Hurja joukkomme suuntasi kohti viimeisiä taisteluita ja saapuivat pian Overlordin linnaan, jonka Aurum oli pistänyt vähän uuteen järjestykseen. Demonipatsaat oli rikottu ja paikka oli äärimmäisen siisti ja valkoinen. Aurum itse ilmestyi paikalle ja oli todella yllättynyt siitä että Mao oli täällä eikä tuhoamassa ihmisten maailmaa. Sitten Aurum huomasikin että Maon pimeys ei ottanutkaan hänestä valtaa eli hänen suunnitelmansa epäonnistui. Ja Almaz oli myös hengissä, hänenhän olisi pitänyt kuolla kiroukseen! Aurum oli raivoissaan kun tajusi että Mao oli avannut sydämensä ja siitä tämä kaikki johtui.
Aurum jatkoi paasaamista siitä miten Berylin ja Sapphiren vaikutus on osasyy siihen että Mao on muuttunut eikä hänestä tullutkaan kylmää ja julmaa Overlordia. Aurum totesi että Mao ei ole edes tarpeeksi vahva että hän itse vaivautuisi Maoa tappamaan. Joten Aurum poistui ja jätti Maon ja muut alaistensa tapettaviksi.
Vastassa meillä oli sitten lohareita, barbaareita ja muuta sakkia. Viholliset käyttivät paljon Magichangea (Loharit muuttuivat barbaarien kirveiksi jne), mutta taistelu oli silti helppo koska olen vaan niin perkeleen vahva.
Taistelun jälkeen örkit tulivat taas paikalle, uhaten räjäyttää pommille meidät kaikki taivaan tuuliin. Mao syöksyi pommin päälle, suojellen muita. Mao selitti että hän suojeli palvelijoitaan koska heidän henkensä kuuluu hänelle. Tällä oli niin voimakas vaikutus örkkeihin, että heidän aivopesunsa peruuntui! Paikalle ilmestyi joukko lisää aivopestyjä opiskelijoita, mutta örkit sanoivat että he hoitavat kyllä tämän, Mao ja muut menköön edeltä. Mao ei oikein uskonut että örkit pärjäävät mutta hepä kutuivat vähän lisää sukua paikalle ja örkkejä ilmestyi hurjasti lisää. Joukossa on voimaa!
Seuraavaksi Mao aisti jonkun läsnäolon ja sehän oli yksi Diez Gentlemenin jäsen, Prinny Mask. Hän oli se kuka sisusti Maon kodin uudelleen. Kamala rikos, turpaan vaan!
Prinny Mask seisoi voimistavalla alueella muutaman loharin kaa ja muualla oli Dark Knighteja ja Idoleita. Ja he vartioivat geopalikoita, jotka piti tuhota että edes pääsemme lähestymään Prinny Maskia. Tuttuun tapaan etenin rauhallisesti, hoidellen viholliset muutama kerrallaan. Kun reitti oli selvä, etenin ihan kentän perälle, missä oli geopalikka joka antoi voimistusta Prinny Maskille. Tuhosin sen ja sitten Mirabelle ja Mao hoitivat kahdestaan Prinny Maskin. Loput rynnistivät tappamaan valkoiset loharit.
Taistelun jälkeen Prinny Mask karkasi paikalta, mutta tilalle tuli kolme muuta Diez Gentlemenin jäsentä. Kovasti uhosivat miten emme voisi heitä voittaa, mutta sitten paikalle tuli ystävämme Master Big Star! Hän ehdotti Maolle sotakirveen hautaamista ja Mao ei vastustanut. Big Star myhäili miten Mao on selvästi kasvanut johtaja sitten viime näkemän. Myös Salvatore tuli paikalle ja ilmoitti jättävänsä Diez Gentlemenit eli hänkin on nyt meidän puolella! Sitten viel se koulun hallituksen presidentti (Jolta pelastimme Berylin kauan sitten) saapui sekä Gold Knuckle. Diez Gentlemenin heput päättivät paeta paikalta ja ilmoittaa tilanteesta Aurumille. Olisikohan seuraavaksi viimeinen taistelu?
