keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kirotun miekan kantaja

Tiistai, 07.02.2017

Aika hypätä seuraavan sankarin tarinaan eli nyt vuorossa The Black Sword ja Oswald!

Oswaldin tarina alkoi ryminällä ja näimme kuinka lohikäärme Hindel kaatui Oswaldin edessä. Hindel sanoi että aivan kuten hän näki, hänen kohtalonsa on kuolla Oswaldin miekan kautta. Hindel kuitenkin paljasti Oswaldille että tämän oikea isä on mies nimeltään Edgar. Mutta Oswaldia ei kiinnostanut, hänen näkökulmastaan tämä Edgar on vain mies joka hylkäsi vauvan. Melvin sen sijaan kasvatti Oswaldin omanaan.




 Hindel kuitenkin kehotti Oswaldia muistamaan oikean isänsä nimen. Samalla hän sanoi että Oswaldin tulee etsiä lintua, se on hänen kohtalonsa. Noh, me ollaan pelattu Gwendolynin tarina, joten ei mitään uutta meille. Kuitenkin, Oswald muuttui varjopedoksi ja tappoi Hindelin



Seuraavaksi alkoi sitten Oswaldin tutoriaali. Se opetti että Oswald voi aktivoida Berserk Moden kun mittari on täynnä. Mittari täyttyy kun mätkii vihollisia turpaan ja nopea keino täyttämiseen on hyökkäys, joka työntää miekan vihollisen läpi.



Berserk Modessa Oswald muuttuu varjopedoksi, joka liikkuu nopeammin ja tekee myös enemmän vahinkoa sekä voi käyttää raivoisaa syöksyhyökkäystä.



Ringfordissa Melvin kehui Oswaldin voimaa Elfarialle. Sitten hän käski Oswaldia poistumaan ja jatkoi että Oswaldin avulla he voivat tehdä vaarallisiakin tekoja ilman huolta, kuten metsästää lohareita. Elfaria kauhistui tästä, hän oli kyllä kuullut huhuja että joku tappoi Hindelin. Melvin jatkoi että jos he rupeavat massatuottamaan Oswaldin miekkaa, kukaan ei mahda heille mitään. Elfaria kuitenkin epäröi.



Melvin meni kertomaan tästä Bromille, joka myös oli hiukan peloissaan, koska miekka on kirottu. Hän etenkin pelkäsi Oswaldin puolesta. Melvin vakuutti että Oswald kyllä pärjää.



Brom kuitenkin saapui Oswaldin luo kertomaan että hänen miekkansa, Belderiver, on kirottu. Se tulee viemään kantajansa Tuonelaan, jossa hän menettää sielunsa. Sitten hänestä tulee sellainen varjoheppu Bugbear, joita on lumisilla vuorilla.



Melvin tuli keskeyttämään Bromin ja sanoi että hän vain hidastaa sotaa Odinia vastaan. Rangaistukseksi hän määräsi Bromin lähetettäväksi Tuonelaan. Kun vartijat olivat vieneet Bromin, Melvin tiedusteli Oswaldin tuntemuksia. Oswald vain totesi että haluaa olla hyödyksi hänelle. Melvin oli mielissään ja lähetti Oswaldin Ragnanivaliin vakoilemaan.

Hoitelin pari taistelua ja sain Oswaldin ensimmäisen Phozon Prismin, Vile Rushin. Se lyö eteen useita kertoja ja jokainen on voimakkaampi.

Alueen eka välipomo oli Berserker ja voi pojat, Oswald on vahva varjopetona. Ja Vile Rush on aika hurja hyökkäys, etenkin varjopetona!

Vile Rush


Alueen toinen välipomo oli kääpiöiden ilmalaiva, joka oli vähän inha tässä vaiheessa Oswaldin tarinaa, koska ei ollut juurikaan hyviä erikoisiskuja. Onneksi Oswald on itsessään vahva!



Matkalla pomolle löysin piilotetun Phozon Prismin, Crazed Gripin. Oswald tarttuu sen aikana viholliseen ja viskaa sitten taakseen. Ville veikkaus, ei toimi isoihin pomoihin...

Oswald sattui kuulemaan kuinka yksi velhoista, Skuldi, sanoi Briganille että hänen pitäisi johtaa valtiota Odinin sijaan. Skuldi huomasi että heitä vakoillaan, joten Oswald astui esiin. Lieneekö yllätys että Brigan ei kauheasti ilostu vakoilusta?



Brigan oli todella helppo tapaus Oswaldilla, etenkin kun aktivoi Berserk Moden heti kun Briganin kilvet olivat irti. Sitten kun Valkyriiat koettivat tulla laittamaan uusia, niin Vile Rush heitteli heidät seinille.



Taistelun jälkeen Oswald tiesi että Odin suunnittelee hyökkäystä. Kuullessaan ääniä Oswald piiloutui ja vakoili kuinka Odin mollasi vähän Gwendolyniä siitä että sovittelee mekkoja. Naisen paikka on taistelukentällä! Pian tuli sotilas ilmoittamaan että Brigan on haavoittunut ja Odin poistui. Gwendolyn oli murheissaan että Odin ei edes tajunnut että mekko hänen yllään oli hänen äitinsä entinen mekko. Gwendolyn poistui myös ja Oswald pohti että Odinin tytär oli erilainen kuin hän oletti. Luku päättyi ja sain Phozon Prismin, Serpent Griefin. Se aiheuttaa mustia liekkejä jotka loikkaavat eteenpäin.



Keskiviikk, 08.02.2017

Elfaria ilmoitti että he ovat valmiita hyökkäämään ja Melvin tiedusteli että onko hän muuttanut mielensä Psyphereiden massatuotannon suhteen.  Elfaria sanoi että heillä on jo Beldorin lohikäärme ja kun he saavat Cauldronin, niin he eivät enää tarvitse Oswaldin miekan voimaa. Melvin ei tässä ilahtanut ja syytti Elfariaa naiiviksi. Elfaria varoitti Melviniä, joka pahoitteli purkaustaan. Melvin poistui ja lähetti Oswaldin taistelukentälle, tehtävänä tappaa niin paljon vihollisia kuin mahdollista ja todistaa Belderiverin voima.



Joten jälleen tapettiin Odinin sotilaita. Muutaman ruudun jälkeen löysin Phozon Prismin, Shadow Biten. Se laittaa varjon liukumaan maata pitkin ja se hyökkäilee vihollisten kimppuun jotka eksyy tielle.

Alueen eka välipomo oli tietysti Berserker. Ei mitään ihmeellistä siis.



Toinen välipomo oli sitten tietysti ilmalaiva. Olette huomanneet tässä pelissä vielä toistoa?



Ilmeisesti peli ei itse tätä huomannut ja vastaani tuli taas Berserker. Mitä ihmettä, kolme välipomoa samassa luvussa!

Seuraavaksi löysin piilotetun Phozon Prismin, Beatdownin. Se on passiivinen kyky, joka nostaa vahinkoa vihollisiin jotka makaavat maassa. Tämä oli hiukan jännästi piilotettu, eräässä huoneessa piti odotella muutama minuutti. En ole tainnut mainita että piilotettuihin Phozon Prismiin löytyy vihjeet samasta valikosta josta niitä vahvistetaan? No nyt olen.

Taistelukentällä Oswaldille ilmestyi Halja joka ilmoitti että hakee nyt Oswaldin Tuonelaan. Halja jatkoi että sopimus sitoo Oswaldin Odetteen, mutta ei Oswald tälläisestä sopimuksesta mitään tiennyt. Halja kertoi eräs mies vaihtoi Oswaldin hengen miekan voimaan. Ja kukakohan se oli? No tietysti Melvin, tuo rakastava isähahmo! Oswald ei kuitenkaan halunnut luopua hengestään vapaaehtoisesti ja taistelu alkoi!



Aika jännä ratkaisu, pomon korvaa tuttu välipomo, Sentään peli heitti niskaani kaksi Haljaa, mutta ei silti oikein lyönyt tämä taistelu vertoja esim. Odiniin, Wagneriin ja muihin todellisiin pomoihin.

Haljat vastaan Serpent Grief

Oswald palasi Ringfordiin aika murtuneena, mutta Melviniltä ei saatu sympatiaa vaan syytöksiä että laiskoteltiin ja nyt Elfaria on kuollut taistelussa. Oswald kertoi Haljasta ja Melvin vain totesi että kaikki vanhemmat haluaa että lapset ovat voimakkaita. Ja nyt Oswald on niin voimakas että sai pidettyä Haljat loitolla. Että ei mitään ongelmaa, eihän?



Mercedes tuli itkuisena paikalle ja vaati saada tietää miksi Melvin ei suojellut Elfariaa. Melvin pahoitteli ja vannoi auttavansa Mercedestä hallitsemaan. No me tiedetään miten hyvin siinä käy! Kun Mercedes oli poistunut, Melvin rupesikin jo juonimaan. Luvun päätteeksi sain Phozon Prismin, Fatal Raidin. Se on mustien liekkien ympäröimä potku viistoon ylös.



lauantai 4. helmikuuta 2017

Kilpavarustelua

Perjantai, 03.02.2017

Mercedes suuntasi Tuonelaan etsimään Bromin oppaanaan Beldor. Beldor kuitenkin sanoi ettei hän tarkalleen tiedä missä Brom on ja kehotti Mercedestä kysymään kummitukselta, joka oli lähellä. Kummitus osasi kertoa että Brom on kuningatar Odetten palatsissa. Niin, Bromhan on tehnyt Tuonelan jalokivistä Psyphereitä ja sellaistahan Odette ei paljoa arvosta. Kun kummitus kertoi tätä Mercedekselle, Beldor hyödynti tilanteen ja livahti pakoon. Mercedes tuhahti ja suuntasi syvemmälle Tuonelaan.



Beldor koetti kipittää karkuun Tuonelasta, mutta yksi Halja ilmaantui lähelle ja heilautti viikatetta. Heihei, Beldor! Ei ollut ilo tuntea!



Tutkittuani aikani Tuonelaa löysin Phozon Prismin, Banshee Callin. Se kutsuu pienen hengen, joka ampuu kimpoilevia ammuksia. Ihan kiva, mutta en varmaan koskaan muista tuollaisia käyttää. Etenkin kun Mercedes tekee hurjaa vahinkoa jo itsekseen!

Jatkoin ensimmäiselle välipomolle, joka oli tietysti Halja. Eipä se kauaa edessäni kestänyt, sen verran hitaasti hyökkäsi että oli helppo lentää yli hyvissä ajoin.



Seuraava välipomo oli sitten luonnollisesti lonkeropallero. Sen jälkeen löysin piilotetun Phozon Prismin, Skill Linkin. Se taitaa löytyä jostain jokaiselle hahmolle. Tämä oli siis se joka nostaa nostaa vahinkoa sitä mukaan kun käyttää eri erikoisiskuja combon aikana.



Alueen Trial olikin sitten kahta lonkeropalloa vastaan. Yllätyin vähän, eikös Gwendolynillä täällä ollut Trial kahta Haljaa vastaan? No ei sillä ole väliä, hoitelin pallerot ja sain Miracle Fruit C:n.

Jatkoin pomolle, jossa Brom oli hyvin liikuttunut että itse kuningatar Mercedes tuli häntä vapauttamaan.



Pako Tuonelasta kuitenkin pysähtyi nopsaan kun Odette ilmaantui paikalle. Mercedes koetti puhutella Odettea keijujen kuningattarena, mutta se ei tehnyt Odetteen vaikutusta. Noh, turpaan vaan siis jälleen kerran!



Odette oli jälleen aika simppeli taistelu, etenkin kun Mercedeksen kyky lentää mitätöi todella paljon pomojen hyökkäyksiä.



Taistelun jälkeen Odette alkoi suuttua ja paikalle ilmestyi pari Haljaa. Mutta sitten koko Tuonela alkoi järistä ja yksi kummitus tuli kertomaan että kuningas Gallon (Titanian entinen kuningas, jos ette muista) on rauhaton. Odette käski Haljat rauhoittamaan hänet ja jättämään Mercedeksen huomiotta. Joten Mercedes ja Brom pääsivät livahtamaan turvassa pois.



Ringfordin palatsissa Mercedes pyysi Bromia luomaan uuden Psypherin. Brom valitettavasti sanoi ettei ole mahdollista luoda Odinin Baloria vahvempaa Psypheriä. Brom mietti että kenties on kuitenkin mahdollista luoda Psypher joka voisi kuitenkin tuhota Balorin. Miun mielestä se ois loogisesti silloin vahvempi, mutta enpäs ole seppä joten olen hiljaa. Brom lupasi yrittää ja sain Phozon Prismin, Unlimited Ammon. Kun sitä käyttää, Mercedeksen tavalliset hyökkäykset eivät käytä POW-mittaria hetkeen.



Brom tuli ilmoittamaan että on pieni pulma, pajan tulet ovat sammuneet. Ja Psypherin luomiseen ei kelpaa tavallinen tuli vaan tuli, joka paloi jo maailman syntyessä. Eli toisin sanoen, meidän pitää mennä Tulen valtakuntaan ja varastaa hiukan tulta.



Hoitelin tuttuja vihollisia, kunnes löysin Phozon Prismin, Burst Rainin. Se ampuu ilmaan ison panoksen, josta sitten sataa useita ammuksia suoraan alas. Kätevä varmaan vain jos vihollinen on pitkiä aikoja paikallaan.

Oikealla Burst Rain toiminnassa

Alueen eka välipomo oli se ärsyttävä linturatsastaja. Gah, en tykkää tästä tyypistä!



Seuraava välipomo olikin aika hauska, se oli kyllä tuttu Vulcan mutta taistelu tapahtui kuin vanhoissa SHMUP-peleissä! Eli siis lenneltiin vasemmalta oikealle jatkuvasti ja vastaan tuli paljon väisteltäviä tulipalloja, Mercedes ei käyttänyt POW-mittaria ollenkaan ja jokainen phozon paranti Mercedestä jonkin verran (Eli ´pienet viholliset kannatti tappaa, koska se on ainoa tapa tässä taistelussa palauttaa kestoa). Kuolin itseasiassa tähän kerran, koska lennossa ei voi käyttää esineitä. Peli heitti minut seuraavaan huoneeseen eli tätä ei tarvitse voittaa mutta en kyllä tälläistä armoa hyväksy! Haastoin huoneen uudestaan ja tällä kertaa voitin!



Hiukan myöhemmin löysin lukitun oven takaa (Avain oveen oli arkussa huoneessa jossa äsken taistelun Vulcanin kanssa) Phozon Prsimin, Critical Healin. Se on passiivinen kyky joka parantaa Mercedestä kun saan kriittisen osuman.

Etenin Trialiin, jossa vastaan tuli kaksi Vulcania. Tosin nyt oli ihan tavallinen taistelu eikä lennetty. Palkkio oli Miracle Fruit S.

Kyllä, tykkään ihan liikaa Spread Shotista

Brom ja Mercedes löysivät lopulta vihreän liekin, johon Brom laittoi soihtunsa. Nyt meillä on tulta!



Mercedes ihmetteli missä kaikki ovat ja paikalle tuli tuttu luuranko, kuningas Valentine. Valentine kertoi että kuningas Onyx alamaisineen lepää, koska Belderiver (Oswaldin ase) on haavoittanut Onyxia vakavasti. Brom hiukan järkyttyi kun Valentine kertoi kuka hän on. Brom aikoinaan palveli hänen alaisuudessaan ja oli itseasiassa Valentinen käsky luoda ensimmäinen Psypher. Brom pyysi Mercedestä kiiruhtamaan ja he lähtivät pakoon.



Mutta Valentine sai heidät kiinni (Ja maagisesti ilmestyi eteen) ja usutti sitten Leventhanin heidän kimppuun. Valentina mainitsi myös jotain että Leventhan on nyt syönyt alun tulen, se ei voi olla hyvä asia.



Taistelu ei ollut sen vaikeampi kuin ennenkään, joskin tuntui että Leventhan ampui sitä massiivista laaseria hiukan useammin. Ei sillä väliä, väistin sen aina.

Jonkin aikaa kului ja lopulta Mercedes valmisteli joukkojaan hyökkäykseen Odinia vastaan. Brom saapui myös paikalle ja kertoi että työ on nyt valmis. Samalla hän pyysi vapautusta palveluksesta, koska hänen täytyy löytää Oswald. On kuulema Bromin syytä että Oswald on nykyisessä tilanteessaan. Mercedes sanoi ymmärtävänsä ja päästi hänet menemään. Brom ojensi vahvistetun varsijousen Mercedeksellä ja sanoi että se on ainoa Psypher koko maailmassa joka pystyy tuhoamaan toisen Psypherin. Sain Phozon Prismin, Lunarside Shotin, jonka aikana Mercedes loikkaa kaaressa ampuen jatkuvasti alas.



Lauantai, 04.02.2017

Mercedes piti kannustuspuheen joukoilleen, joka valmisti heidät kaikki kohtaamaan Odinin joukot. Nyt ollaan valmiita! Mercedes oli kuitenkin itse vähän epävarma, mutta eihän sellaista voi omalle armeijalle näyttää.



Taisteltuani läpi muutaman ruudun sain Phozon Prismin, Brionacin. Se ampui ylös valtavan maagisen ammuksen joka räjähti ja satoi maahaan kuin varsin tappava sadekuuro.

Alueen eka välipomo oli Berserker, joka ei saanut juuri mitään aikaisiksi.

Brionac aktivoitu, kohta sataa kuolemaa

Seuraava välipomo oli ilmalaiva, mutta se tapahtui lentäen kuten taistelua Vulcania vastaan. Mielestäni ilmalaiva oli helpompi kuin Vulcan, mutta taistelu oli silti todella hauska!



Löysin piilotetun Phozon Prismin, Earth Roarin (Aiheuttaa paineaallon), ja sitten suuntasin Trialiin. Hiukan yllätyin kun vastaani tuli KOLME Berserkeriä. Taistelu oli lievästi intensiivinen, mutta ei kovin vaikea kunhan pysyi koko ajan pienen matkan päässä. En halua tietää kuinka nopeasti lähtee henki jos jää kaikkien keskelle. Palkkio oli Miracle Fruit G.

Sitten suuntasinkin pomoa kohti. Odin ei suostunut perääntymään vaikka hänen joukkonsa ilmoittivat olevansa alakynnessä. Mercedes saapui paikalle ja Odin tuhahteli ettei Mercedes yksin voi häntä haastaa. Mercedes tärisi hiukan pelosta, mutta sitten Odin mainitsi että pian hän saa seurata äitiään ja Mercedes hiukan tulistui. Nyt on aika kostaa hänen äitinsä kohtalo!



Taistelun alussa odin käytti lähinnä nyrkkejään ja välillä ampui maagisia panoksia silmästään. Tuttu taktiikkani oli pyrkiä pomon taakse, mutta Odin vissiin ajatteli samaa koska jatkuvasti joko loikkasi taakseni tai sitten vaan teki lyhyen spurtin takaperin. Myöhemmin hän välillä nappasi Balorin käsiinsä, jota joko pyöritteli ketjun päässä tai sitten käytti lyömäaseena. Sama päti kuitenkin vieläkin eli koeta pysytellä selän takana.

Taistelun jälkeen Odinin Balor oli kappaleina ja hän ei voinut uskoa että mokoma pikkuinen jousi pystyi tuhoamaan Balorin. Mercedes ei kuitenkaan tappanut Odinia, koska järkeili että sitten hän saisi marttyyrikuoleman ja Odinin seuraaja jälleen sitten hyökkäilisi Cauldronin perässä keijujen kimppuun. Joten, jos Odin lupaa jättää heidät rauhaan, Mercedes jättää hänet henkiin. Jos taas Odin valitsee ennemmin kuoleman, niin keijut jatkavat hyökkäystä Ragnanivaliin eivätkä lepää ennen kuin se on raunioina eikä enää vaaraksi. Nöyränä Odin vannoi jättävänsä Ringfordin jatkossa rauhaan, kunniansa kautta. Lopuksi Mercdes vaati Titrelin itselleen ja Odin poistui. Sain vielä Phozon Prismin, Spirit Callin (Kutsuu hengen, joka antaa taustatukea) ja siihen päättyi Mercedeksen tarina. Kenen saappaisiin astumme seuraavaksi? Sen näkee sitten!





maanantai 30. tammikuuta 2017

Kuningattaren velka

Perjantai, 27.01.2017

Sammakko tuli tiedustelemaan että joko nyt Mercedes olisi valmis täyttämään lupauksensa. Hiukan epäröivänä Mercedes myöntyi, mutta yhtäkkiä paikalle saapui sotilaita, jotka kertoivat että tuntematon lohikäärme on hyökännyt palatsiin!




Kyseinen lohari paljastui Wagneriksi. Wagner saapui kostamaan ystävänsä Hindelin kuoleman, koska Hindelin tappaja lähetettiin täältä, Ringfordista. Mutta vain Psypher on tarpeeksi vahva tappamaan loharin, kuka muu käyttää Psypheriä Ringfordissa Mercedeksen lisäksi? Hmmm... No tietysti varjoritari Oswald! Wagner vaati että Oswald luovutetaan hänelle. Mercedes ei ymmärtänyt että mitä ihmettä tämä nyt on, joten lilliputti selitti että Melvin halusi todistaa kuningatar Elfarialle Oswaldin voiman ja siksi lähetti hänet tappamaan Hindelin. Mercedes kääntyi takaisin Wagnerin puoleen ja kertoi että sekä Oswald että Melvin ovat kuolleita. Wagner ei kuitenkaan tätä uskonut. Wagner ilmoitti palaavansa vuorelleen ja jos Oswald tai hänen tappajansa ei tule pian siinne myös, Wagner hyökkää uudelleen Ringfordiin ja polttaa koko metsän. Mercedes vilkaisi sammakkoa ja päätti lähteä Wagnerin perään, kenties hommat vielä tästä lutviutuu puhumalla. Aika hienohelma, mielummin riskeeraa loharin kuin antaisi sammakolle pusun! Noh, Wagnerin perään siis lumisille vuorille!



Tappelin taas tuttuja lumipeikkoja vastaan ja löysin pian ekan Phozon Prismin täältä, Assault Highn. Tuttu kyky Gwendolyniltä ja Corneliukselta, nostaa vahinkoa mitä enemmän kombossa on erilaisia iskuja. Hiukan myöhemmin vastaan tuli eka välipomo, iso kivihirviö. Tuttu juttu, olen tavannut teitä ennenkin.



Alueen toinen välipomo oli myös tuttu, varjo-otus Bugbear. Alan oppia miten Mercedes kaataa pomoja eli pysy vaan kaukana ja räiski menemään. Tiedän, aika monimutkainen strategia!



Suunnistin alueen trialiin, joka oli kauhukseni kahta kivihirviötä vastaan. Taistelu ei ollut mukava, mutta voitin kuitenkin ensimmäisellä yrityksellä. Sivuhuomio, en ole kuollut tässä pelissä vielä kertaakaan. En jaksa uskoa että näin jatkuu loppuun saakka... Kuitenkin, palkkio trialista oli Phozon Prism, Pixie Call. Se kutsuu pienen keltaissen perhosen, joka ampuu välillä kaaressa räjähtäviä ammuksia.



Jatkoin vuoren huipulle, jossa Wagner tiedusteli että missäs Oswald. Mercedes kertoi että hän tappoi Oswaldin. Wagner nauroi, eihän tuollaista voi uskoa. Mercedes alkoi jo vähän suuttua ja osoitti Wagneria aseellaan, sanoen että tämä Psypher tappoi Oswaldin. Wagner ei vieläkään uskonut, mutta ei oikein tykkää että häntä osoitellaan Psyphereillä. Joten nyt Mercedes saa taistelussa todistaa että muka pärjäisi Oswaldille.



Wagner ei ollut kovinkaan vaikea Mercedeksellä. Tosin on tullut huomattua että hän ei kestä niin paljoa osumaa kuin Gwendolyn ja Cornelius eli ei ole varaa ottaa montaa osumaa. Toisaalta Mercdeksellä on helpompaa pysytellä poissa tulilinjalta, joskin läheltä useat hänen erikoisiskuistaa tekee todella nopeasti paljon vahinkoa.

Syö Spread Shottia, rumilus!


Taistelun jälkeen Wagner ei vieläkään oikein pitänyt Mercedestä kovinkaan kummoisena kuningattarena, mutta sen sijaan hän uskoi Mercedeksen Psypherin voimaan ja piti mahdollisena että se voisi tappaa jopa Oswaldin. Mutta samalla hän sanoi että Psypherit ovat todellinen uhka lohareille, joten tämä ei ollut vielä tässä. Mutta Mercedes vannoi ettei käytä asettaan lohikäärmeitä vastaan vaan Odinia. Wagner totesi olkoon, tappakaa te Psyphereillänne toisenne ja poistui.



Kun Wagner oli poistunut, sammakko tallusti paikalle ja sanoi että Mercedeksen varsijousi ei mahda mitään Odinin Psypherille, Balorille. Sammakko meinasi pyörtyä kylmästä, mutta Mercedes toi hänet turvallisesti takaisin Ringforiin



Takaisin Ringfordissa, Mercedes kyseli lilliputilta keinoa voittaa Odinin Balor. Lilliputti pohti että aseseppä Brom (Joka loi sekä Mercedeksen että Oswaldin aseet) voisi kenties luoda vielä voimakkaamman aseen. Harmi vaan että Melvin heitätti Bromin elävänä Tuonelaan ja edes velho Beldor ei  voisi häntä tuoda takaisin ja kaiken lisäksi Beldor on kateissa. Sammakko loikki paikalle (Mercedes koetti luikerrella sopimuksesta irti, koska hänhän pelasti sammakon kylämältä. Mutta sammakko ei pyytänyt tätä, joten Mercedes on vieläkin suukon velkaa) ja kertoi että Beldor on yksi kolmesta velhosta, jotka kutsuvat itseään kolmeksi viisaaksi mieheksi. Sammakko osasi kertoa että velhot majailevat Titanian viemäreissä. Lilliputti ihmetteli kuinka sammakko tälläistä tietää ja hän kertoi että yksi velhoista, Urzur, muutti hänet sammakoksi (Ja nyt on aika selvää kuka sammakko on, eikös niin?). Mercedes käski lähettää viesinviejiä Titaniaan ja velhoille. Luku päättyi ja opin Hunter Shotin, joka ampuu useita hakeutuvia ammuksia





Maanantai, 30.01.2017

Mercedes saapui Titaniaan pienen seurueen kera (Muutama keiju, lilliputti ja tietysti sammakko) ja yksi kirvesmiehistä johdatti heitä katujen läpi. Mercedes kyllä hiukan ihmetteli miksi heitä ei viedä suroaan linnaan, hän oli kuitenkin ilmoittanut tulostaa kirjeellä Titanian kuninkaalle. Sammakko arveli että Urzurilla on jotain tekemistä tämän kanssa. Ja yllätys, kohta Mercedeksen seurueen kimppuun kävi useampi kirvesmies ja yksi heistä voi lilliputin (jonka nimi viimein paljastui, Matthew) mukanaan!



Jouduinkin sitten heti taistelemaan välipomoa vastaan, joka oli luonnollisesti kirvesmies. Hoitelin sen nopeasti ja aloitin Titanian katujen tutkimisen. Viholliset olivat tuttuja viime kerrasta, jolloin olimme täällä Corneliuksella. Alueen ensimmäinen Phozon Prism opetti Mandragora Marchin, joka muuttaa huoneen Mandragorat liittolaisiksi hetkeksi. Tuskin tulen ikinä käyttämään. Palasin muutaman ruudun verran (koska huomasin kartasta että jäi pari ruutua tutkimatta) ja löysin toisen Phozon Prismin, joka opetti Energy Shotin. Se yksinkertaisesti ampuu maagisen panoksen joka läpäisee viholliset.

Alueen seuraava välipomo oli se jakaantuva limapallero, joka myöskin kaatui aika helposti.



Tutkittuani alueen kokonaan, suuntasin Trialiin, jossa vastassa oli kaksi kirvesmiestä. Höh, toivoin kahta limaa... Tämä oli itseasiassa ensimmäinen taistelu koko pelissä johon kuolin. Ja kaiken lisäks kuolin kahdesti! Mercedes on nimittäin aika heiveröinen mitä tulee puolustukseen ja molemmilla kerroilla olin jumissa Spread Shotin hyökkäysanimaatiossa kun toinen kirvesmiehistä heitti maahaan Cyclone-taikajuoman (joka aiheuttaa pienen tornadon, joka osuu useita kertoja) ja en voinut väistää. Peli ei kuitenkaan rankaise kuolemsta, heittää sinut vain takaisin edelliseen ruutuun ja voit vapaasti mennä yrittämään uusiksi. Kolmannella yrityksellä tajusin olla käyttämättä Spread Shottia jatkuvasti ja palkkioksi sain Miracle Fruit C:n



Sitten jatkoinkin tuttuun tapaan pomolle. Siellä Beldor piti Matthewta vankinaan. Mercedes ilmoitti että Beldorin petturuus armahdetaan jos hän kertoo kuinka päästään Tuonelaan. Beldoria ei paljoa kiinnostanut.



Beldor kutsui Belialin paikalle ja käski hyökätä. Mutta Belial taisi tunnistaa Mercdeksen ja vastusti lumousta. Ei vissiin halunnut toistamiseen turpaan. Beldor oli vähän vihainen ja rankaisi Belialia taikuudella. Mercedes kuitenkin astui väliin ja Beldor päätti paeta.



Mercedes lähti perään ja pian saikin Beldorin kiinni. Harmi vaan että mokomalla oli mukanaan  kaksi kirvesmiestä... Noh, taisteluun!

Skuldi on varmaan kolmas velho

Hoitelin nopeasti kirvesmiehet pois (Onneksi eivät olleet niin kestäviä kuin normaalisti) sitten keskityin Beldoriin. Beldor leijaili ilmassa, teleporttaili ja käytti muutamaa eri loitsua. Hän mm.aiheutti myrkkyaallon maahan, ampui tulipalloja, loitsi tornadoja ja leijutti miekkoja. Miekat olivat itseasiassa hyödyllisiä, koska ne pystyi iskemään takaisin Beldoriin, jolloin hän meni hetkeksi pökerryksiin. Taistelun edetessä hän alkoi myös ampua hakeutuvia sähköpalloja ja jäätä sekä loitsi ympärilleen maahan valtavat miekat, jotka suojasivat häntä. Taistelu ei ollut vaikea, joskin oli vähän raivostuttavaa kun Beldor päätti vaan teleporttailla ympäriinsä.



Taistelun jälkeen sammakko käytti voimiaan ja muutti Beldorin...Pookaksi! No nyt viimeistään pitäisi keksiä kuka sammakko oikein on... Beldor myös taisi tajuta kuka sammakko on, mutta ei kerennyt sanoa ääneen ennen kuin sammakko löi hänet tajuttomaksi. Harmi vaan että sammakon taika kulutti paljon hänen voimiaan. Sammakko pyysi Mercedestä pakenemaan, mutta Mercedes koki että nyt on aika täyttää lupaus.



Mercedes kumarui suutelemaan sammakkoa joka muuttui....




...Ingwayksi! Tadaa! Ingway viimein esitteli itsensä Mercedekselle ja sanoi että valitettavasti hänen täytyy nyt mennä. Mercedes väitti ettei pärjää ilman hänen neuvojaan, mutta Ingway oli varma että Mercedeksestä tulee hyvä kuningatar. Hän kuitenkin lupasi että he tapaavat vielä. Luku päättyi ja sain Flash Shotin, joka laittaa läheiset viholliset pökerryksiin kirkkaan välähdyksen avulla.