettä menemällä esineen sisään ja etenemällä siellä kerroksia alemmas. Se onnistuu joka tappamalla kaikki viholliset kerroksesta tai suuntaamalla portaaliin. Ja mitä vahvempi esine on, sitä vaikeampia kerrokset ovat. Item Worldin kautta voi vahvistaa esineitä valtavasti, mutta itse yleensä jätän tämän vähälle huomiolle. Näissä peleissä tuppaa olemaan pirusti tekemistä niille joilla ei ole varaa ostaa muita pelejä, joka on toisaalta todella ystävällistä. Kuitenkin, valitsin heikon Paper Clothesin ja suuntasin Item Worldiin!

Item World, kerros 1

Item World, kerros 10

Kun Paper Clothes oli tasolla 10, poistuin Item Worldista ja suuntasin takaisin Geoffreyn luokse. Ilman sen suurempia selityksiä olinkin jo seuraavassa taistelussa, jossa oli vastassa pari Druidia ja Killer Puppetteja.



Jatkoin seuraavaan taisteluun, jossa vastassa oli lisää Druideja ja Mothmaneja. Kenttä oli aika suoraviivainen (Kirjaimellisesti) ja pakotti kulkemaan geopalikoiden yli, joilla oli negatiivisisia vaikutuksia omiin heppuihini. Hoidin koko kentän Maolla, joka tappoi vihut kaukaa Blast Fingerilla ja sitten eteni seuraavaan turvalliseen ruutuun. Halpamaista? Kenties, mut demonejahan tässä ollaan!



Seuraava kenttä oli...jännä. Se oli vain 3x3 ruudukko, mutta portaalia lukuunottamatta kaikki oli geopalikoita ja niiden efektit parantivat hahmoja, nostivat puolustusta ja laskivat hyökkäystä. Eli pitäisi tehdä tarpeeksi vahinkoa yhteen viholliseen tai muuten se vaan paranee takaisin täysiin. Tai näin siis aluksi luulin, pian kuitenkin huomasin että tuhoamalla puisia laatikoita (joita oli geopalikoiden välissä) pystyin tuhoamaan efekti kerrallaan palikat. Kenttä oli silti raivostuttava, koska vihollisena oli Cockatriceja ja ne lyövät kovaa ja estävät erikoisiskut viereisiltä hahmoilta. Onnistuin kuitenkin kentän läpäisemään vaikka meinasi tehdä tiukkaa.



Ennen seuraavaa taistelua Asuka ja Kyoko halusivat kiittää Maoa. Mao luonnollisesti huomautti että häm vain haluaa murskata koulun hallituksen, Berylin pelastaminen on Asukan ja Kyokon ongelma. Mao paineli eteenpäin ja sitten Kyoko ja Asuka kiittivät myös Almazia, hänenhän ansiotaan se on että täällä nyt ollaan.

Pian löysimmekin sitten Berylin, joka olikin jo aivopesty. Mao pisti Berylin yhdellä iskulla kanveesiin ja huomautti sen olevan vain klooni. Paikalle ilmestyikin joukko lisää Berylin klooneja. Oivoi, taijan tietää mitä meillä on tässä taistelus vastassa...



Kun olin tappanut joukon Berylin klooneja (Oli muuten taas hiukan ärsyttävä taistelu, liikaa vihollisia vahvistavia geopaneeleja...) Mao huomautti Kyokolle ja Asukalle että oikea Beryl ei ole täällä. Tytöt olivat varmoja että Mao tuntee oikean Berylin heti nähdessään, hehän ovat olleet ystäviä/vihollisia lapsesta saakka.



Seuraavaksi löysimmekin Berylin, vankina jonkinlaisessa voimakentässä. Beryl ei kauheesti ilostunut että Mao oli mukana, mutta jutustelun keskeytti koulun johtokunnan presidentti.



Mao piti hänelle pienen puhuttelun miten aivopesulla ei saada aikaan oikeita demoneita. Paikalle ilmestyi...

MR CHAMPLOO! Ja hän oli hyvin vaikuttunut Maon sanoista, joten hän murskasi yhdellä iskulla voimakentän Berylin ympäriltä. Presidentti oli häkeltynyt eikä edes tiennyt kuka Champloo on ja hän kertoi olevansa opettaja, vaikka ei olekkaan koulun palkkaama. Presidentti järkyttyi tästä, pitäähän opettajan olla palkattu ja myös koulun henkivakutuuksen alaisuudessa! Presidentti sai tarpeekseen kaikesta tästä hulluttelusta ja taistelu alkoi!



Taistelussa oli luonnollisesti presidentti, kahdeksan PTA:n salamurhaajaa ja yksi Mothman (Joka muuttui presidentin aseeksi). Meillä taas oli apuna Beryl kumppaneineen ja Mr Champloo. Annoin heidän mennä edeltä, tappaen pari salamurhaajaa ja sitten itse houkuttelin loput varovasti teurastettavaksi. Kun jäljellä oli enää presidentti, taistelu meni hiukan tukalaksi koska se perhana teki hurjaa vahinkoa ja häneen oli vaikea osua! Onneksi presidentillä oli kuitenkin vain sellaisia hyökkäyksiä, jotka osuivat yhteen kohteeseen.



Taistelun jälkeen presidentti myönsi tappionsa, mutta vannoi vielä muuttavansa kaikki pahiksi kunniaoppilaiksi. Kun hän oli kadonnut, Beryl koetti tulla kiittämään Maoa, mutta Mao totesi että nyt ollaan sujut, Berylhän kertoi loharin munasta Maolle. Heti perään Mao tajusi mitä tuli sanottua ja koetti korjata ettei hän tänne tullut Beryliä pelastamaan. Todella sulava pelastus, Mao... Kun Beryl oli poistunut Champloo mainitsi jotain oudosta valosta koulun ympärillä, mutta ei selittänyt sen enempää vaan katosi.



Kun Mao ja kumppanit palasivat koululle, selvisi että Mao kuitenkin voitti vaalit. Monet demonit salaa halusivat pelastaa Berylin ja koska Mao oli tämän ottanut tehtäväkseen (Vaikka ei sitä myönnä), Mao valittiin luokan johtajaksi. Jopa ne kolme örkkiä rupesivat kutsumaan Maoa pomoksi. Mao oli ensin vaivaantunut, koska todellinen demoni ei tarvitse kannattajia, vain palvelijoita. Mutta koska hän halusi luokan johtajaksi ja tuhota koulun hallituksen, ei voi valittaa. Sivussa Geoffrey oli huolissaan, hän ei oikein välitä siitä miten Almaz ja muut ovat päässeet muuttamaan Maoa. Almaz taas oli todella vaikuttunut ja päätti että hän varmistaa että Mao avaa sydämensä kokonaan! Luku 3 läpäisty, jiihaa!



Seuraavaksi Mao tutki kiinnostuneena Almazin kehoa. Almaz on nimittäin jo puoliksi demoni, mutta mitään merkittävää muutosta hänen kehoonsa ei ole tullut. Almaz koetti muistuttaa että Maon pitäisi yrittää avata sydämensä, jotta Almaz saisi tittelinsä takaisin. Mao ei myöntänyt että on mitään lupauksia tehnyt, mutta voisi harkita asiaa jos Almaz kertoisi mitä tämä "rakkaus" on josta sankarit saavat voimaa. Mao tuli pian johtopäätökseen että sydän ja rakkaus liittyy toisiinsa (No yllätys!) ja kun Almaz selitti miten hänen ihastuksesna prinsessaan antaa hänelle voimia, Mao innostui että tämä "ihastuminen" on juuri sitä mitän hän tarvitsee!  Sitä me ilmeisesti lähdemme tavoittelemaan seuraavalla kerralla.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Maon suljettu sydän

Torstai, 08.09.2016

Suuntasin Geoffreyn puheelle, joka kertoi ettei pankki ole vielä auki joten hän oli valmistanut mahdollisuuden testailla lisää geopalikoita. Kai se on sit pakko...

Tutoriaalin koko juju oli että jos heität geopalikan päälle toisen palikan, joka on samaa väriä, niin kaikki vierekkäiset sitä väriä olevat palikat katoavat. Ja tässä kentässä tämä laukaisu ketjureaktion, joka tuhosi kaikki palikat kentästä. Taistelu oli muuten simppeli, uutena vihollisena marionettiukkeli.



Seuraava kenttä kertoi että geopalikoita, jotka ovat kiinni toisissaan, ei voi nostaa. Ja jos tuhoutuvien geopalikoiden takia hahmoja tipahtaa alas, he ottavat kaikki vahinkoa. Asia selvä, kiitos! Uusina vihollisina Thief-hahmoluokan heppuja ja yksinäinen zombi.



Seuraavassa kentässä vastassa oli muutama Lady Fighter ja yksi Green Mage. Ainoa jippo kentässä oli Geopalikan avulla tuhota muut palikat, jolloin muodostui rappuset tornin huipulle.

'

Taistelun jälkeen Prinny tuli kertomaan että pankki on nyt auki. Joten suuntasimme...Maon sydämeen?

Onpas Maon sydän jännä paikka

Maon sydämessä jututin vähän siellä olevia muistoja/tunteita ja sitten suuntasin syvemmälle, etsien titteliä. Almaz erehtyi nostamaan verenluovuttajan kortin, joka paljastui Maon muistoksi. Kyseisessä muistossa Beryl koetti ylipuhua Maoa hyvään tekoon eli luovuttamaan verta. Muiston jälkeen Mao tuskaili miten Beryl oli onnistunut pakottamaan hänet keräämään roskia ja myös luovuttamaan pari litraa verta.



Seuraavaksi sopivasti Beryl asteli paikalle. Mao oli järkyttynyt, ei sydämeen pääse ilman omistajan lupaa. Beryl ja kumppanit vaativat Maoa luovuttamaan Almazin heille. Almaz koetti selittää ettei hän tarvitse Berylin apua, joka tulkitsi tämän Tukholma-syndroomaksi. Aika siis taistella uudelleen Berylin jengin kanssa.

Beryl, Asuka ja Kyoko eivät kuitenkaan olleet yksin, heillä oli apunaan joukko Fightereita. Onneksi kaikki seisoivat palikoilla jotka nostivat sekä puolustusta että ansaittua kokemusta! Ajattelin edetä varovasti, houkutellen vihollisia yksitellen mutta Beryl päätti juosta aika pian kimppuuni, viskoen taikoja niskaani. No ei sitten, kyl mie voin kunnon rähinätkin pistää käyntiin! Horace valitettavasti jäi Asukan ja Kyokon piestäväksi, mutta muuten taistelu meni ihan kelvollisesti ja hyödynsin palikoita tehokkaasti. Pääsin myös käyttämään Maon erikoisiskua, Blast Finger, joka tekee tähti-vahinkoa ja sillä on ihan hyvä kantama (5 ruutua eteen, taakse tai sivulle).



Taistelun jälkeen Kyoko ja Asuka pahoittelivat epäonnistumistaan Almazille, joka koetti selittää ettei hän tarvitse apua, hän on saamassa oman tittelinsä takaisin. Seuraavaksi kuului kello, joka merkkasi että Berylin ja muiden kotiintuloaika on pian, joten tytöt pinkoivat nopeasti muualle.



Almaz pohti että kotiinttuloaika ei ole niin justiinsa ja Mao nauraen totesi että Almazista tulee vielä hyvä demoni. Almaz möläytti että hän olisi todella huono demoni, hän kuitenkin yrittää tappaa Overlordin prinsessan takia. Mao kyseli prinsessasta ja Almaz kertoi että Overlord aikoo kidnapata hänet ja siksi Almaz päätti tulla tappamaan Overlordin. Almaz joutui tosin tunnustamaan että prinsessa tuskin edes tietää kuka Almaz on, hänhän on vain yksi monista vartijoista. Mao lopulta ymmärti että tämä Almazin halu suojella prinsessaa on varmaan sitä "rakkautta" mistä sankarit aina jauhaa.

Mao ja Almaz suuntasivat syvemmälle ja pian olivatkin jo Maon sydämen syvimmissä sopukoissa. Almaz hämmästeli kuinka nopeasti tämä kävi ja paikalle tuli toinen Mao, joka kertoi olevansa portinvartija. Hän tarkenti olevansa Maon todellinen sydän ja Maon oikea titteli on lukitussa holvissa, joka aukeaa jos Mao aidosti niin haluaa.



Mao koetti raivokkaasti väittää että hän todella haluaa oman tittelinsä takaisin ja hylätä Almazin "muka-sankari" tittelin. Lopulta hän koetti käyttää raakaa voimaa, mutta silloin paikalle ilmestyi joukko vartijoita (Muutama Heretic ja Heavy Knighteja).

Taistelu alkoi ja kaikki viholliset seisoivat alueella joissa palikka antoi heille +50% vahvistuksen. Onneksi lähellä oli vihollisia heikentävä palikka, jonka heitin alueelle ennen kuin lähdin etenemään.



Taistelu oli hiukan ärsyttävä, alue oli pieni ja siksi oli mahdoton houkutella vihollisia varovaisesti. Ja Heavy Knightit kestävät paljon iskua ja hyödynsivät paljon keihäitään (Joilla on yhden ruudun pidempi kantama kuin miekoilla ja kirveillä, olen unohtanut mainita). Siksi taistelu menikin aika rumaksi, jouduin tuhoamaan kaikki geopalikat helpottaakseni tilannetta. Hyödynsin myös paljon Almazin Spinning Swordancea, jolla oli ihan hyvä kantama ja koska se on erikoisisku, viholliset ei voi tehdä vastaiskuja.

Taistelun jälkeen Maon todellinen sydän kertoi että jos Mao haluaa holvin auki, hänen täytyy avata sydämensä todellisille tunteilleen. Mao ei oikein ilahtunut ideasta. Almaz kuitenkin keksi että Beryl voisi kenties osata kertoa kuinka avata sydäntään, joten Mao ja Almaz lähtivät häntä etsimään.



Kun Beryl oli löytynyt, hänkin oli järkyttynyt ajatuksesta että demoni avaisi sydämensä. Kyoko ja Asuka mainitsi että vanhalla koulurakennuksella on legendaarinen lohikäärme. Beryl tarkenti että jos syö kyseisen loharin munan, sydämesi avautuu. Beryl kuitenkin huomautti ettei kukaan ole selviytynyt vanhalta koululta ulos. Mao ei paljoa varoituksista välittänyt vaan rupesi suunnittelemaan kuinka syö loharin munan tulisen kastikkeen kera.



Maanantai, 12..09.2016


Suuntasin Geoffreyn puheelle, joka kertoi avanneensa portaalin vanhalle koululle. Beryl ja kumppanit ilmestyivät myös paikalle ja ilmoittivat myös tulevansa mukaan, koska Beryl haluaa nähdä onko legendan lohari todella siellä.

Suuntasin siis koululle, hiukan vahvempana. Olin myös opettanut Faustille Brave Heartin (Nostaa kohteen hyökkäystä 20%) ja Armor Breakin (Laskee kohteen puolustusta 20%),  Setsuna taas osaa nyt Shieldin (Nostaa kohteen puolustusta 20%).

Vanhalla koululla puheenaihe karkasi kotitalouden tunteihin, Beryl kertoi että kukaan oppilas ei ole käynyt niillä koska kukaan ei tiedä missä sen luokka on tai kuka sitä opettaa. Monet "pahikset" ovat koettaneet asiaa selvittää, mutta kukaan ei ole onnistunut.



Pian muna löytyikin, vaikka loharia ei näkynytkään. Sen sijaan joukko kokkausta ylistäviä heppuja ilmestyi paikalle. He ovat kuulema kokkeja ja aikovat viedä munan mestarilleen. Noh, pitää ilmeisesti hakata nää raukat maanrakoon!


Taistelussa minulla oli apuna Beryl, Asuka ja Kyoko. Annoin heidän hoidella muutaman vihollisen, mutta yritin tietysti kokemuksen takia tappaa mahdollisimman monta itse. Taistelu oli todella nopeasti ohi.

Taistelun jälkeen Beryl pohti että jos hän nyt nappaa munan ja syö sen, hänen sydämensä avautuu ja hänestä tulee koulun "pahis" numero 1! Mutta ei hän voi varastaa, se on jotain sellaista mitä vain kunniaoppilaat tekevät... Ja jos Mao todella avaa sydämensä, niin Berylin pitää vain löytää jokin keino olla vielä suurempi "pahis". (Alan kyllästyä laittamaan lainausmerkkejä aina kun puhun "pahiksista", luotan että jatkossa tiedätte mitä sillä tarkoitan kun viittaan Beryliin.)

Seuraava ongelma oli kuitenkin se, että Mao ei saa munankuorta rikki! Paikalle ilmestyi taas ne kokit, jotka kertoivat että vain heidän mestarinsa eli kotitalouden opettaja, osaa rikkoa ja kokata loharin munan. Ja luokkaa on mahdotonta löytää. Noh, meillä on mahtava palvelija Geoffrey, hän jos kuka löytää luokan.

Loharin muna


Pian Geoffrey ilmoittikin että luokka on löytynyt. Mutta luonnollisesti meidän pitää selviytyä ainakin yhdestä taistelusta ensin. Seuraava areena olikin melko pieni, mutta geopalikat estivät liikkumista. Vihollisina oli pari sientä, pari kukkaheppua (Alraune) sekä Warcatteja, jotka ovat söpöjen kisujen vahvempia versioita. Jälleen helppo taistelu. Tai ehkä mie oon vaan niin pirun mahtava!



Seuraavaksi saavuimme kotitalouden luokkaan. Siellä sitten valtavasti padasta loikkasi puhuva pala lihaa! Ja lihasta pomppasi sitten kotitalouden opettaja, Mr. Champloo!

Mr. Champloo!

Champloo selitti miten kokin tulee ymmärtää ruuan ainesosia ja siksi täytyy tulla ruuaksi. Hänen opiskelijansa tulivat paikalle kertomaan miten Mao ja muut varastivat munan, mutta Champloo raivostui että se on heidän vikansa koska eivät ymmärtäneet munaa! Rangaistukseksi kokkien pitää paloitella 10 000 perunaa ranskalaisiksi. Seuraavaksi Mao selitti että hänen täytyy syödä muna, mutta Champloo vain nauroi että Mao ei saa ikinä munaa rikki jos ei ymmärrä että kokkaus tulee sydämestä. Mao totesi että pah, kokkaus on vain kokkausta. Champloo suivaantui tälläisestä julkeudesta ja luonnollisesti haastoi Maon taisteluun! Koska kokkaaminen on myös taistelua ja palavaa intohimoa.

Taistelussa oli uusia vihollisia vain kaksi Cockatricea (Jotka tässä pelissä ovat oikeastaan vaan isoja kukkoja) ja tietysti itse Champloo. Ja Champloon takana oli lohari muna.

Koska Beryl ja kumppanit vieläkin roikkuvat mukana, annoin heidän tappaa muutaman vihollisen lähistöltä. Käytin heitä myös hiukan lihamuureina, Beryl kuolikin kesken taistelun. Olin hetken hämmentynyt kun en voinut käyttää erikoisiskujani, mutta se johtui Cockatriceistä. Niillä mokomilla on Evility, joka estää erikoisiskut vihollisilta jotka ovat vieressä. Aika julmaa. Ne myös tekiväy melko inhaa vahinkoa, Angela potkaisi tyhjää kesken taistelun.

Kun jäljellä oli enää Champloo, annoin Asukan ja Kyokon uhrata itsensä houkutellessaan Champloota lähemmäksi. Eivät he paljoa saaneet aikaan, mutta vähän kuitenkin! Se oli kuitenkin hyvä ratkaisu, koska Champloo löi melko kovaa ja vei Setsunan mukanaan ennen kuin sain hänet hakattua nurin. Sitten vain menin hakkaamaan loharin munaa, kunnes sen kuori hajosi.

Taistelun jälkeen Champloo kehui Maoa voitosta ja olikin jo paistanut loharin munan! Champloo ilmoitti että ei malta odottaa milloin saa taas taistella/kokata Maon kanssa ja hän oli jo poistumassa, kun Almaz kysyi pitääkö tarinan paikkansa loharin munan syömisestä ja sydämen avaamisesta. Champloo vastasi vähän hämärästi että kenties joskus pääsemme Land of Open Heartsiin. Ja kun hän oli poissa, myös Beryl kumppaneineen poistuivat.

Seuraavaksi Mao ja Almaz olivat Maon huoneessa ja Mao rupesi syömään loharin munaa (Tulisen kastikkeen kera). Muna oli niin herkullinen että Mao sai pienen kohtauksen ja täynnä intoa sitä oltiinkin jo matkalla takaisin pankkiin.

Melekoinen muna

Perillä sukelsimme uudelleen Maon sydämen saloihin, jossa meitä odotti kolme örkkiä, jotka hakkasimme tutoriaaleissa. Pelkurit lähettivät joukon Marionetteja kimppuuni.

Tämäkin taistelu oli taas varsin helppo, geopalikat oli asetettu niin että yhdellä heitolla sain tuhottua lähes kaikki ja tämä jätti vihollisetkin varsin heikkoon happeen..



Taistelun jälkeen örkit nauroivat miten seuraavalla kerralla Mao ei mahda mitään, he varastivat Maon sydämen! Almaz ja Mao eivät oikein ymmärtäneet mitä tämä meinaa, mutta Almaz kuitenkin löysi jotain mikä käynnisti Maon muiston. Tämä muisto oli siitä hetkestä kun Maon isä jälleen astui Maon pelikonsoleiden päälle (Maon laskujen mukaan se oli 19. kerta). Oikeastaan mitään uutta tietoa meille tämä kohtaus ei tarjonnut, Almaz vain vähän yllättyi että Mao on oikeasti pelikonsolin takia matkalla tappamaan isäänsä.

Seuraavaksi saavuimme uudelleen holviin, jossa olikin joukko Maon klooneja! Nämä kloonit meuhkasivat siitä kuin munat pitää syödä tulisen kastikkeen kanssa. Ja koska Almaz suosii suolaa ja pippuria, kloonit kävivät meidän kimppuun. Makuasioista ilmeisesti voi kiistellä ja kaiken lisäksi ihan aseiden kera!

Tämä taistelu näytti vähän uhkaavalta, mutta se olikin varsin helppo kun houkuttelin klooneja kimppuuni vähitellen.



Taistelun jälkeen ilmestyi taas Maon todellinen sydän ja Mao käski holvia avautumaan. Almaz kertoi loharin munasta Maon sydämelle joka kysyi että ootteko työ idiootteja. Niinpä niin, eihän tää nyt näin helppoo ois voinu olla! Luku 2 takana, en tiedä monta edessä!



Kun Almaz ja Mao palasivat, Mao valitti miten ei sydäntä voi avata millään. Sitten Kyoko ja Asuka ilmestyivät piestyinä paikalle ja kertoivat että he olivat Berylin kanssa keräämässä roskia kun PTA tuli ja vangitsi Berylin! Ja mikä on PTA? No tietysti Perfectly Trained Assassins eli täydellisesti treenatut salamurhaajat! He ovat koulun johtokunnan alaisuudessa ja nappaavat pahiksia rangaistavaksi. Beryl oli kuitenkin neuvonut Kyokoa ja Asukaa tulemaan Maon puheille jos hänelle ikinä käy mitään. Mao ei ollut uskoa korviaan, eihän hän missään nimessä voi pelastaa Beryliä. Almaz koetti selittää että jos Mao haluaa sankarin voimat, hänen pitää käyttäytyä kuin sankari.



Geoffrey saapui paikalle ja kertoi että kunniaoppilas numero 1 valitaan tänään ja pian siis käynnistetään taistelut joissa valitaan luokan priimukset. Mao luonnollisesti halusi osallistua kun taas Almaz koetti saada Maon pelastamaan Berylin. Mao tosin huomautti ettei kuuntele palvelijoiden mielipiteitä. Eli hitot Berylistä, meijän pitää olla luokan priimus!

Ja lopuksi huomautus, pyrin jatkossa aina sisällyttämään jokaiseen päivitykseen yksittäisen luvun. Eli on mahdollista että päivitysten välissä vierähtää hiukkasen tavallista pidempään, riippuen lukujen pituuksista ja tarvittavan grindauksen määrästä.