Joukkomme saapui paikkaan, missä oli Netherworldin hallitsijan valtaistuin (Joka on kyl ihan liian pieni Maon isälle). Aurum ilmestyi paikalle Diez Gentlemenin kolmen jäsenen kera. Aurum höpisi taas miten Mao ei ole vahvin ja kertoi sitten miten kun hän oli voittanut Maon isän, Mao oli syöksynyt paikalle äärimmäisen raivon vallassa ja tämä voima oli tehnyt Aurumiin vaikutuksen. Siksi hän rupesi kasvattamaan Maoa mahdollisimman vahvaksi, jotta hän pääsisi taistelemaan vielä Maon isääkin vahvempaa Overlordia vastaan. Eli Aurum on vaan omaa voimaansa rakastava paskiainen, joka tahtoo otella mahdollisimman vahvoja vastustajia vastaan. Ei kovin kummoinen sankari kun on tuollainen motiivi! Sitten Aurum pölisi miten sankari tarvitsee pahan olemassaolon. Rauhan aikaan sankarit ovat vain tavallisia ihmisiä ja sekös Aurumia kyrsii. Mao käski mokoman olla hiljaa, ei hän ole mikään sankari vaan hullu jolla on vääristynyt käsitys oikeudesta. Ja niin alkoi taistelu!
Vastassa meillä oli tietysti Aurum sekä hänen kolme apulaistaan (Beyond X, Gorillian ja Shyrone). Areena oli todella pieni että tässä ei nyt taktikoisa vaan hakataan täysillä! Tämä taistelu oli kuitenkin melko tukala, koska kaikki 4 vihollista iski todella kovaa ja kestivät iskua aika paljon. Mao kuoli jo ekalla vuorolla, koska Beyond X:n Giga Fire oli hirvittävä. Ja Aurum pystyi tappamaan vuorossa parikin heppua erikoisiskullaan, mutta onneksi tuhlasi pari vuoroa oudosti vain iskemällä normaalisti. Minulla kävi myös pari kertaa tuuri kun osuin Gorillianiin ja Shyroneen vaikka osumaprosentti pyöri vain 50 tietämillä. Eli ekalla meni, jee!
Mutta taistelun jälkeen Aurum vain ilmestyi takaisin. Hän ihan huomautti miten viimeisellä pomolla on aina useampi muoto. Aurum pilkkasi Maoa, Overlord kuoli suojellen häntä. Mao ei tätä aiemmin tiennyt, Aurum kertoi että Overlord ei ollut käyttänyt vahvinta hyökkäystään kun taisteli Aurumia vastaan, koska pelkäsi sen vahingoittavan Maoa joka oli lähistöllä. Aurum jatkoi pilkkaa miten Overlord oli säälittävä demoni koska suojeli poikaansa. Champloo keskeytti ja sanoi että demonien pahuus on vain liioiteltu vale, koska oikeasti demonit haluavat vain elää huolettomasti ilman ihmisiä ja sehän onnisuu parhaiten kun ihmiset luulee että Netherworldiin ei kenenkään kannata mennä koska henkihän siellä menee. Tämä taas raivosutti Aurumia lisää, maailma tarvitsee kaaosta ja tuhoa. Jälleen pahuus Maon sydämessä koetti ottaa vallan, mutta Beryl ja muut syöksyivät hänen luokseen rauhoittaakseen hänet.
Kun Mao palasi järkiinsä, Aurum jatkoi miten hän heitti hukkaan viimeisen mahdollisuuden todelliseen voimaan. Mutta Mao ei tarvitse mitään sellaista. Uusi voima loisti hänestä ja se on...ysätvyys ja rakkaus! (Ei vois kovin paljon kliseisempää ollakkaan, mut ei nyt puututa siihen!) Aurum nauroi ja sanoi että nyt videään tää loppuun. Mutta antaa meidän ensin parantaa ja tallentaa, nähdään seuraavalla alueella. Varsin ystävällistä!
