sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tuttuja naamoja

Lauantai, 29.10.2016

Etenin syvemmälle Nether Nebulaan ja kohtasin Gimme Golemin. Se halusi esineen, joka oli viereisessä arkussa, joten ihan kauheasti ei tämä matkaani hidastanut. Kohtasin myös pari uutta Miragea, jotka nappasin mukaani! Molemmat olivat M-luokkaa eli Jiant muodossa voin tehdä 3 otuuksen torneja, jee!




Pian löysin myös mystisen napin. Tama selitti että tälläiset kytkimet vaativat tiettyjä ehtoja päällään olevista Mirageista että ne aktivoituvat. Tämä kyseinen nappi vaatii ominaisuuksia, jotka miun uudelle Miragella, Retulla, oli (Eli paino yli 5 ja puolustus maata vastaan 50). Kun nappia oli painettu, tyhjästä nousi silta ja pääsin etenemään.



Vähän matkan päästä löytyi toinen kytkin, joka vaati Retun ja Murikan. Se aukaisi reitin parille arkulle, joista toisesta löysin Earth Hammerin. Tätähän se yksi vartija pyysi ja näppärästi pystyin keräämään palkintoni (5 Hi-potionia) valikon kautta. Sitten löysin tallennuspisteen ja alueen jota ympäröi punaiset kahleet. Tama selitti että se on Treshold eli vahvan Miragen oma alue. Siellä on siis vastassa pomo ja näitä ei voi napata Tresholdin sisällä. Mutta jos kohtaan pomon myöhemmin uudelleen ilman Tresholdia, niin sitten se onkin ihan toinen juttu. Päätin treenata hetken, jotta Retu ja Cyclo saavuttavat muut Miraget. Huomasin myös lähistöllä ison kiven, jonka varmaan tietyt Miraget voivat tuhota.



Kun olin valmis, etenin Tresholdiin jossa kolmesta kristallista ilmestyi kolme todella tuttua hahmoa: Shiva, Ramuh ja Ifrit! En pysty edes laskemaan kuinka usein olen heitä kutsunut taisteluun avukseni vuosien varrella.

Shiva, Ramuh ja Ifrit

Kolmikko tunnisti Lannin ja Reynnin, mutta kun selvisi että he eivät muista trioa, Ifrit totesi että jos haluavat kyvyn kutsua heitä, täytyy Lannin ja Reynnin todistaa voimansa! Shiva oli heti mukana, mutta Ramuh käski heidän rauhoittua ja katsoa tarkemmin. Pian myös Ifrit ja Shiva huomasivat että Lann ja Reynn eivät ole selvästi enää samaa kalipeeria kuin ennen. Shiva ehdotti että ehkä sitten on reilumpaa että vain yksi heistä koettelee Lannin ja Reynnin voimia. Ja kamala kyllä, mie joudun päättää kuka minnuu testaa! Entä jos tää vaikuttaa kenet saan kutsuloituksi tai jotain, kamalan vaikea päätös!

Päädyin Ramuhiin, koska meillä parrakkailla on sellainen näkymätön side keskenämme. Tämä olikin ihan hyvä ratkaisu, koska miulla oli mukana Retu sekä Cyclo ja Ramuh on heikko sekä maa-tyypin että pimeä-tyypin iskuille. Ja jos ei nyt ollut selvää, niin Retu on maa-Mirage ja Cyclo pimeä-Mirage. Harmi vaan että molemmat tornini olivat myös heikkoja sähkölle, hups. Voitin kuitenkin, joskin Lann torneineen ei saanut kokemusta koska makasivat tajuttomana. Saakelin Judgement Bolt...



Taistelun jälkeen Ramuh ja kumppanit totesivat että näkivät tarpeeksi, me tapaamme kyllä vielä. Sain kuitenkin palkinnoksi uuden Miragen! Peli sitten selitti myös että Miraget voidaan kehittää (eli kuten Pokemonissa) vahvempaan muotoon, mutta myös takaisin heikompaan. Eli jos kehitän jonkun ennen kuin olen oppinut sillä kaikki kyvyt, voin kuitenkin palata vanhempaan, oppia loput ja kehittää takaisin! Peli kuitenkin huomautti että joillakin Mirageilla on uniikkeja kykyjä, jotka eivät periydy seuraavaan muotoon.



Näin nopeasti jonkun naisen Miragen kanssa, nainen puhui miten Ifrit, Ramuh ja Shiva ovat nyt vapaita. En kerennyt napata hänestä kuvaa, koska kamerani oli pöljä. Sisällä luolassa Tama loi portin, jolla voi poistua luolasta ilman että tarvitsee kävellä.

Palasin Corneliaan, jossa vartijat huusivat Bahamutin armeijan olevan lähellä. Näinkin kun joku haarniskoitunut heppu ampui aseella maahan ketjuja, jotka vetivät esiin Goblineita. Goblinit tekivät nopeasti leirin, joko tarkkailuun tai sitten suunnittelevat piiritystä.



Prinsessa Sarah jututti Lannia ja Reynnia, pienen keskustelun jälkeen päätettiin että Lann ja Reynn hoitelevat leirin pomon. Reynn myös jotenkin tyhjästä muisti että heitä kiusattiin lapsuudessa, johtuen mustista merkeistä, joita heillä on käsissään. Reynn myös muisti että heidän äidillään oli samanlaisia. Hiukan itse ihmetteli että mistä nämä muistot oikein tulivat...

Lähdin kohti leiriä ja yksi prinsessan kapteeneista ilmoitti että he huolehtivat harhautuksesta, niin Lann ja Reynn pääsevät livahtamaan leiriin.



Leirissä olikin jo täysi tohina päällä, Goblinit ja Cornelian sotilaat taistelivat täysillä. Etenin leirin sisällä ja pelastin pari sotilasta Goblineilta. Löysin myös ekan kykysiemenen, jonka avulla voin täyttää tyhjän ruudun Mirage Boardista ja opettaa Miragelle kyvyn, jota se ei normaalisti oppisi. Tämä kykysiemen oli Cure eli parannustaika. Löysin myös uuden Miragen ja sain senkin lisättyä joukkooni. Kohtasin myös vahvempia Goblineita, Red Cappeja, jotka voivat aiheuttaa sokeutta.

Awws, pikkuinen söpöliini koettaa olla pelottava!

Seuraava sotilas kertoi että prinsessa on nähty myös taisteluissa. Lann ja Reynn kauhistelivat, mutta sotilaan mukaan tälläistä sattuu Sarahin kanssa. Pian jouduin taisteluun Bahamutin ritarin kanssa, jolla oli mukanaan Babybehemot Mirage. En ole varma olisinko voinut koettaa napata Babybehemotin kun ritari oli kuollut, näin nimittäin kun ketju sen yläpuolella rikkoutui mutta olin jo antanut käskyt tappaa mokoma. Noh, sellaista sattuu.



Etenin tallennuspisteelle ja veikkaan että pomo varmaan odottaa meitä hiukan edempänä. Päätin jättää sen seuraavaan sessioon, pitäähän miun muitakin pelejä pelata kun on vapaata!


Sunnuntai, 30.10.2016

 Jatkoin eteenpäin ja näin prinsessan. Hänen kimppuunsa oli käymässä valtava Goblin, mutta yksi komentajista syöksyi prinsessan avuksi ja valo Lannin ja Reynnin käsistä lähti komentajaan ja hän muuttui...Warrior of Lightiksi! Warrior kävi Goblinin kimppuun, helposti kukistaen sen. Lann ja Reynn juoksivat paikalle ja prinsessa kertoi että joidenkin ihmisten (Tai no, Lilikinien) sisässä on sankarin valo ja hädän hetkellä se nousee pintaan. Ja välihuomautus, Warrior of Light on yksi neljästä sankarista joilla pelataan ensimmäisessä Final Fantasyssa. Prinsessa myös kertoi että muissa valtakunnissa kerrotaan tarinoita muista sankareista, Warrior of Light on Cornelian legenda.

Warrior of Light

Kun oli hetki höpötetty miten Lann ja Reynn voivat ilmeisesti herättää tämän valon kenties muissakin, yksi sotilas saapui paikalle ja taistelu alkoi sekä häntä että isoa Goblinia vastaan.



Helpon taistelun jälkeen loput Goblinit pakenivat ja kaikki hurrasivat. Sitten kohtaus siirtyi jonnekkin, missä varsin julman näköinen heppu haarniskassa puhui leijuvalle kuutiolle, jossa oli nainen. He puhuivat siitä että jotkut ovat palanneet (Veikkaan että Lann ja Reynn). Jotain höpisivät että luovat uuden historian ja samalla käskivät sen hepun jatkamaan, joka kutsui Goblinit tekemään leirin.




Kun pääsin taas ohjaksiin, peli kertoi että jos pinossa on usealla otuksella samanlaisia kykyjä (esim. perus tulitaikaa), torni saa käyttöön vahvemman kyvyn. Sama koskee myös fyysisiä iskuja ja testaamalla erilaisia kokoonpanoja saattaa löytää vaikka mitä kykyjä.

Eteeni ilmestyi taas portti ulos, mutta huomasin että edempänä oli vielä tutkimatonta aluetta. Menin sinne ja siellä oli musta tipu! Haastoin sen ja Libralla selvitin että sen voi napata jos sitä ensin parantaa. Eli löin sitä, käytin Potionia siihen ja nappasin mokoman. Tässä kohtaa huomasinkin että tiimini oli jo täynnä ja nyt jouduin ekaa kertaa joukun lähettää Serafielle hoidettavaksi. Päätin lähettää Murikan, tuskin sitä tulen käyttämään koska sitä ei voi kehittää vahvempaan muotoon. Ja en olekkaan vielä maininnut että kaikki mukana olevat Miraget saavat kokemusta, joskin vain murto-osan ne jotka eivät ole aktiivisena taistelussa.



Ajattelin käydä tarkistaa onko Chocolattella uusia tuotteita, mutta päädyinkin outoon sumuun jossa vastaan tuli tuttu otus, joka herätti lievää kauhua: Tonberry! Tonberry toivotti minut tervetulleeksi Coliseumille, jossa voin haastaa muiden pelaajien joukkueita ja myös haastaa vapaaehtoisia taisteluita palkintojen toivossa. Hyvä tietää, palaan varmasti jossain välissä!

Uskokaa tai älkää, Tonberryt on pelottavia vihollisia

Coliseum

Suuntasin takaisin Corneliaan (Chocolattella ei ollut uusia esineitä), jossa prinsessa ja Warrior of Light jo odottivatkin. Bahamutin leiri on nyt suurimmaksi osaksi hylätty, mutta pitää olla silti varuillaan koska hyökkäyksiä on varmasti tulevaisuudessa. Prinsessa pohti että liitto toisen valtion kanssa olisi todella hyvä olla. Warrior of Light kertoi että Bahamutin vastainen järjestö on olemassa ja käyttää nimeä League of S. Saronian hallitsija on ilmeisesti ollut heidän kanssa yhteyksissä. Warrior ilmoittautui halukkaaksi matkustaa Saroniaan. Lann ja Reynn ehdottivat että he menevät, Warrioria tarvitaan pitämään Cornelia turvassa. Prinsessa piti ideasta ja antoi kirjeet merkiksi että Lann ja Reynn ovat Cornelian lähettiläitä.

Olisin voinut hypätä junaan ja suunnata Saroniaan, mutta päätinkin mennä takaisin leiriin. Goblinit eivät ole kuulema enää Bahamutin alaisuudessa, joten pitäähän miun napata ne omaksi! Pian miulla olikin Goblin ja Red Cap (Josta en muistanut napata kuvaa, hups. Mut samalta näyttää kuin Goblin, kypärä on vain punainen). Molempien kehittyneempiä versioita (Goblin Guard ja Red Guard) myös siellä oli, mutta mielummin kehitän ne omani niiksi myöhemmin. Hitaampaa, mutta saanpahan kerralla sit sellaiset joilla on enemmän kykyjä.

Krenko Goblin. Red Cap sai nimen Kiki-Jiki


lauantai 29. lokakuuta 2016

World of Final Fantasy - Söpöilyä mahan täydeltä

Wiiiiii, aika söpöillä oikein kunnolla! ^-^



Alunperin miun oli tarkoitus aloittaa eräs toinen peli (Se onkin sitten seuraavaksi), mutta noin viikkoa ennen World of Final Fantasyn julkaisua katselin siitä hiukan trailereita ja en vaan voinut vastustaa. Ja sitten peli oikin digitaalisesti jo ennakkotilattu ja pian päätinkin että hei, ehkä mie raapustelenkin tästä blogiin!

Kuten varmaat jo nimestä voi päätellä, World of Final Fantasy on osa Final Fantasy sarjaa. Siinä missä viimeisimmät sarjan peleistä ovat pelimekaaniikoiltaan lähtenyt omille teilleen, tämä kyseinen teos palaa takaisin alkuaikojen puhtaaseen vuoropohjaisuuteen taisteluissa. Ja mie oon näitä jääriä, jotka valittavat että miksi kaikki JRPG:t on nykyään reaaliaikaisia (Vaikka esim. Tales of sarja onkin loistava), me tarvitaan vanhoja kunnon Final Fantasyja, Breath of Fireja ja Dragon Questeja! Näköjään Square Enix lopulta antoi periksi ja antoi meille edes jotain vuoropohjaista missä on Final Fantasyn nimi.

World of Final Fantasy erottuu myös joukosta siksi että peli on äärimmäisen söpö, johtuen chibi-tyylistä. Pelissä myös pääsee tapaamaan useita tuttuja hahmoja muista Final Fantasyistä ja hiukan Pokemonin tyyliin nappaamaan monstereita, jotka sitten taistelevat rinnallamme. Mut nyt pulinat pois, sukelletaan viimeisen fantasian suloiseen maailmaan!

Perjantai, 28.10.2016

Peli alkoi videolla, jossa sankarimme heräsivät jonkinlaisesta tornista. Hiukan ihmettelivät kun molempien toinen käsi on metallinen, mutta eivät sanoneet sanaakaan. Sitten joku sanoi että aika herätä ja molemmat tipahtivat tornista. Okei...



Noh, tämä olikin unta ja toinen sankareistamme (jotka ovat muuten sisaruksia) heräsi kotontaan ja päätti suunnata töihin. En ole varma huomasiko hän itse että hänen päässään roikkui hassu valkoinen otus. 

Hei kaveri, siun päässäs on jotain...

Kuitenkin, suuntasin siis töihin eli kahvilaan, jossa olikin jo asiakas. Hahmomme toi hänelle kahvin ja katsoi hiukan kummissaan kun asiakas mätti kuppiin sokeria melko monta palaa.



Sitten sisko ilmestyi paikalle ja vihdoinkin sain heille nimet. Veli on Lann ja sisko Reynn. Reynn hiukan mesosi siitä että Lann oli myöhässä. Sitten (Kunhan ensin huomasi asiakkaan) Reynn veti Lannin ulos ja otti puheeksi sen että kadut on ihan tyhjiä, ei yhtään ihmisiä missään. Reynnin mielestä tämä on hiukan huolestuttavaa, mut Lann ei asiaa paljon stressaillut.



Asiakas saapui myös paikalle, huomauttaen että kumpikaan ei näytä muistavan mitään. Reynn halusi tietää kuka tämä naikkonen on, ei ainakaan näytä tutulta. Hän esittäytyi Enna Krossiksi. Reynn kyseli että tietääköhän hän miksi koko kaupunki on ihan tyhjillään, heitä lukuunottamatta. Enna selitti että he ovat aina olleet kahdestaan, tässä paikassa jossa maailma on loppunut tai jotain. Aiemmin Reynn ja Lann eivät vain huomanneet Ennaa ja olikin hänelle yllätys että tänään he yhtäkkiä näkivät hänet.

Enna myös sanoi että nyt kun he ovat viimein hereillä, on aika kertoa tarina. Ja sitten hän kutsui Tamaa (Sitä hassua otusta Lannin päässä) ja Lann vasta tajusi että kyseinen veijari oli hänen päässään. Enna pyysi Tamaa aloittamaan Lannin ja Reynnin kanssa, hän menee itse edeltä. Lann oli ihan sekaisin ja hämmentynyt, Reynn taas suhtautui hiukan rauhallisemmin.

Sisällä Tama kertoi että Lann ja Reynn ovat Mirage Keepereitä. Mustat merkit heidän käsissään on siitä todiste ja heillä oli kuulema aiemmin kokonainen armeija Mirageita alaisuudessaan. Ja Miraget ovat voimakkaita eläviä illuusioita. Heillä oli kuulema jopa voima hallita maailmaa halutessaan.

Seuraavaksi Tama opetti kuinka he voivat jälleen hallita Mirageita ja antoi oman kristallikuutiojuttunsa Lannille. Näiden kuutioiden avulla voimme siis kutsua mörrejä taisteluun. Ja sitten tietysti tuli ensimmäinen tutoriaalitaistelu!



Tutoriaali näytti miten ruudun laidassa oleva jana näyttää kenen vuoro tulee seuraavaksi, kuinka tietyt käskyt (Kuten taiat ja muut) käyttävät AP:ta jota saa takaisin joka vuoro ja kun hyödyntää vihollisen heikkouksia. Voin myös muokata eri käskyjä pikanäppäihin taisteluiden nopeuttamiseksi. Halutessani voin myös pikanäppäinten sijaan käyttää klassista valikkoa.



Taistelun jälkeen Enna tuli takaisin ja sanoi että Lann ja Reynn ovat menettäneet kaikki muistot ja kokemukset liittyen heidän aikaansa Mirage Keepereinä. Enna vei heidät portille, joka johtaisi Grymoireen eli maailmaan missä voimme saada Miraget takaisin. Muistot on vähän hankalampi juttu, koska he eivät vain unohtaneet vaan menettivät muistonsa. Mutta Grymoiresta voi löytyä vihjeitä ja jälkiä heidän aiemmista teoistaan ja elämästään. Kenties he voivat jopa löytää perheensä.



Lann ja Reynn ilmestyivät metsään Grymoiressa ja tajusivat että he ovat nyt pikkuisia! Tama selitti että täällä maailmassa muut näyttävät tältä ja siksi Enna teki heistäkin samanlaisia. Peli ystävällisesti kertoi että pikkuiset ovat Lilikinejä ja isot Jiantseja. Lann ja Reynn voivat nyt vapaasti muuttaa muotoaan näiden välillä.

Söpöily on alkanut virallisesti!

Pääsin sitten tallustelemaan metsässä ja kohtasin Chocochickin. Tama kehotti nappaaman sen ja peli kertoi kuinka nappaamista varmaan tarvitaan Prismejä ja saamme aina yhden yhteensopivan Prismin kun kohtaamme uuden Miragen. Ja kun Mirage on napattu, Prism muuttuu Prismariumiksi ja sillä voi kutsua kyseisen Miragen taisteluun. Eli nää on pelin Pokepalloja, selvä! Paitsi että nää ei kulu jos otus ei jääkkään kiinni, extra näppärää!



Kun löin tipusta, se alkoi hohtaa ja Tama kertoi että nyt se on valmis napattavaksi! Jokaisella Miragella on oma ehtonsa että ne voi napata ja käyttämällä kykyä "Libra" voi saada vinkin mikä tämä ehto on. Miraget kannattaa napata heti "Imprism" käskyllä, koska aikailemalla liikaa Mirage ei enää ole napattavissa.

Nappasin tipusen ja ilostuin kun huomasin että napatuille voi antaa itse nimet (jälleen kuin Pokemonissa)! Annoin sille nimen Tipu!



Taistelun jälkeen Tama kertoi uudesta mekaniikasta eli "pinoamisesta" (Stacking), jossa voin muodostaa tornin laittamalla yksiköitä päällekkäin (Lann tai Reynn ja kaksi Miragea, maksimissaan)! Etuna on että vahvuudet ja asiat kuten kesto lasketaan kaikilta tornin osakkailta yhteen, muodostaen yhden superhahmon. Mutta sitten taas käytössä on vain yksi vuoro per torni kun erillään jokaisella on oma vuoro. Ja myös kaikkien heikkoudet lasketaan yhteen ja jotkut viholliset voivat kaataa torneja. Kaikilla yksiköillä on myös kokoluokituksensa (L,M ja S) ja luonnollisesti pienemmät menevät isojen päälle. Ja Lilikin muodossa Lann ja Reynn ovat M-kokoisia ja Jiant muodossa L-kokoisia.



Laitoin Tipun Reynnin päälle ja jatkoin etenemistä. Pian vastaan tuli tientukkeena oleva murikka, Gimme Golem. Tama selitti että näille mokomille pitää antaa jotain, että he väistävät tieltä. Tämä kyseinen Gimme Golem halusi jotain, minkä Tipu voisi löytää kunham opetamme sille tarvittavan kyvyn. Sitten peli selitti miten kaikilla Mirageilla on oma Mirage Board, jossa voi käyttää SP:tä (Jota saa kun Mirage kasvaa tasoja) uusien kykyjen ja vahvistusten avaamiseen. Joten opetin Tipulle Strollin, minkä avulla se seuraa Lannia ja Reynniä kun tutkin paikkoja ja etsii esineitä! Aika suloista


^^

Kävelin hiukan Tipun kanssa ja se löysi meille Lusterleafin eli juuri sitä mitä Gimme Golem vaati. Luonnollisesti annoin sen sille ja se katosi tieltä. Tama tuli myös kertomaan että Mirage Boardin kautta Miraget voidaan kehittää vahvempiin muotoihin.

Jatkoin eteenpäin, avaten parista arkusta parannusesineitä samalla kun Tama kertoi että Miraget eivät oikeastaan kuulu tähän maailmaan. Siksi ne kuollessaan katoavat täältä ja palaavat maailmoihin mistä alunperin tulivat. Seuraavaksi törmäsimme leijuvaan kuutioon eli murkriftiin. Tama kerkesi vain sanoa että siellä on Mirageita kun lann ja syöksyi sisään. Sitten meillä olikin edessämme iso rumilus ja peli kertoi että näissä paikoissa on aina tavallista vahvempia Mirageita ja todennäköisesti ne ovat aivan liian vahvoja kun ekaa kertaa niihin törmäämme. Eli kierrä kaukaa ja tule myöhemmin takaisin.

Me ei olla valmiita tähän!

Kun meillä oli pyyhitty lattiaa, Lann ja Reynn lentivät rähmälleen takaisin portin eteen. Enna selitti että Tama käytti yhden elämistään kelatakseen aikaa taaksepäin niin että kyseistä taistelua ei koskaan tapahtunut. Tama kertoi että hän voi palauttaa menetetyt elämänsä jos saa levätä hetken täällä Lannin ja Reynnin maailmassa. Eli jos päädyn liian vaikeisiin taisteluihin, se ei ole kovin vakavaa! Peli tosin  varoitti että joudun sitten taistelemaan tieni takaisin sinne missä kuolin ja voimakkaan Miragen alueella edes Tama ei voi pelastaa meitä kuolemalta.

Lann huomasi jonkun vilahtavan ohi ja Enna kehotti juttelemaan tämän henkilön kanssa, hän on kuulema eksyksissä, hiukan Enna tosin mietti kuinka hän oli päässyt tänne. Kyseinen henkilö on  seikkailija Chocolatte, joka toimii meidän kauppiaana. Hänen valikoimansa kasvaa sitä mukaan kun pelaamme peliä pidemmälle.



Seuraavaksi tapasimme keijukaisen, Serafien, joka huolehtii prismariumeiden varastoimisesta. Voimme joko puhua suoraan hänelle täällä Nine Wood Hillsissä tai tallennuspisteillä ja sitten voimme muokata mitä Mirageita pidämme mukana ja ketkä ovat vaihtopenkillä. Saimme myös yhden Seraphonen, jonka avulla voimme kutsua Serafien minne vaan, mutta nämä ovat luonnollisesti kertakäyttöisiä. Lopuksi saimme myös uuden Miragen, Sylphin! Nimesin hänet Helinäksi ja asetin hänet Reynnille mukaan kun Reynn on isossa muodossaan.




Sankarimme suuntasivat takaisin portille, jossa Enna kertoi että he varmaan nyt pärjäävät joten hän lähtee. Reynn ja Lann koettivat saada lisää vastauksia, mutta hän horisi ettei maailman säännöt salli sitä. Viimeisinä sanoinaan vielä kuitenkin kertoi että hän on jumala.

Palasin siis metsään, jossa tapasin uuden Miragen, jonka nappasin ja nimesin Kurreksi. Pian olimmekin siellä missä murkrift oli. Nyt näin että siellä on Behemoth ja tason on 26. Eli ei ihan hetkeen olla tuonne menossa uusiksi...

Kurre!

Jatkoin ulos metsästä ja näinkin kaukaisuudessa pitkän sillan ja sen päässä kaupungin. Sitten saavuimme junapysäkille ja hyppäsimme kyytiin. Siellä lippuja tuli kyselemään konduktööri, joka on myös Mirage ja varsin tuttu jos aiemmat Final Fantasyt ovat tuttuja! Tama ojensi hänelle liput jotka ovat voimassa lähes koko elämän. Enna oli nämä antanut Tamalle.

Cactuar konduktööri

Saavuimme pian kaupunkiin, Corneliaan, johon sitten saapuikin Bahamutin armeijan Mirageita. Lann (Pässi kun on) syöksyi taas pää kolmantena jalkana taisteluun näitä Goblineita vastaan. Kun oli enää yksi jäljellä, Lann koetti napata sen, mutta epäonnistui.







Tama selitti että kyseisiä Mirageita ympäröi hohde mikä tarkoittaa että he toimivat jo jonkun toisen keeperin alaisuudessa. Tälläisiä Mirageita ei voi napata ennen kuin heidän nykyinen mestarinsa on hoideltu. Lann oli epähuomiossa ottanut Jiant-muodon ja väkijuokko mutisi heidän ympärillään ennustuksesta. Ohikulkija pyyti Lannia ja Reynnia seuraamaan hiukan syrjempään ja sitten pyyti heitä saapumaan linnaan.

Linnassa kyseinen ohikulkija paljastui prinsessa Sarahiksi. Hän kiitti että ajoimme Bahamutin armeijan Miraget pois. Hän myös kertoi että iso osa Grymoiresta on Bahamutin alaisuudessa, mutta Cornelia on vielä pysynyt itsenäisenä. Luonnollisesti Bahamut haluaisi asiaan muutoksen. Sarah myös kertoi että ennustuksen mukaan Jiantit palaavat vierailijoina ja tuovat mukanaan kaksi tulevaisuutta. Toinen tulevaisuus tuo vapautuksen ja toinen tuhon.



Reynn kysyi miksi niin monet ovat suostuneet Bahamutin alaisuuteen ja syy on siinä että koska niin monet Miraget ovat heidän kontrolloimiaan, kansalaiset ovat turvassa Mirageilta. Reynn kysyi että eikös sitten kannattaisi liittyä ja Sarah myönsi että siltä kenties vaikuttaa mutta jäsenyys tarkoittaisi että täytyisi noudattaa heidän lakejaan ja hyväksyä jotain kauheaa. Hän ei vielä kertonut mitä tämä on, mutta oli varma että vielä me saamme nähdä

Sarah kysyi minnes me nyt mennään ja Reynn ja Lann kertoivat miksi ovat täällä. He myös lupasivat kurmottaa Bahamutin sotilaita aina kun sellaisia tulee vastaan. Sarah kiitti ja kertoi että Nether Nebulasta löydämme lisää vahvoja Mirageita joukkoomme. Hän kuitenkin varoitti että siellä on todella vaarallista. Niin meille aina sanotaan!

Final Fantasyn veteraaneille kyseinen lasimaalaus näyttää aika tutulta ;)

Rupesin suuntaamaan kohti kaupungin uloskäyntiä ja löysin ensimmäisen sivutehtävän. Yksi vartija pyysi minua etsimään Earth Hammerin. Pian löysin myös portin, jonka avulla voin palata Nine Wood Hillsiin. Näitä on luonnollisesti ympäri Grymoirea ja kannattaa aktivoida ne kaikki niin helppo palata vanhoille alueille. Porteilla voin myös ottaa yhteyttä Serafiehen.

Tallustelin ulos Corneliasta ja saavuin todella kauniille aukealle. Kauaa ei kyl kerennyt ihastella, Nether Nebula oli nimittäin aika lähellä!



Nether Nebulassa löysin arkusta ensimmäisen Mirajewelin. Näitä löytää arkuista ja voi saada Mirageilta Mirage Boardista ja niiden avulla Lann ja Reynn voivat oppia kykyjä itsekkin. Tämä kyseinen Mirajewel oli Libra eli se jolla voi katsoa vihollisen heikkoudet ja kuinka sen saa napattua.

Nether Nebula

Päätin viettää hetken treenaten ja halusin myös napata uusia Mirageita. Pian joukkooni liittyi Sipuli ja Murikka! Ja opin myös että kun torni alkaa huojua, kannattaa itse käskeä purkamaan torni tai torni kaatuu ja kaikki osalliset ovat hetken pökerryksissä eivätkä voi tehdä mitään. Kun Reynn ja Lann olivat tasolla 5 ja Mirageni tasolla 4, päätin että tähän on hyvä lopettaa eka sessio. Ai että, miulla tulee olee tän pelin kaa kivaa! <3





torstai 13. lokakuuta 2016

Demoni vastaan sankari

Torstai, 13.10.2016

Hurja joukkomme suuntasi kohti viimeisiä taisteluita ja saapuivat pian Overlordin linnaan, jonka Aurum oli pistänyt vähän uuteen järjestykseen. Demonipatsaat oli rikottu ja paikka oli äärimmäisen siisti ja valkoinen. Aurum itse ilmestyi paikalle ja oli todella yllättynyt siitä että Mao oli täällä eikä tuhoamassa ihmisten maailmaa. Sitten Aurum huomasikin että Maon pimeys ei ottanutkaan hänestä valtaa eli hänen suunnitelmansa epäonnistui. Ja Almaz oli myös hengissä, hänenhän olisi pitänyt kuolla kiroukseen! Aurum oli raivoissaan kun tajusi että Mao oli avannut sydämensä ja siitä tämä kaikki johtui.



Aurum jatkoi paasaamista siitä miten Berylin ja Sapphiren vaikutus on osasyy siihen että Mao on muuttunut eikä hänestä tullutkaan kylmää ja julmaa Overlordia. Aurum totesi että Mao ei ole edes tarpeeksi vahva että hän itse vaivautuisi Maoa tappamaan. Joten Aurum poistui ja jätti Maon ja muut alaistensa tapettaviksi.

Vastassa meillä oli sitten lohareita, barbaareita ja muuta sakkia. Viholliset käyttivät paljon Magichangea (Loharit muuttuivat barbaarien kirveiksi jne), mutta taistelu oli silti helppo koska olen vaan niin perkeleen vahva.



Taistelun jälkeen örkit tulivat taas paikalle, uhaten räjäyttää pommille meidät kaikki taivaan tuuliin. Mao syöksyi pommin päälle, suojellen muita. Mao selitti että hän suojeli palvelijoitaan koska heidän henkensä kuuluu hänelle. Tällä oli niin voimakas vaikutus örkkeihin, että heidän aivopesunsa peruuntui! Paikalle ilmestyi joukko lisää aivopestyjä opiskelijoita, mutta örkit sanoivat että he hoitavat kyllä tämän, Mao ja muut menköön edeltä. Mao ei oikein uskonut että örkit pärjäävät mutta hepä kutuivat vähän lisää sukua paikalle ja örkkejä ilmestyi hurjasti lisää. Joukossa on voimaa!



Seuraavaksi Mao aisti jonkun läsnäolon ja sehän oli yksi Diez Gentlemenin jäsen, Prinny Mask. Hän oli se kuka sisusti Maon kodin uudelleen. Kamala rikos, turpaan vaan!



Prinny Mask seisoi voimistavalla alueella muutaman loharin kaa ja muualla oli Dark Knighteja ja Idoleita. Ja he vartioivat geopalikoita, jotka piti tuhota että edes pääsemme lähestymään Prinny Maskia. Tuttuun tapaan etenin rauhallisesti, hoidellen viholliset muutama kerrallaan. Kun reitti oli selvä, etenin ihan kentän perälle, missä oli geopalikka joka antoi voimistusta Prinny Maskille. Tuhosin sen ja sitten Mirabelle ja Mao hoitivat kahdestaan Prinny Maskin. Loput rynnistivät tappamaan valkoiset loharit.



Taistelun jälkeen Prinny Mask karkasi paikalta, mutta tilalle tuli kolme muuta Diez Gentlemenin jäsentä. Kovasti uhosivat miten emme voisi heitä voittaa, mutta sitten paikalle tuli ystävämme Master Big Star! Hän ehdotti Maolle sotakirveen hautaamista ja Mao ei vastustanut. Big Star myhäili miten Mao on selvästi kasvanut johtaja sitten viime näkemän. Myös Salvatore tuli paikalle ja ilmoitti jättävänsä Diez Gentlemenit eli hänkin on nyt meidän puolella! Sitten viel se koulun hallituksen presidentti (Jolta pelastimme Berylin kauan sitten) saapui sekä Gold Knuckle. Diez Gentlemenin heput päättivät paeta paikalta ja ilmoittaa tilanteesta Aurumille. Olisikohan seuraavaksi viimeinen taistelu?



Joukkomme saapui paikkaan, missä oli Netherworldin hallitsijan valtaistuin (Joka on kyl ihan liian pieni Maon isälle). Aurum ilmestyi paikalle Diez Gentlemenin kolmen jäsenen kera. Aurum höpisi taas miten Mao ei ole vahvin ja kertoi sitten miten kun hän oli voittanut Maon isän, Mao oli syöksynyt paikalle äärimmäisen raivon vallassa ja tämä voima oli tehnyt Aurumiin vaikutuksen. Siksi hän rupesi kasvattamaan Maoa mahdollisimman vahvaksi, jotta hän pääsisi taistelemaan vielä Maon isääkin vahvempaa Overlordia vastaan. Eli Aurum on vaan omaa voimaansa rakastava paskiainen, joka tahtoo otella mahdollisimman vahvoja vastustajia vastaan. Ei kovin kummoinen sankari kun on tuollainen motiivi! Sitten Aurum pölisi miten sankari tarvitsee pahan olemassaolon. Rauhan aikaan sankarit ovat vain tavallisia ihmisiä ja sekös Aurumia kyrsii. Mao käski mokoman olla hiljaa, ei hän ole mikään sankari vaan hullu jolla on vääristynyt käsitys oikeudesta. Ja niin alkoi taistelu!



Vastassa meillä oli tietysti Aurum sekä hänen kolme apulaistaan (Beyond X, Gorillian ja Shyrone). Areena oli todella pieni että tässä ei nyt taktikoisa vaan hakataan täysillä! Tämä taistelu oli kuitenkin melko tukala, koska kaikki 4 vihollista iski todella kovaa ja kestivät iskua aika paljon. Mao kuoli jo ekalla vuorolla, koska Beyond X:n Giga Fire oli hirvittävä. Ja Aurum pystyi tappamaan vuorossa parikin heppua erikoisiskullaan, mutta onneksi tuhlasi pari vuoroa oudosti vain iskemällä normaalisti. Minulla kävi myös pari kertaa tuuri kun osuin Gorillianiin ja Shyroneen vaikka osumaprosentti pyöri vain 50 tietämillä. Eli ekalla meni, jee!



Mutta taistelun jälkeen Aurum vain ilmestyi takaisin. Hän ihan huomautti miten viimeisellä pomolla on aina useampi muoto. Aurum pilkkasi Maoa, Overlord kuoli suojellen häntä. Mao ei tätä aiemmin tiennyt, Aurum kertoi että Overlord ei ollut käyttänyt vahvinta hyökkäystään kun taisteli Aurumia vastaan, koska pelkäsi sen vahingoittavan Maoa joka oli lähistöllä. Aurum jatkoi pilkkaa miten Overlord oli säälittävä demoni koska suojeli poikaansa. Champloo keskeytti ja sanoi että demonien pahuus on vain liioiteltu vale, koska oikeasti demonit haluavat vain elää huolettomasti ilman ihmisiä ja sehän onnisuu parhaiten kun ihmiset luulee että Netherworldiin ei kenenkään kannata mennä koska henkihän siellä menee. Tämä taas raivosutti Aurumia lisää, maailma tarvitsee kaaosta ja tuhoa. Jälleen pahuus Maon sydämessä koetti ottaa vallan, mutta Beryl ja muut syöksyivät hänen luokseen rauhoittaakseen hänet.



Kun Mao palasi järkiinsä, Aurum jatkoi miten hän heitti hukkaan viimeisen mahdollisuuden todelliseen voimaan. Mutta Mao ei tarvitse mitään sellaista. Uusi voima loisti hänestä ja se on...ysätvyys ja rakkaus! (Ei vois kovin paljon kliseisempää ollakkaan, mut ei nyt puututa siihen!) Aurum nauroi ja sanoi että nyt videään tää loppuun. Mutta antaa meidän ensin parantaa ja tallentaa, nähdään seuraavalla alueella. Varsin ystävällistä!



Seuraavassa huoneessa Aurum jo odottikin meitä ja otti todellisen muotonsa. Tässä muodossa hän käytti hyväkseen voittamiensa pahisten voimia, jotka oli ottanut omaan kehoonsa. Hiukan lisää pölinää siitä mitä on olla sankari ja taistelu alkoi!



Vastassa oli sekä Aurum että hänen 4 kaaos sotilastaan. Järkeilin että apurit kannattaa hoitaa ensin, sitten voi keskittyä isoon pahikseen. Sain heidät hoideltua ensimmäisen vuoron aikana ja kun Aurumin vuoro koitti, hän vain iski miekallaan Angelaa. Hienosti aloitettu. Toisella vuorollaan hän sitten Giga Icella tappoi Dariuksen. Itse hyökkäsin vain parilla hahmolla per vuoro ja pidin hahmoni kaukana toisistaan. Pian aloin ihmetellä miksi jotku iskut tekivät 0 vahinkoa häneen, kunnes keksin että joka toinen vuoro hän on immuuni taioille ja joka toinen fyysisille iskuille. Aika kieroa! Taistelu olikin sitten helppo (Kunhan piti mielessä mitä iskuja käyttää), koska Aurum lähinnä vain iski miekallaan vuorollaan ja se ei paljoa sattutanut ketään.




Taistelun jälkeen Aurum ei voinut ymmärtää miksi hän hävisi. Sitten hän kertoi miten hän on aina ollut sankari, mutta ei koskaan saanut kuolla sankarina. Hänen piti aina vain jatkaa vahvempien ja vahvempien vihollisten tappamista. Ja lopulta pelkäsi että hänet vain unohdettaisiin. Lopulta Aurum pyysi että Mao löisi hänet lopullisesti maahan. Mutta Mao totesi että ei käy, hän pitää Aurumin omana koekaniininaan!




Enää on jäljellä päästää Maon isä lopulliseen lepoon, mutta se onkin jo tapahtumassa. Almaz epäili että hän oli oikeasti huolissaan Maosta ja siksi ei pystynyt lopullisesti lähtemään. Mao väitti että voi olla, varmati kantaa kaunaa. Mutta sitten Overlordin ääni itse sanoi kuinka vahva Maosta on tullut ja kuinka helpottunut hän nyt on. Ja hän voi nyt jättää Evil Academyn hänelle. Mao lupasi tulla vielä mahtavammaksi Overlordiksi kuin hänen isänsä oli. Ja näihin sanoihin päättyi Disgaea 3 - Absence of Justice!




Ja olipas se aikamoinen peli. Ehdotonta Nippon Ichin laatua! Pelimekaanisesti aika tuttua aiemmista sarjan peleistä, mutta ne pienetkin uudistukset (Kuten Magichange ja Evilityt) olivat aika mukavia. Tarina ja hahmot olivat kanssa ihan mielenkiintoisia, joskin mielestäni Mao ei päähahmona ollut yhtä hyvä kuin ensimmäisen Disgaean Laharl. Mutta sitten Sapphire ja Almaz olivatkin varsin mainioita. Ja toisaalta loppua kohden Mao paljastui ihan sympaattiseksi tyypiksi Huumori oli tietysti vahvasti mukana (Kuten tässä sarjassa pitääkin!) ja useamman kerran hihittelin dialogille. Mitäpä tässä voi muuta sanoa, Disgaea 3 on juuri sitä mitä siltä odotin!



En vielä tiedä mitä (Tai milloin) seuraavaksi blogiin pelailen, mutta ajan kanssa sekin selviää. Ensi kertaan siis! Mutta loppuun vielä kuva kertomaan mitä Almazille ja Sapphirelle kuuluu!