Keskiviikko, 14.12.2016
Menin puhumaan Serafielle ja kerroin olevani valmis. Hän sanoi ottavansa yhteyttä kutsujiin, aloitetaan operaatio!
Lann, Reynn, Hauyn sekä kutsujat (Terra, Eiko, Yuna ja Rydia) suuntasivat Ultima Gaten luo samalla kun Squall, Cloud, Tidus ja Lightning pitivät Brandeliksen kiireisenä.
Plumed Knight ja kultanaamio (eli Lannin ja Reynnin vanhemmat) koettivat tulla estämään heitä, mutta Lann ja Reynn pahoittelivat heille tätä kaikkea. Mutta puhe ei aina riitä, heihin pitää hakata järkeä!
Ensin alkoi taistelu Lannin ja isukin välillä. Tämän taistelun ei kai ollut tarkoituskaan olla vaikea, koska se oli ohi melko pian.
Sitten Reynn kohtasi heidän äitinsä, joka oli hiukan vaikeampi (Käytti jäätaikoja ja Reynnin torni on niille hiukan heikko) mutta silti aika nopeasti ohi.
Taistelun jälkeen kultanaamio muuttui takaisin heidän isäkeen ja hän kiitti Lannia. Lann itkien pyysi anteeksi kuinka heidän kuolemansa oli hänen vikansa. Rorrik totesi että hän on ollut kuolleena jo vuosia, Lannin ei tarvitse syyttää itseään. Kauheasti ei Lannia lohduttanut, mutta Rorrik sanoi olevansa ylpeä pojastaan. Lann on kasvanut ja hän ei enää se hemmoteltu poika, joka välitti vain itsestään. Rorrik halasi Lannia ja katosi.
Heidän äitinsä ei kuitenkaan vielä ollut vapaa, vaan nyt Lann ja Reynn joutuivat molemmat Plumed Knightia vastaan.
Tämä oli vaikeampi kuin aiempi taistelu, mutta koska nyt miulla oli koko tiimi kasassa, ei paljoa pelottanut.
Taistelun jälkeen Plumed Knight ei meinannut antaa vieläkään periksi, mutta Lann syöksyi päälle ja sitten heidän äitinsä Lussen sielu vapautui.
Reynn alkoi itkeä, mutta Lusse vain hymyili ja lohdutti häntä. Lusse halasi tytärtään ja katosi.
Tietysti paikalle pamahti seuraavaksi Brandelis. Cloud ja kumppanit makasivat maassa ja Lightning pahoitteli etteivät onnistustneet estämään Brandelista. Kaikki pitää tehdä näköjään itse!
Brandelis ei ollut vaikea, mutta hänen erikoisiskunsa animaatio kesti aivan liian kauan.
Taistelun jälkeen Lann hurrasi, mutta Brandelis ei suostunut pysymään maassa. Sen sijaan hän muuttui valtavaksi örrimörriksi! Olisikohan nyt viimeinen taistelu?
Tämä taistelu oli oikeast jo vähän hankala, Brandelis löi melko kovaa ja laittoi jatkuvasti yhdelle iskullaan raivostuttavia efektejä kuten myrkytys ja kamala confusion. Jouduin käyttämään parannusesineitä melkein joka vuoro.
Brandelis nousi jälleen ja Hayun sanoi että he ovat melkein valmiita, Ultima Gate käynnistyy kohta. Historia meinasi taas toistaa itseään kun Lann lähti juoksuun kohti Brandelista, aivan kuten viimeksi. Mutta nyt Reynn juoksi hänen rinnalleen ja käski keskittymään vain Brandeliksen vangitsemiseen. Ja kas kummaa, Brandelis nökötti pian maagisessa laatikossa!
Laatikko ei vaan ollut tarpeeksi vahva ja Brandelis työnsi kätensä siitä läpi ja tarttui Lanniin.
Hauyn alkoi luopua toivosta ja rukoili Lussea apuun. Valo välähti hänen lähellään ja sitten Lannin ja Reynnin vierelle ilmestyi Rorrik neuvomaan. Myös Lusse ilmestyi ja hänkin neuvoi heitä.
Laatikko alkoi voimistua ja Brandelis työntyi takaisin sisälle. Samalla Ultima Gate käynnistyi ja virtaus muuttui käänteiseksi. Useat valot purkautuivat siitä ja ne vangitsivat Cognia ja toivat takaisin porttiin.
Mutta se perkele Brandelis ei vaan suostunut luovuttamaan! Laatikko hajosi ja hän nappasi Hauynin otteeseensa.
Reynn loikkasi Taman selästi ja potkaisi Brandelista päin näköä. Hayun pääsi hänen ottteestaan ja sitten Lann veti Brandelista turpaan.
Lann ja Reynn heittivät yhden Mirage-kuutioistaan Hauynnille ja sanoivat että loput on Serafielle, pitäkää huolta Grymoiresta.
Lann ja Reynn aikoivat mennä portista, varmistaen että Brandelise ja Cognat pysyvät poissa Grymoiresta. Portti imaisi heidät ja katosi.
Ja niin päättyi Lannin ja Reynnin seikkailu Grymoiressa!
Olipas se peli. Sanotaan nyt heti että kyllä mie tästä tykkäsin, vaikka selviä puutteita kyllä löytyi. Ensinnäkin vaikeusaste tuntui hiukan liian helpolta, vedin suurimman osan pelistä samoilla Mirageilla koska ne nyt vaan toimi kaikkea vastaan. Ja vaikka peli varmaan olisi halunnut että vaihtelisin paljon Mirageita ja myös tilanteen mukaan muuttaisin Lannin ja Reynnin kokoa, niin en nähnyt mitään syytä tähän. Oli myös harmi että Lann ja Reynn oli pakko olla taistelussa mukana! Sen takia en juurikaan M-kokoluokan Mirageita käyttänyt kun nuo kaksi dorkaa veivät heidän paikan. Olisi ollut kivempaa ohjata 6 Miragea ja sisarukset olisivat vain olleet kuten Pokemon kouluttajat eli taustalla käskyttämässä. (Huomautus, lopputekstien jälkeen selvisi että nyt heidät voi ottaa pois taistelusta! Eli jos päätän palata Coliseumia tai vapaaehtoisia luolastoja varten, voin viimeinkin käyttää pelkkiä Mirageita. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!). Näistä valituksista huolimatta, taistelu oli kivaa ja olihan se hauska napata mukaan tuttuja mörrejä!
Sitten tarina ja hahmot. Lann, Reynn ja Tama eivät olleet kovinkaan kummoisia sankareita. Lann lähinnä päästeli suustaan sammakoita ja muita typeryyksiä (Vasta ihan lopussa hänkin näytti samaistuttavia tunteita). Tama taas oli lähes yhtä tyhmä kuin Lann. Reynn oli heistä siedettävin, mutta eipä hänkään kovin kummoinen ollut. Onneksi tuttujen FF-hahmojen keskusteluja ja tekoja oli mukava seurata. Olisinpa voinut pelata heillä... Tarina oli kuitenkin ihan kiva, etenkin loppua kohden homma meni mielenkiintoiseksi kun kaiki alkoi selvitä.
Musiikki oli tuttua FF-laatua ja chibi-tyyli miellytti ainakin minua kovasti! Ei sovi kaikille, mutta eipä tämän genren pelit muutenkaan sovi kaikille.
Nyt varmaan pidän pienen "joululoman" ja palaan varmaan seuraavan pelin merkeissä joko aaton tai uudenvuoden tienoilla. Peli on kyllä päätetty jo aikoja sitten, en malta odottaa että pääsen siihen sukeltamaan! <3
Tuttuun tapaan, kiitos kaikille lukijoilla ja palataan asiaan taas ensi kerralla!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste World of Final Fantasy (PS4). Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Totuuksia ja valmistautumista viimeiseen koitokseen
Tiistai, 06.12.2016
Saavuin Agarthirin kaupunkiin (Jossa kävimme joskus aikoja sitten pyörähtämässä) ja se kuhisi Cognia. Juoksin niiden ohi katedraaliin, jonka keskellä oli outo musta juttu, joka näytti puoliksi mekaaniselta, puoliksi elävältä. Shelke tuli paikalle ja selitti että Bahamutin liittouma todellisuudessa muuttaa ihmisten sieluista sielukristalleja ja ihmisistä jää jäljelle sellainen outo vakoinen kotelo. Siinä ohessa sitten liittouma saa käyttöönsä heistä energiaa tai jotain. Ja tämä outo juttu (joka oli todellisuudessa sellainen ketju, minkä liittouma laski jokaiseen vallattuun kaupunkiin) toimi hissinä sieluille. Jiant-muodossa sitä voi myös käyttää jos pystyy hallitsemaan Mirageita eli tämän kautta mekin päästään liittouman tukokohtaan. Eli siis menoksi!
Astuin ketjun sisään ja lähdin etenemään. Melko yksinkertainen paikka, juoksin lähinnä vain suoraan.
Hiukan tuli paikkaan vaihtelua kun nousimme ketjun sisästä sen päälle. Edelleen juostiin suoraan, mutta maisemat sentään erilaisia. Ja hetken päästä mentiin takaisin ketjun sisälle. Mälsää.
Kun olin tarpeeksi kauan edennyt, saavuimme mahtavan linnan edustalle. Onneksi siellä oli myös portti, joten pystyin käymään Nine Wood Hillsissä tallentamassa.
Pian astuinkin sisälle Catsle Exnineen, joka suorastaan huuti "Viimeinen luolasto, viimeinen luolasto!" joten aloitin tietysti treenaamaan. Ja jos sattuu tulee uusia Mirageita vastaan, niin pitäähän ne kerätä talteen.
Huomasin melko pian että ainakaan vielä vastaan ei tule kovin kummoisia vihollisia, joten kokemusta kertyi hitaasti. Päätinkin sitten lähteä etenemään ja huomasin että paikan painovoima toimii hassusti, juoksentelin nimittäin seinillä. Sellaista sattuu.
Jonkin aikaa myöhemmin löysin tallennuspisteen ja päätin selvittää joko täältä saisi enemmän kokemusta. Vastaus: kyllä, mutta vastapainona uusien vihollisten joukossa oli pieniä leijuvia robotteja, jotka osasivat Death-taian joka tappaa kohteen kerrasta jos osuu. Varsin raivostuttavaa, mutta ne onneksi tipahtivat nopeasti.
Torstai, 08.12.2016
Lähdin etenemään (ja huomasin että lähellä oli kristalli, jolla voin siirtyä linnan alkuun ja palata helposti Nine Wood Hillsiin) ja löysin Carbunclen, sen hassun otuksen joka on ollut naamioituneen naisen mukana. Taistelu sitä vastaan ei ollut edes kaukaisesti haaste, kaatui kahdesta iskusta.
Kun Carbuncle oli kaatunut, lisää aluetta ilmestyi näkyviin ja pääsin etenemään.
Juoksenneltuani taas aikani seiniä pitkin, löysin seuraavan tallennuspisteen ja kristallin alkuun. Pian tämän jälkeen kohtasin uudelleen Carbunclen, joka oli jälleeen nopeasti hoideltu.
Löysin Carbunclen kolmannen kerran ja kun etenin syvemmälle linnaan, Tama alkoi väsyä. Tämä ilmeisesti johtui Brandeliksen ja muiden voimasta. Lann ja Reynn kehottivat häntä palaamaan Nine Wood Hillsiin ja niin hän tekikin. Pian tämän jälkeen hakkasin Carbunclen. Taas.
Tämän jälkeen löysin taas kristallin alkuun ja jotenkin tuli sellainen fiilis että loppu alkaa olla todella lähellä...
Mutta ei, taas Carbuncle. Tällä kertaa hän oli tosin vähän vahvempi, mutta kuoli kuitenkin jo 3 iskusta.
Pian näin Plumed Knightin ja Hauynin taistelevan, jonka tosin keskeytti kultanaamio.
Lann ja Reynn ilmestyivät paikalle Hauynin avuksi, mutta hän pyysi että he lopettaisivat jo. Kultanaamio ei jaksanut enää keskeytyksiä ja kävi Plumed Knightin kanssa meidän kimppuumme.
Tämä taistelu olisi voinut olla vaikea jos tiimini ei olisi niin naurettavan vahva. Kyllähän siinä useampi vuoro meni, mutta en ollut varsinaisesti vaarassa missään vaiheessa.
Taistelun jälkeen molemmat kaatuivat kuin patsaat ja heidän haarniskoiden ja kypärien takaa paljastui...
Heidän vanhempansa! Samassa Lannin ja Reynnin muistot palasivat. He olivat omahyväisiä kakaroita, jotka avasivat Ultima Gaten ja kutsuivat Brandeliksen, ihan vaan koska pystyivät eivätkä ajatelleet seurauksia. He myös sulkivat Hauynin siihen kuutioon kun hän yritti estää heitä.
No Brandelis sitten nappasi heidän vanhempansa ja istutti heidät kultanaamion ja Plumed Knightin sisään.
Taas nykyhetkessä Hauyn juoksi heidän äitinsä luo, joka pyysi että Hauyn voisi antaa Lannille ja Reynnille anteeksi heidän virheensä. Siinä samassa tapahtui räjähdys heidän yllään ja Brandelis pamahti paikalle. Hän uhosi hetken ja taistelu alkoi.
Tämäkään taistelu ei ollut kovin vaikea (Hahmoni ovat olleet turhan vahvoja jo aika kauan), vaikka Brandeliksella olikin muutama aika tehokas isku. Taistelu kesti ehkä 5-7 vuoroa.
Taistelun jälkeen Brandelis kehui voimaamme, mutta huomautti että vaikka hän ei ehkä pysty tuhoamaan meitä, myöskään me emme voi lopullisesti tuhota häntä.
Lann ei halunnut kuunnella tälläistä roskaa ja jotenkin sai voimaa kasvattaa toisen kätensä valtavaksi ja kävi Brandeliksen kimppuun. Siinä samassa he molemmat sulkeutuivat samojen kuutioiden sisään missä Hauyn oli.
Reynn tietysti otti vähän raskaasti, kuitenkin vähän aiemmin näki kuinka vanhemmat räjähti Hauynin kanssa (Oletettavasti kuolivat) ja nyt kaksoisveli uhrasi itsensä.
Tama tuli Reynnin viereen suremaan.
Tama ja Reynn palasivat surkeina Nine Wood Hillsiin ja lopputekstit alkoivat rullaamaan.
Mutta kun lopputekstit oli ohi, peli ei ollutkaan vielä ohi! Reynn ei suostunut hyväksymään tätä. Mysteerinen kettuotus (Joka on varmaan Tama) ja teehuoneen tyttö järjestivät uuden mahdollisuuden ja Reynn oli yhtäkkiä katedraalissa, juuri ennen kuin hän ja Lann olivat lähdössä ketjua pitkin. Mutta Tama ei ollut paikalla ja Lann ei ollut edes kuullutkaan mistään Tamasta.
Sen sijaan Serafie hengaili Taman sijasta heidän kanssaan. Reynn järkeili että Tama antoi henkensä tälle uudelle yrityksellä ja sitä ei voida heittää hukkaan. Joten hän järkeili että antaa Brandeliksen ja muiden olla, Cognat täytyy pysäyttää. Reynn myös pyysi että Serafie ottaisi yhteyttä Sireniin, Hauynin Mirageen, jotta voivat sopia tapaamisen Balamb Gardeniin.
Reynn pyysi että Hauyn ei vielä mene Brandeliksen ja muiden kimppuun, Grymoire pitää ensin pelastaa Cognilta. Jos Ultima Gaten voima saataisi käännettyä, se imaisisi Cognat ja Brandeliksen takaisin omiin maailmoihinsa. Mutta ensin me tarvitaan lisää vahvoja Mirageita!
Peli kehotti minua menemään teehuoneeseen, joten veikkaan että pitää tehdä lisää Intervene-tehtäviä. Näistä ensimmäisessä Hauyn ja Quistis joutuivat vastakkain raivoisan Bahamutin kanssa. Muistatteko kun joskus kuulimme neljästä palvelijasta, jotka olivat demonin alaisuudessa? No oikeasti tämä demoni oli Lann ja Reynn. Ja Bahamut oli yksi heidän Mirageistaan.
Bahamut oli kyllä kestävä piru, mutta edes hänen vahvin iskunsa, Mega Flare, ei tehnyt kuin noin puolet tornieni kestosta vahinkoa. Ja hän kuitenkin latasi tätä aina 5 vuoroa, joten kerkesin kyllä valmistautua. Kauas on tultu esim. FF IV:n Bahamutista...
Taistelun jälkeen Bahamut liittyi joukkoihimme. Seuraavaksi Shelke löysi demonin, Diaboloksen. Liitetäänpä hänetkin riveihimme.
Diabolos ei ollut vaikea, joskin vähän ärsyttävä kun pisti meitä välillä uneen.
Mutta mokoma roisto ei kerrasta uskonut ja pakeni paikalta. Kun Shelke löysi hänet toistamiseen, taistelu alkoi alusta ja sitten se vihdoin alistui tahtoomme. Seuraavaksi tähtäimessä oli Leviathan, jota myös Faris metsästi.
Leviathan oli heikko sähkölle. Siinä kaikki mitä teidän tarvitsee tietää. Vielä olisi jäljellä Odin, hoitelen hänet seuraavan session aikana.
Tiistai, 13.12.2016
Lightning törmäsi matkoillaan Odiniin, joka haastoi hänet kaksintaisteluun. Odin oli haastanut useita muitakin ja pistänyt raukat jauhelihaksi. Eihän Lightning voi tälläistä sallia! Harmi vaan että Lightning ei oikein pärjännyt ja Odinin iskut katkaisivat hänen miekkansa. Odin käski Lightningia etsimään uuden, jotta heidän kamppailunsa voisi jatkua. Sen sijaan kuitenkin Lightning kutsui Miragen, joka sähköisti hänen korjatun miekkansa. Sähkö on ilmeisesti myös Odinin heikkous, hyvä tietää!
Ja kyllä, Odin oli todella heikko sähkölle. Taistelu oli siis todella helppo.
Taistelun jälkeen aukesi uusi Intervene tehtävä, jossa Shivalry Mirage haastoi Snown. Hän on Shivan miesvastine ja kaatui parin tulitaian jälkeen. Tämän jälkeen hoideltiin vielä se iso Flan, jota Snow piti aisoissa. Shivalry jäädytti mokoman lopullisesti, niin sitä ei tarvitsee enää jatkossa vahtia.
Tämän jälkeen kävin jututtamassa Serafieta ja selvisi että Tama voisi olla mahdollista tuoda takaisin, mutta sitä varten meidän pitää löytää toinen kettumainen Mirage, koska se voisi jakaa elämänsä Taman kanssa tai jotain. Myönnän, menin vähän sekaisin kaikesta pulinasta tässä kohtaa. Kuitenkin, jäaalueella on kuulema musta kettu Mirage, joka tappoi jonkun naisen. Sinne siis!
Suuntasimme Sherlottan majataloon, jossa Refia lupautui ohjaamaan meidät ketun luo. Tapettu nainen oli nimittäin hänen tätinsä.
Suuntasimme Icicle Ridgeen ja siellä uudelle alueelle, jossa oli etsimämme Mirage, Kyubi, ja Bahamutin sotilas. Kyubi karkasi paikalta ja sotilas juoksi kohta perässä, mutta ensin selvisi että sotilas oli ottanut Refian sedän kehon haltuunsa, ja sedän muistot herätti suurta vihaa Kyubia kohtaan. Seurasin Kyubia luolan perälle ja taistelu alkoi.
Kyubilla ei ollut heikkouksia, joten hakkasin sen alas ihan vaan raa'alla voimalla.
Taistelun jälkeen sotilas hyökkäsi Kyubin kimppuun ja taistelu uuvutti heidät molemmat loppuun. Me saimme Kyubin sielut ja sotilas pyysi viimeisillä voimillaan että hänen kehonsa haudataan Refian tädin viereen.
Veimme sielut teehuoneen tytölle, joka sanoi että hän varmaankin voi tuoda Taman takaisin. Seuraavaksi Reynn sitten huomasikin olevansa taas todellisuudessa jossa Tama oli hengissä!
Serafie ilmestyi kanssa paikalle ja kysyi että ollaanko valmiita viimeiseen taisteluun! Luonnollisesti vastasin että...EI!
Halusin nimittäin mennä katsomaan vieläkö on Intervene-tehtäviä tarjolla! Ja kyllä, yksi oli tullut lisää. Siinä Serafie kysyi Sireniltä ja Hayunilta neuvoa että voiskohan hänkin kenties muuttua isommaksi ja vahvemmaksi. Ratkaisu oli taistella vahvoja Mirageita vastaan ja piti siis mätkiä Diva Serafie. Ja taistelun jälkeen Serafie pystyi muuttumaan samaan muotoon.
Ja nyt olen valmis viemään tämän pelin päätökseen, se siis seuraavalla kerralla!

maanantai 5. joulukuuta 2016
Cognien invaasio
Sunnuntai, 04.12.2016
Balamb Gardenissa jututin Quistisia, joka ehdotti tietojen jakamista. Reynn ja Lann kysyivät miten Hayun ja kutsujat (Yuna ja muut) pärjäävät, joten Quistis kertoi heidän olevan syvässä unessa, mutta täysin kunnossa. Myös Tidus on unessa, hän taisteli Plumed Knightia vastaan ja se vei hänestä voimat. Reynn ja Lann eivät paljoa osanneet kertoa mitä oikein tapahtui, vain Hayun todella tietää että mitäs helvettiä oikein on meneillään. Paikalle tuli nyt Shelke, joka toi videokuvaa siitä mitä nämä oudot Miraget, Cognat, ovat oikein tehneet. Bahamutin alaisuudessa olleet kaupungit ovat nyt Cognien vallassa.
Shelke myös kertoi että on toinen uhka, Dyadin palvelijat. Dyad oli 100 vuotta sitten elänyt demoni, joka syöksi Grymoiren kaaokseen. Palvelijat taas oli hänen alaisuudessaan toimivia voimakkaita Mirageita. Ja jostain syystä nämä palvelijat ovat taas heränneet. Reynn muisti että mehän olemme nähneet parin ison Miragen nousevan (mm. Figaron linnan luotahan nousi jokin valtava Mirage) ja pahasti vaikutta siltä että palvelijoiden paluu on myös Lannin ja Reynnin vika.
Lann ja Reynn päättivät palata Nine Wood Hillsiin jututtamaan Tamaa. Hän ei nimittäin ollut kanssamme Balamb Gardenissa eikä myöskään vastannut Lannin kutsuihin. Tama vaan murjotti jossain ja Serafie ystävällisesti kävi hänet noutamassa.
Reynn kysyi että voisikohan Tama kertoa mitä oikein tapahtui, jolloin Tama yhtäkkiä havahtui ja rupesi selittämään että nyt on hätä, Cognat pitää pysäyttää mahdollisimman pian. Jopa Serafie hätkähti kun kuuli että kyse on Cognista. Serafie sitten kertoi että Cognat ovat eläviä koneita, jotka tuhoavat kaiken tieltään. Ja he leviävät kuin tauti, heitä tulee jatkuvasti vain lisää ja lisää. Tama kertoi sitten että Brandelis ja muut ovat Exnine Knightseja, jotka matkaavat maailmasta toiseen, levittäen kaaosta. Sen lisäksi he kuuluvat Order of the Circleen, joiden tavoite on tuhota jokainen maailma. Eli siis, Brandelis ja muut ovat jatkuvasti vain kontrolloineet Lannin ja Reynnin liikkeitä (alkaen ennustuksista), jotta he avaisivat Ultima Gaten. Hups.
Mutta Lann mietti että Enna Krosshan meidät käski keräämään Mirageita ja tutkimaan Grymoirea. Onko hänkin yksi pahiksista? Tama väitti että ei ole mitenkään mahdollista. Reynn totesi että pitää mennä jututtamaan Hayunia, ehkä hän osaa vähän valaista asioita lisää.
Hayun oli heräillä ja kysyi heti että muistaako Lann ja Reynn menneisyytensä. Eipä ne paljoa muistaneet. Hayun puhui hiukan arvoituksilla ja mainittuaan Lannin ja Reynnin vanhemmat, hän kutsui oman Miragensa, Sirenin, ja käski Lannin ja Reynnin lähtemään kotiinsa. Hän pelastaa heidän vanhempansa.
Kun Hayun oli lentänyt pois, Quistis tuli paikalle ja pyysi että Lann ja Reynn auttaisivat heitä taistelemaan Cognia vastaan. Lann ja Reynn suostuivat, olihan koko sotku kuitenkin ainakin osittain heidän syytään. Quistis antoi kiitoksena ilmalaivan heidän käyttöönsä!
Ilmalaivassa Serafie kertoi mitä on meneillään maailmassa ja tiivistettynä: Cognia kaikkialla. Harmi vaan että emme voi olla kaikkialla yhtäaikaa, mutta sitten keksittiin että teehuoneen tyttöhän voisi auttaa meitä.
Käytännössä tämä tarkoitti 5 uutta Intervene tehtävää Cognien pysäyttämiseksi, mutta päätin että teen ensin tarjolla olevat muut tehtävät. Ensimmäisessä autoin Bartzia ja Chocolattea pelastamaan Bokon, jonka oli kidnapnnut iso mekaaninen Chocobo. Ja koska robotit tuppaa olee heikkoja sähkölle, oli tämä taistelu varsin nopeasti paketissa.
Seuraavassa Gilgamesh tuli taas haastamaan Bartzin, mutta haasteen keskeytti Bahamutin sotilas. Hän oli käskenyt Gilgameshin houkuttelemaan Bartzin syrjään ja palkkioksi saisi sitten kaksintaistelunsa. No eihän sotilas ollut lupaustaan pitämässä, joten meidän piti hoidella pari Miragea hänen lisäkseen. Sen jälkeen Gilgamesh pahoitteli kovasti tätä koko sotkua.
Seuraava oli yksinkertaisesti Tifa vastaan Mirage. Ei mitään lisättävää.
Sitten oli vuorossa Squall ja Shelke, joilla oli vastassa yksittäinen Mirage. Samalla Squall oli oma itsensä eli valitti ettei hänellä ole tarkoitusta tai unelmia, plaa plaa plaa. Mene takaisin omaan peliisi valittamaan!
Sitten näimme pitkästä aikaa Enna Krossin, hän puheli Alexanderin kanssa (Joka on siis se iso silta). Hetken höpöttelyn jälkeen Enna käski esiin Cognan, joka piilotteli Alexanderin sisässä. Rupesin hiukan huolestumaan, kun Enna kutsui Lannin ja Reynnin paikalle ja selitti että tää on muuten vahvin Cogna Grymoiressa. Ömmmm, pitäskö miun yrittää uusiks myöhemmin...?
Oikea vastaus: kyllä, pitäisi tulla takaisin myöhemmin. Tämä heppu, Omega God löi aika perkuleen kovaa ja mie taas en tehnyt siihen juuri lommoa enempää. Hyvä tietää, palataan asiaan joskus (jos silloinkaan).
No nyt olikin aika tehdä pakolliset, joista eka oli Figarossa. Linnaa ahdisteli jatkuvasti Cognat, vaikka Edgar, Shelke ja Vivi tekivät parhaansa. Shelke kutsui paikalle Terran, koska hänen Magitek Armorinsa voisi pysäyttää Cognien liikkuvan komentokeskuksen.
Päädyin sitten pelaamaan eräänlaista miinaharavan ja laivanupotuksen sekoitusta, jossa koetin etsiä aavikolta Cognat.
Corneliassa Warrior of Light taisteli Cognia vastaan samalla kun Eiko valmisteli massiivinen miekan, Lute of Ragnarokin, linnan katolla, joka on Cornelian ensimmäisen kuninkaan ajoilta. Sitten jouduin pelaamaan minipeliä, jossa ohjailin Lightningia läpi Nether Nebulan. Sen jälkeen Lightning pyyti apua Ramuhilta.
Pian Lightning saapuikin takaisin Corneliaan, mukanaan Ramuhin sauva, jonka voimin Lute of Ragnarok ampui massiivisen laaserin, joka rikkoi kaukana kököttäneen Cognan kilven. Ja kun kilpi on alhaalla, pääsimme haastamaan tämän Cognan eli Omegan!
Omega oli kierolainen ja käytti Reflectiä, mikä kimmottaa loitsut takaisin lähettäjälle. Jouduin siis pätkimään sen fyysisillä iskuilla.
Nibelheimissa meitä odotti Supraltima Weapon, joka kesti hillittömästi osumaa ja käytti paria varsin tehokasta iskua. Kun taistelua oli mennyt joitakin vuoroja, lensin ulos taistelusta. Jouduin siis haastamaan mokoman uudestaan, mutta se ei saanut kestojaan takaisin taisteluiden välissä. Eli yhden todella pitkän taistelun sijaan tämä on muutama keskipitkä taistelua. Ja kolmannen taistelun jälkeen mokoma sitten kaatui.
Besaidissa huolia aiheutti lentävä Cogna, joka oli pommittanut muita kyliä. Shantotto pohti että Cognan pommit voisi olla tutkimisen arvoisia ja käski Tiduksen nappaamaan Cognan.
Tämä Cogna, Einhänder, ei ollut suurikaan haaste. Muutama kierros sähkötaikoja ja voila.
Viimeisenä mentiin Tometowniin, jota terrorisoi aavejuna, joka ilmestyi tyhjästä hyökätäkseen ja sitten katosi taas kuin savuna ilmaan. Lann ja Reynn menivät jututtamaan Cactuar konduktööriä, hänellä on varmaan tietoa mystisistä junista. Konduktööri suostui antamaan oman junansa pohjapiirrokset, jos Reynn onnistuu iskemään hänet kanveesiin. Kyseinen minipeli oli ärsyttävä, mutta sen pystyi ohittamaan.
Pohjapiirroksien avulla Lann ja Reynn pystyivät päättelemään mihin aavejuna ilmestyy ja Celes ja Squall olivat sitä odottamassa. Mutta junan sijaan jouduinkin taistelemaan vaan tylsää sotakonetta vastaan, plääh.
Nyt kun nuo tehtävät oli tehty, Quistis lähetti viestin että he ovat selvittäneet missä Brandelis ja hänen luutnanttinsa majailevat. Heidän tukikohtansa leijuu taivaissa, paljon korkeammalla kuin Balamb Garden tai mihin ilmalaiva voi mennä. Quistis kuitenkin neuvoi että menemällä katedraaliin (Joita sijaitsee kaikissa Bahamutin liittouman kaupungeissa) löydämme keinon päästä pahisten kotiin.
Käväisin vielä teehuoneessa ja huomasin että sinne on tullut useita uusia Intervene tehtäviä. Päätin hoidella ne nyt pois kun kerran vauhtiin pääsin. Ensimmäisessä Eiko löysin susimaisen Miragen, jonkan mätkin kanveesiin.
Seuraava olikin sitten iloinen yllätys, Terra vastaan Ultros! Ai kuka on Ultros? Menkää ja pelatkaa FF VI. Ymmärrätte sitten!
Sitten Yunaa päättäisyyttä testasi Valeforin näköinen Mirage ja sitten Yuna syöksyi pelastamaan tytön Ultima Weaponin kynsistä. Kyseinen tyttö oli valmis uhraamaan itsensä että Ultima Weapon ei hyökkäisi hänen kotikyläänsä.
Seuraava olikin vähän pidempi tehtävä, meidän piti etsiä Shantotto Sunken Templestä. Hetki meni juosta temppelin päätyyn, onneksi sentään viholliset kaatuivat kuin heinä edessäni. Kun lopulta löysin Shantotton valtaistuinsalista, hän haastoi meidät taisteluun.
Taistelun jälkeen (Jota ei voinut voittaa) Shantotto selitti että hän haluaisi päästä temppelin syvimpään kammioon, mutta vain Quancho kuningatar pääsee sinne. Reynn ehdotti että he suostuttelevat kuningattaren avaamaan oven niin Shantotto ei vaan yksinkertaisesti murhaa häntä.
Lann sai suostuteltua kuningattaren ja kun ovi oli auki, sieltä uiskenteli esiin iso lonkero-otus, Cenchos. Hän oli heikko tulelle, joten taistelu oli nopsaan ohi.
Koko otus meinasi räjähtää ja kuningatar selitti että sen räjähdys voi repiä mantereen kahtia. Ja tämän takia Shantotto tänne tuli, hän teki oman loitsunsa ja esti räjähdyksen syntymisen.
Faris saapui Figaroon ja kertoi Edgarille että etsii erästä Cognaa, sen pitäisi olla lähellä. Loput varmaan arvaatte, taisteluun! Kyseinen Cogna oli vain Omega Bane eli samanlainen kuin Omega aiemmin.
Sitten Rydia halusi kohdata pelkonsa eli hän meni Yunan kanssa tuliseen pätsiin haastamaan Ifreeta, Ifritin naispuolinen vastine. Vesi- ja jäätaikoja niskaan vaan.
Yuna ja Tidus etsivät Mirage nimeltään Bismarck, joskin Tidus vaan koetti iskeä Yunaa. Kuitenkin, Bismarck oli melkoisen iso hai ja sähkötin sen kuoliaaksi.
Sama tyyli jatkuu, tällä kertaa Cloud ja Lightning olivat Miragen perässä. Cloud tosin sai kuulla että lähistöllä on hopeahiuksinen miekkamies ja Cloud lähti välittömästi perään. Hmm, kukakohan se olisi....? Cloud kuitenkin törmäsi Terraan joka oli pettynyt Cloudiin, koska hän valitsi henkilökohtaisen koston ystävän auttamisen sijaan. Cloud kuitenkin ilmestyi sitten Lightiningin ja Terran avuksi.
Vivi sai kuulla että osa Black Mageista on vaan lakannut liikkumasta. Jotkin Miraget aiheutti tätä ja luonnollisesti meidän pitää tälle pistää loppu. Kaiken takana oli kolme Golem Headia.
Quistis ja Squall keskustelivat Balamb Gardenista ja miettivät voisiko se liittyä Cogniin (He kuitenkin vaan sattuivat löytmänän Gardenin pilvistä kun käyttivät ilmalaivaansa), mutta Eiko sanoi että tuskin, tuntuu enemmän samalta kuin suuri silta, Alexander. Eli kenties Garden on myös massiivinen Mirage. Eiko koetti jututtaa Gardenia, jonka nimeksi paljastui Eden. Eden oli nukkunut, koska hereillä Eden toimi porttina toiseen maailmaan ja sieltä tuppaa tulemaan Cognia. Ja koska nyt se herätettiin, Cognat alkoivat valua Gardeniin. Ne piti luonnollisesti mätkiä ja sitten Eden vaipui taas uneen.
Tometownissa Cid sai päähänsä että haluaa järjestää oopperan ja halusi Cloudin ja Celesin apua. Niin saisi kivasti piristettyä Tometownin asukkaita. Cloud ja Celes ei oikein innostunut, mut oivoi, Cid oli jo laittanut mainoksia jakoon. Kun Celes sitten salaa vähän harjoitteli, paikalle ilmestyi tietysti Ultros! Eipä ollut yllätys, mokomalla on joku outo tapa terrorisoida oopperaa! Sivuhuomautuksena, FF VI:n oopperakohtaus on pelihistorian parhaita.
Ja tämä olikin viimeinen Inteverne-tehtävä joka oli tarjolla tällä hetkellä. Huh huh, kylläpäs niitä riitti! Seuraavalla kerralla koetetaan sitten jatkaa taas tarinaa.

Tilaa:
Kommentit (Atom)