Seuraavassa huoneessa Aurum jo odottikin meitä ja otti todellisen muotonsa. Tässä muodossa hän käytti hyväkseen voittamiensa pahisten voimia, jotka oli ottanut omaan kehoonsa. Hiukan lisää pölinää siitä mitä on olla sankari ja taistelu alkoi!
Vastassa oli sekä Aurum että hänen 4 kaaos sotilastaan. Järkeilin että apurit kannattaa hoitaa ensin, sitten voi keskittyä isoon pahikseen. Sain heidät hoideltua ensimmäisen vuoron aikana ja kun Aurumin vuoro koitti, hän vain iski miekallaan Angelaa. Hienosti aloitettu. Toisella vuorollaan hän sitten Giga Icella tappoi Dariuksen. Itse hyökkäsin vain parilla hahmolla per vuoro ja pidin hahmoni kaukana toisistaan. Pian aloin ihmetellä miksi jotku iskut tekivät 0 vahinkoa häneen, kunnes keksin että joka toinen vuoro hän on immuuni taioille ja joka toinen fyysisille iskuille. Aika kieroa! Taistelu olikin sitten helppo (Kunhan piti mielessä mitä iskuja käyttää), koska Aurum lähinnä vain iski miekallaan vuorollaan ja se ei paljoa sattutanut ketään.
Taistelun jälkeen Aurum ei voinut ymmärtää miksi hän hävisi. Sitten hän kertoi miten hän on aina ollut sankari, mutta ei koskaan saanut kuolla sankarina. Hänen piti aina vain jatkaa vahvempien ja vahvempien vihollisten tappamista. Ja lopulta pelkäsi että hänet vain unohdettaisiin. Lopulta Aurum pyysi että Mao löisi hänet lopullisesti maahan. Mutta Mao totesi että ei käy, hän pitää Aurumin omana koekaniininaan!
Enää on jäljellä päästää Maon isä lopulliseen lepoon, mutta se onkin jo tapahtumassa. Almaz epäili että hän oli oikeasti huolissaan Maosta ja siksi ei pystynyt lopullisesti lähtemään. Mao väitti että voi olla, varmati kantaa kaunaa. Mutta sitten Overlordin ääni itse sanoi kuinka vahva Maosta on tullut ja kuinka helpottunut hän nyt on. Ja hän voi nyt jättää Evil Academyn hänelle. Mao lupasi tulla vielä mahtavammaksi Overlordiksi kuin hänen isänsä oli. Ja näihin sanoihin päättyi Disgaea 3 - Absence of Justice!
Ja olipas se aikamoinen peli. Ehdotonta Nippon Ichin laatua! Pelimekaanisesti aika tuttua aiemmista sarjan peleistä, mutta ne pienetkin uudistukset (Kuten Magichange ja Evilityt) olivat aika mukavia. Tarina ja hahmot olivat kanssa ihan mielenkiintoisia, joskin mielestäni Mao ei päähahmona ollut yhtä hyvä kuin ensimmäisen Disgaean Laharl. Mutta sitten Sapphire ja Almaz olivatkin varsin mainioita. Ja toisaalta loppua kohden Mao paljastui ihan sympaattiseksi tyypiksi Huumori oli tietysti vahvasti mukana (Kuten tässä sarjassa pitääkin!) ja useamman kerran hihittelin dialogille. Mitäpä tässä voi muuta sanoa, Disgaea 3 on juuri sitä mitä siltä odotin!
En vielä tiedä mitä (Tai milloin) seuraavaksi blogiin pelailen, mutta ajan kanssa sekin selviää. Ensi kertaan siis! Mutta loppuun vielä kuva kertomaan mitä Almazille ja Sapphirelle kuuluu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti