keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Prinssin uudet kuviot

Tiistai, 10.01.2017

Viimeksi veimme Gwendolynin tarinan päätökseen (Tällä erää, kyl me vielä hänet nähdään!) ja nyt siirrymme toiseen kirjaan, The Pooka Princeen.

Sankarimme, Titanian prinssi Cornelius, seisoi valtaistuinsalissa isänsä ja velhon kanssa. Kuningas pyysi ettei Cornelius taas menisi metsään, vaikka metsän nainen kuinka kiehtookin Corneliusta. Velho tosin huomautti että nuori prinssi vaan haluaa levittää siementään, jolloin Cornelius käski hänen vaieta.



Cornelius puhutteli isäänsä ja toisti että hänen tunteensa ovat todellisia. Kuningas kuitenkin sanoi että vastaavaa kävi kuninkaan veljelle, joka rakastui rahvaaseen ja entinen kuningas teki hänet perinnöttömäksi. Cornelius kuitenkin sanoi että metsän nainen ei ole mikä vaan rahvas, vaan prinsessa ilman valtakuntaa. Kuningas kuitenkin jatkoi että tietää toisen prinsessan, joka sopisi Corneliukselle paremmin. Mutta Cornelius ei välittänyt, hän sanoi olevansa vaikka valmis luopumaan kruunusta ja poistui isänsä pyynnöistä huolimatta. Velho rauhoitteli kuningasta ja sanoi että kyllä prinssi tulee järkiinsä. Kuulustiko muuten metsässä asuva prinsessa ilman valtakuntaa tutulta?

Seuraavaksi Cornelius heräsi jostain synkästä paikasta ja hän huomasi ettei ole enää ihminen vaan Pooka! No mutta kukapa meistä ei joskus heräisi tuntemattomasta paikasta pienenä pupuotuksena?

Tavallinen sunnuntaiaamu

Kun Cornelius oli selvinnyt järkytyksestä, hän rupesi miettimään että missä oikein on. Lopulta hän tuli siihen johtopäätökseen että olemme Tuonelassa (Selvyyden vuoksi, Corneliuksen ja muiden hahmojen tarinat tapahtuu samoihin aikoihin kuin Gwendolynin eli Odette on tässä vaiheessa vielä hengissä ja jos en ihan väärin muista, niin Corneliuksen tarinan alku tapahtuu jo ennen Griseldan kuolemaa taistelukentällä).

Ääni puhutteli Corneliusta ja sanoi että hän tuoksuu Titanian kuninkaalliselta. Cornelius esittäytyi äänelle ja kertoi tilanteestaan. Ääni ei kertonut kuka taas hän on, sanoi että Cornelius ei uskoisi kuitenkaan ja samalla kielsi lähestymästä. Hänen kehonsa on kuulema enää kasa matoja ja muuta saastaa, ihanata. Tyhjyydestä lensi sininen Psyphermiekka Corneliuksen eteen. Ääni kehotti ottamaan sen, Titanian prinssinä miekka on hänen velvollisuutensa. Miekka tulee vielä joskus todistamaan kuka tuo ääni oikein on. Ääni käski Corneliusta palaamaan kotiinsa, hänen kohtalonsa odottaa siellä. Ääni katosi ja Corneliuksella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin etsiä ulospääsyä.



Aaah, viimein pääsen pelaamaan Corneliuksella! Hän on oma suosikkini alkuperäisestä pelistä, hän iskee miekalla todella nopeaan ja hän osaa pyöriä miekkansa kera ilmassa kuin mikäkin sirkkeli. Todella näppärä hyökkäys, etenkin isoja vihollisia vastaan kun Cornelius jumittuu pyörimään viholliseen. Nähtäväksi jää onko tämä yhtä tehokasta kuin aluperäisessä

Pyörivä kuolema!

Ensimmäisen taistelun jälkeen näin kuinka Velvet (Kuinka moni arvasi että hän oli Corneliuksen prinsessa) luki kirjettä metsässä. Kirjeessä Cornelius pyysi että Velvet tulisi tapaamaan häntä heidän tavallisessa paikassaan, hänellä on tärkeää asiaa.



Takaisin Tuonelaan, jossa Cornelius kohtasi kruunupäisen kynttilänkantajan. Luuranko kertoi että täältä voi poistua vain jos saa luvan kuningattarelta. Hän lupasi ohjata Corneliuksen kuningatar Odetten luo jos Cornelius lupaa ottaa luurangon mukaansa kun poistuu Tuonelasta. No kauheasti ei ollut vaihtoehtoja, joten Cornelius suostui.



Aluetta tutkiessani löysin pian ensimmäisen Phozon Prismin, joka opetti Spiral Clawn (Cornelius syöksyy ilmassa kuin pyörivä tornado, tietysti miekka edeltä). Alueen eka välipomo oli Halja, joka kaatui aika nopsaan.

Alueella oli myös toinen välipomo, se sellainen lonkeropallero.



Tavalliset viholliset oli samoja luurankoja/kummituksia, joita Gwendolynille piestiin.



Cornelius pohti että tää hänen miekkansa täytyy olla maaginen ja Odette ilmestyikin paikalle sanomaan että sitä se kyllä on, röyhkeiden varkaiden valmistama miekka. Odette lupasi Corneliukselle rauhallisen kuoleman jos antaa miekan suosiolla hänelle. Cornelius esittäytyi ja selitti tilanteensa, mutta Odettea ei kiinnostanut. Ja kyllä, tappeluksihan se sitten meni.



Taistelu oli varsin helppo, ihan luonnollista että kirjan eka pomo ei ole kovin vaikea. Odette ei myöskään muuttunut hämikseksi tässä taistelussa ollenkaan.

Taistelun jälkeen Odette totesi että mene sitten, mutta ulkopuolella on Odinin valtakunta ja hänen valkyriaat nappaavat Corneliuksen varmasti. Hän myös huomautti että elävänä Tuonelaan joutuneet ovat syntisiä, joiden kohtalo on kohdata Odetten rangaistus. Cornelius kuitenkin sanoi ettei häntä lähetetty tänne rangaistukseksi, hän vielä todistaa että tämä kaikki on vain erehdystä. Luku päättyi ja sain palkkioksi Spark Boltin, joka ampuu sähköshokin joka laittaa viholliset pökerryksiin. Samalla sitten tuli ilmoitus että kuten Odette varoitti, Cornelius jäi nopeasti Odinin vangiksi.



Keskiviikko, 11.01.2017

Cornelius vietiin Odinin puheille ja Cornelius esittäytyi ja pyysi lupaa lähteä. Odin ei uskonut sanaakaan, hänen näkökulmastaan Cornelius on Tuonelasta karannut syntinen. Odin kuitenkin tunnisti Corneliuksen miekan, koska Ragnanival lahjoitti kyseisen miekan Titanian edelliselle kuninkaalle. Joten Odin tarjosi Corneliukselle tilaisuutta todistaa puhuvansa totta. Jos Cornelius noutaa Ragnanivalin mahtavimman soturin juomasarven Odinille, Cornelius on vapaa menemään. Hmm, soturi joka juo sarvesta... Kuulostaako tutulta?



Gwendolyn antoi Corneliuksen miekan takaisin ja varoitti että Brigan vihaa Pookia. Hän myös kertoi että muille sotilaille on annettu käsky hyökätä Corneliuksen kimppuun, Odin nimittäin tykkää antaa ihmisille mahdottomia tehtäviä. Hieno johtaja ja silleen...



Alueen viholliset oli tuttuja Ragnanivalin sotilaita ja eka välipomo oli kääpiöiden ilmalaiva. Alueelta löytyi myös Phozon Prism, joka opetti Whriling Bladen (Cornelius pyörii kuin hyrrä miekan kanssa).

Toisena välipomona oli Berserker, joka kaatui nopeasti. Ai että Corneliuksella on kiva pelata! ^^



Ennen kuin menin haastamaan Briganin, hoitelin myös Trial taistelun, jossa vastassa oli kaksi Berserkeriä. Ei kovin uhkaavaa, palkinnoksi sain Miracle Fruit C:n, joka nostaa kestoa 50 pisteellä. Sitten olin valmis jatkamaan Briganin luokse.

Brigan oli parhaillaan mässäilemässä, kun Cornelius syöksyi paikalle. Hän esittäytyi ja pyysi sarvea lainaksi. Ei liene yllätys että Brigan ei suostunut. Noh, väkisin sitten!



Brigan ei mahtanut minulle MITÄÄN, ketterästi vaihdoin puolta jatkuvasti ja hakkasin hänen apurinsa nurin ennen kuin he laittoivat uudet kilvet tilalle. Jotain kertoo että taistelun lopussa iskukomboni oli yli 300, 200 kohdalla sain jopa jonkun saavutuksen. Kuten kuvasta näkyy.



Taistelun jälkeen Cornelius palasi valtaistuinsaliin ja Odin onnitteli häntä. Nyt Cornelius kysyi että miksi he sanovat häntä "pookaksi", hän ei ole termiä ennen kuullut. Odin selitti että Pooka on nimitys näille pupuotuksille, jotka ovat muuttuneet voimakkaan kirouksen takia. Eli kaikki Pookat oli joskus ihmisiä ja edes Odin ei pysty tätä kirousta murtamaan. Odin kuitenkin piti lupauksensa ja käski Gwendolyniä saattamaan Corneliuksen Ragnanivalin rajalle.



Sain lisäyksen arkistoon, joka kertoi tarinan siitä miten Titanian entisen kuninkaan, Gallonin, aikaan Ragnanival lahjoitti Psyphermiekan Titanialle, liiton merkiksi. Gallonilla  pojista vanhempi kiintyi miekkaan ja Gallon lahjoitti sen hänelle. Mutta vanhempi prinssi vahingossa haavoitti isäänsä miekalla ja vaikka haava oli pelkkä pintanaarmu, kuningas raivostui. Tämä oli erityisen outoa, koska Gallon tunnettiin rauhallisena monarkkina. Nuorempi prinssi (Eli Corneliuksen isä) pyysi isäänsä rauhoittumaan, mutta Gallon muuttui vain kylmemmäksi vanhempaa poikaansa kohtaan. Lopulta hän hylkäsi verenperintönsä ja karkasi Titaniasta rakastajattarensa kanssa. Siitä asti miekkaa pidettiin kirottuna ja se haudattiin historiaan.



Luvun lopuksi sain Plasma Circlen, joka ympäröi Corneliuksen sähköpalleroilla.




lauantai 7. tammikuuta 2017

Oswaldin tähden

Perjantai, 06.01.2017

Oswald oli lepäämässä, kun Gwendolyn kysyi Bromilta mitä hän tietää Oswaldin ja kuolleiden kuningattaren sopimuksesta. Oswald saapui paikalle ja kertoi itse että hänen isänsä myi hänet kuolleiden kuningattarelle ja korvauksena kuningatar nosti Oswaldin psypherin, Belderiverin,  voimaa. Mutta sen takia Haljat (Jotka ovat käytänössä kuin Kuolema) ovat jatkuvasti läsnä ja ne iskevät heti kun Oswaldin voimat hiipuvat. Haljat sentää pelkäävät Belderiveria, mutta ilman sitä Oswald on suojaton niitä vastaan.

Oswald kiitti Gwendolyniä pelastamisestaan, mutta kysyi miksi Gwendolyn ylipäätään saapui Tulen valtakuntaan. Gwendolyn kertoi olleensa huolissaan eikä voinut vain odottaa Oswaldin paluuta. Herkän hetken keskeytti yksi Odinin sotilaista, joka toi viestin Ragnanivalin tappiosta keijuja vastaan. Keijuja johtaa nyt uusi kuningatar ja nyt Cauldronin alue on keijujen alaisuudessa. Kaiken lisäksi Odin haavoittui vakavasti eikä voi taistella ja keijut saivat myös Titrelin käsiinsä. Oswald sai nyt tietää että Gwendolyn oli antanut sormuksen isälleen ja Odin oli käyttänyt häntä vain pelinappulana saadakseen Titrelin. Oswald poistui loukkaantuneena ja sotilas pyysi Gwendolynia palaamaan kotiin Ragnanivaliin. Gwendolyn pyysi sotilasta kertomaan isälleen että hän ei voi palata, mutta taistella hän voi.



Sininen lintu ilmaantui taas Gwendolynille ja koetti puhua hänelle järkeä, keijujen kimppuun hyökkääminen yksin on silkkaa itsemurhaa. Mutta Gwendolyn haluaa hakea Titrelin takaisin. Lintu kysyi tekeekö Gwendolyn tämän isänsä vai Oswaldin takia. Gwendolyn ei vastannut, mutta hiljaisuus oli riittävä vastaus. Kun lintu oli kadonnut, Gwendolyn pohti ettei ole koskaan ennen edes ajatellut että pelko jonkun toisen menettämisestä voisi olla näin vahva.

Ringfordin metsästä löysin ensimmäisen Baromettin siemenen josta kasvava kasvi tuottaa kaksi...lammasta! Ja lampaista saa kivasti purtavaa!



 Alueen ensimmäinen välipomo oli hassu pieni sieniukko, joka kesken taistelun valtavaksi muskelisieneksi ja lopuksi hoikaksi naissieneksi. Taistelu oli siis varsin hämmentävä!



Alueen viholliset olivat keijuja ja haltioita, jotka ovat varsin helppoja vastustajia. Sain alueelta Blizzard Phozon Prismin, joka aiheuttaa lumimyrskyn.



Myöhemmin löysin jotain mitä alkuperäisessä pelissä ei ollut, Trial taistelun. Siinä vastaani tuli KAKSI niitä Unicorn Knighteja (Taistelin yhtä vastaan pelin alussa) jotka molemmat oli aika korkealla tasolla (38, itse olin 37 kun taistelu alkoi). Taistelu oli pitkä ja tukala, mokomat kutsuivat välillä apua mutta voitin kuitenkin ja palkkioksi sain Miracle Fruit S:n, joka parantaa 5000 pistettä kestoa JA nostaa maksimikestoa 100 pistettä. Ei yhtään hullumpaa!



Jatkoin kohti alueen pomoa, joka oli keijujen palatsissa. Keijujen nuori kuningatar, jolla oli aseenaan iso varsijousi Psypher, otti Gwendolynin vastaansa ja halusi tietää mitä asiaa hänellä on. Gwendolyn polvistui ja pyysi Titreliä takaisin. Kuningatar kieltäytyi, se on osa sotasaalista ja nyt heidän. Kuningatar varoitti että jos Gwendolyn ei nyt poistu, hän saa maistaa Riblamin (Eli hänen Psypherinsä) voimaa. No miten luulette keskustelun päättyneen? Aika taistella keijujen kuningatarta, Mercedestä, vastaan. Ja kyllä, Mercedes on todella pöhkö nimi keijulle.



Mercedes ei taistele reilusti, hän kutsui vähän väliä keijuja ja haltioita avukseen. Mercedes itse ei ollut kovin kestävä, mutta hän tykkäsi lennellä ympäriinsä ja oli TODELLA vaarallista olla hänen edessään, koska Riblam ampui kuolemaa monessa muodossa. Oli valtavia ammuksia, laaseria jne. Taistelu oli silti aika helppo kunhan piti alaisten määrän vähissä.

Takaisin linnassa Oswald jätti Belderiverin maahan ja oli valmis heittämään hyvästinsä maailmalle Gwendolynin petoksen takia. Paikalle ilmestyi Halja, joka kysyi että mitäs nyt, henkes lähtee kohta. Viikate heilahti ja ruutu pimeni.



Gwendolyn piteli taas Titreliä ja kohta pooka Myris juoksi hänen luokseen kertomaan miten Oswaldin kävi. Sain sentään Phozon Prismin, Grid Smashin, joka luo paineaallon, joka vahingoittaa ja työntää vihollisia kauemmaksi.

Gwendolyn ei vaan voinut hyväksyä tapahtunutta, etenkin kun hänen petoksensa aiheutti tämän. Myris koetti puhua järkeä, Halja on vienyt Oswaldin Tuonelaan ja elävät eivät voi mennä sinne. Mutta Gwendolyn tietää että yksi elävä voi, nimittäin Odin.

Gwendolyn meni Odinin puheille, joka luuli että hän tuli tänne asti luovuttamaan Titrelin Odinille. Mutta sen sijaan Gwendolyn ilmoitti että ei voi luopua sormuksesta, sen sijaan hän haluaa tietoa kuinka päästä Tuonelaan. Odin hiukan pitkin hampain lupasi saattaa Gwendolynin Tuonelan rajalle sormusta vastaan. Mutta Gwendolyn pysyi lujana, sormuksen hän saa vasta kun Gwendolyn palaa Tuonelasta. Odinille ei jäänyt vaihtoehtoja.



Tuonelassa tarvitsin taikajuoma Shinea, joka valaisee pimeyttä ja myös paljastaa kummitukset. Useat viholliset täällä nimittäin ovat immuuneja iskuilleni paitsi Shinen tai kynttilänkantajan läheisyydessä. Se tekee tästä paikasta vähän rasittavan, kuten myös se että pienet luurankokalat, -linnut ja -koirat on varsin ärsyttäviä. Onneksi sentään kaapuihin pukeutuneet luurangot ottavat turpaan aina.

Kynttilänkantaja on vaaraton ja itseasiassa hyödyllinen

Alueen ensimmäinen välipomo oli iso lonkeropallo, joka oli pukeutunut vihreisiin kaapuihin. Se oli aika helppo otus, kutsui välillä maahan lonkeroita ja vastaavaa. Sain siltä auringonmuotoisen koristeen, se on varmaankin avain johonkin.



Löysin alueelta Phozon Prismin, Gungnirin, joka lävistää viholliset jumalan keihäällä. Kuulostaa kohtalaisen hyvältä!



Seuraava välipomo oli Halja, joka lähinnä heilutteli viikatettaan. Ei paljoa muuta sanottavaa.

Myös alueen Trial oli Haljaa vastaan, tämä oli tosin vähän ärsyttävämpi taistelu koska huone oli pimeä ja alueella oli muitakin vihollisia. Mutta taistelun jälkeen sain Phozon Prismin, Icereakerin. Se on passiivinen kyky, joka nostaa vahinkoa jäätyneisiin vihollisiin.

Pian olin kuolleiden kuningattaren, Odetten, edessä. Hän ei kauheasti ilahtunut että isänsä tavoin Gwendolyn tunkeutuu kuolleiden valtakuntaan. Gwendolyn pyysi Oswaldia takaisin, mutta Odette vain nauroi. Eikai hän nyt vapaaehtoisesti palvelijastaan luovu!



Muistelin että Odette oli aika inhottava pomo alkuperäisessä pelissä, mutta taistelu menikin varsin helposti. Ainakin alkuun. Odette ampui lampustaan sinisiä tulipalloja, kutsui maasta keihäitä ja välillä teleporttaili. Mutta kun hän oli ottanut tarpeeksi vahinkoa, hän paljasti todelliset karvansa ja muuttui puoliksi hämähäkiksi! Ja sitten hän alkoi imeä maasta itselleen lisää kestopisteitä. Nyt muistan miksi tämä oli inha taistelu... Onneksi kuitenkin Odette muuttui takaisin tavalliseen muotoonsa hieman myöhemmin, joskin hän oli kerennyt imeä kestoa sen verran paljon että taistelu pitkittyi. Lähellä kuolemaa hän muuttui uudelleen hämähäkiksi, mutta kerkesin tappaa mokoman ennen kuin alkoi imeä lisää kestoa.



Taistelun jälkeen Odette alkoi puhua miten kuilu elävien ja kuolleiden välillä on jatkossa entistä suurempi, koska jatkossa yksikään kuolevainen ei voi astua Tuonelaan. Hän käski Gwendolynin muistamaan tämän, koska se on hänen syytään ja Odette katosi maailmasta.

Koko Tuonela rupesi järisemään ja Gwendolyn syöksyi Oswaldin vierelle. Odin saapui samalla ja nappasi heidät molemmat mukaansa.

Odinin linnassa Odin sanoi että reitti Tuonelaan on nyt lopullisesti sulkeutunut, sinne ei enää pääse kukaan muuten kuin kuolemalla. Odin pyysi Gwendolynia pitämään lupauksensa ja ojentamaan Titrelin. Gwendolyn epäröi, sormus symboloi hänelle Oswaldin rakkautta. Gwendolyn sanoi sen olevan hänelle nyt kaikki kaikessa. Jos Odin vie sormuksen, hänestä ei jää mitään jäljelle. Hän antaa sormuksen samalla kun antaa henkensä.



Odin vähätteli Gwendolynin puheita, ainoa syy miksi Oswald ja Gwendolyn edes ovat yhdessä johtuu Odinin käskystä. Gwendolyn kuitenkin sanoi että hän on kauhuissaan ajatuksesta että menettäisi tämän illuusion eli rakkauden Oswaldia kohtaan.

Odin oli raivostua, mutta Oswald astui väliin ja Odin käänsi selkänsä. Gwendolynin päätökset pilaavat täysin hänen suunnitelmansa, mutta silti hän on voimaton koska Gwendolyn on hänen tyttärensä. Odin puhutteli Oswaldia ja sanoi että luottaa tyttärensä hänen käsiin.

Oswald ja Gwendolyn palasivat omaan linnaansa, jossa he vannoivat seisovansa toistensa rinnalla ja kun he syleilivät, sininen lintu Gwendolynin viereltä katosi. Samalla sain Phozon Prismin, Needle Stormin (Useita iskuja eteen, jotka aiheuttavat paineaaltoja).



Ja näin päättyi Gwendolyn tarina (mutta älkää huoliko, näemme hänet vielä!), seuraavalla kerralla astumme toisen sankarin saappaisiin. Mutta kenen? Se selviää sitten!




tiistai 3. tammikuuta 2017

Jäämorsian ja varjosulhanen

Maanantai, 02.01.2017

Viime kerralla Gwendolyn heräsi pitkästä unesta, mutta hän ei ollut yksin. Linnassa oli myös kaksi tuttua palvelijaa, kääpiö Brom ja pooka Myris. Brom kertoi että Odin lahjoitti Gwendolynin keihään hänen uudelle miehelleen.

Poistuin linnasta ja löysin sisäänkäynnin pookakylään. Siellä oli ravintola ja kahvila, jossa pystyi syömään erilaisia ruokia vanhoja Valentinen kuningaskunnan kolikkoja vastaan.

Varsin viihtyisä kahvila

Seuraavassa kohtauksessa Gwendolyn seisoi parvekkeella ja hänen miehensä, varjoritari Oswald, saapui paikalle. Gwendolyn ei kauheasti ilahtunut että hänen miehensä on vihollisen sotilas.

Oswald kertoi että hänen täytyy lähteä linnasta joksikin aikaa, mutta ensin halusi antaa vaimolleen lahjan. Lahja oli sormus, jonka hän oli saanut lohikäärme Wagnerilta. Gwendolyn tajusi heti että sehän Titrel! Jos kerkesitte unohtaa, niin sitä tarvitaan Cauldronin hallitsemiseen. Gwendolyn oli kuitenkin epäilevä, miksi Oswald lahjoitti sormuksen hänelle. Oswald vastasi että koska haluaa nähdä hänen hymyilevän. Gwendolyn vetäytyi kauemmaksi ja sanoi että saa onnen vain taistelussa.



Oswald poistui ja sininen lintu ilmestyi Gwendolynille. Lintu kysyi että pitääkö Gwendolyn Oswaldista. Gwendolyn kielsi tämän ja sanoi että ei voi ikinä antaa anteeksi viholliselle, jonka käden kautta monet Ragnanivalin sotilaat kuolivat. Jos hän jotain Oswaldia kohtaan tuntee, se johtuu Odinin langettamasta loitsusta eikä se oli todellista rakkautta. Gwendolyn on valmis kostamaan Oswaldille heti kun tilaisuus tarjoutuu, aivan kuten Odin varmasti haluaisi. Lintu huomautti että Odin ei ole enää Gwendolynin kuningas, hänen ei tarvitse olla uskollinen. Mutta Gwendolyn haluaa vaiin tehdä sen mikä saa Odinin iloiseksi. Mutta juurihan Oswald sanoi että hän taas haluaa tehdä Gwendolynin onnelliseksi.



Kun Oswald oli lähtenyt, myös Gwendolyn poistui linnasta. Hän saapui Ragnanivaliin, aikeinaan viedä Titrel isälleen. Yksi sotilaista pysäytti hänet ja hyökkäsi kimppuun. Gwendolyn vaati selitystä ja sotilas vastasi että kuningas on antanut käskyn tappaa Gwendolyn välittömästi.



Hoitelin tämän sotilaan (Berserker) ja kaksi valkyriiaa. Oli aika ärsyttävä taistelu, Berserker kesti osumaa ja välillä meni kilven taakse piiloon. Hiukan myöhemmin löysin pannukakkujen reseptin, vaatii vain maitoa ja kananmunan.

Alueen viholliset olivat lähinnä valkyriioja sekä kääpiöitä. Kääpiöt viskoivat pommeja ja joskus kuollessaan levittivät pommeija ympäriinsä. Hiukan piti olla varuillaan kun välillä ilma oli sakeana pommeista

Löysin alueelta myös isomman laukun sekä Phozon Prismin, Freeze Enchantmentin. Se nostaa jäähyökkäyksieni todennäköisyyttä jäädyttää vihollinen. Huomasin myös että pitää syödä enemmän, vastaani tuli muutama Warrior (parrakkaita heppuja, joilla isot kirveet), jotka olivat minua korkeammalla tasolla ja voi pojat, niiden iskut sattui!

Seuraavalla levähdysalueella kutsuikin kokin paikalle ja söin hiukan. Pari ruutua myöhemmin löysin arkun, jota en voinut avata. Siinä on pieni avaimenreikä, johon tavallinen avain ei sovi. Hmmm...Avasin kartan ja huomasin etten ollut tutkinut erästä umpikujaa ja sieltä saa palkinnoksi ainakin jonkun avaimen. Sinne siis!



Umpikujassa oli uusi minipomo, kääpiöiden ilmalaiva ja se oli hektinen taistelu. Puolet ajasta olin pihalla mitä tarkalleen ottaen tapahtuu, kaikkialla lenteli lääpiöitä, pommeja ja ohjuksia, sitten paikalle tuli berserker, alus käytti liekinheittimiä jne jne. Hauskaa se oli ja pirun hektistä! Mutta palkinnoksi saamani avain ei edes avannut sitä arkkua! Ei sitten...



Hiukan myöhemmin löytyi pieni avain ja se sopi siihen aikaisempaan arkkuun! Sisällä oli rahaa (tavallista ja Valentinen kultaa) sekä Vampiric Ring+1, joka (yllätys, yllätys) imee vihollisilta kestoa jokaisella iskulla, mutta samalla nostaa 10% kaikkea vahinkoa jota teen JA otan vastaan. Pitääpä jossain välissä kokeilla onko sen arvoista, yleensä en tykkää käyttää mitään joka nostaa myös vihollisten hyökkäysvoimaa.

Kun olin tutkinut kaikki muut alueet, suuntasin kohti Odinin salia. Siellä selvisi että Briganin henki on ottanut Odinin valtaansa. Hän kertoi että tuonelan kuningatar lähetti Briganin rankaisemaan Odinia, joka on varastanut pshypher-jalokiviä hänen valtakunnastaan. Eihän me voida sallia että Brigan rupeaa riehumaan vielä haudan takaa, hakataan se ulos Odinista!



Odin taisteli lähinnä nyrkeillään ja hänen iskunsa sattuivat. Hän myös takoi maata, joka aiheutti paineaallon. Ja ottaen huomioon miten iso mies hän on, hän liikkui aika vikkelään ja piti olla koko ajan varuillaan. Tämä teki parantamisesineiden käytöstä vähän hankalaa kun Odin oli niskassa kiinni todella nopeasti Taistelun edetessä hän otti käyttöön uusia temppuja, hän teki hyppyhyökkäyksiä jotka myös päättyivät paineaaltoon. Hän myös viskoi sinisiä hakeutuvia tulipalloja. Jatkoin kuitenkin aggressiivisella linjalla, harvoin tosin pääsen hakkaamaan Odinia selkään.



Taistelun jälkeen Briganin henki irtosi Odinista ja Gwendolyn antoi Titrelin Odinille. Odin kertoi että hän oli siis oikeassa Oswaldin suhteen. Odin nimittäin lupasi Gwendolynin Oswaldille, jos hän onnistuu surmaamaan Wagnerin.

Titrel ei kyl mahdu Odinin sormiin

Odin toivotti Gwendolynin takaisin, hänen tekonsa ovat korvanneet aiemmat virheet. Mutta Gwendolyn sanoi ettei enää kuulu tänne, Oswald oli valmis taistelemaan Wagneria vastaan hänen takiaan ja tämä teki häneen vaikutuksen. Gwendolyn hyvästeli isänsä ja toivotti hänelle kaikkea hyvää. Ja mie sain uuden Phozon Prismin, Rising Crescentin! (Useita iskuja, jotka päättyvät nousevaan iskuun)


Tiistai, 03.01.2017

Vanhassa linnassa Gwendolyn kysyi Bromilta mihin Oswald on nyt mennyt. Brom kertoi että hän meni Tulen valtakuntaan, täyttääkseen lupauksen jonka teki siellä kuninkaalle. Oswald on ollut kauemmin poissa kuin tavallista, joten Brom oli hiukan huolissaan onko jotain sattunut. Gwendolyn ei voinut enää odottaa, Oswald oli ollut poissa jo päiviä joten hän meni itsekkin tapaamaan kuningas Onyxia.

Onyx toivotti Gwendolynin tervetulleeksi ja Gwendolyn kysyi missä Oswald on. Onyx kertoi että Oswald taistelee lohikäärmettä vastaan, joka on terrorisoinut Tulen valtakuntaa. Kyseinen lohikäärme on huhujen mukaan itse Leventhan, joka mainitaan maailmanlopun ennustuksissa. Onyxin mukaan tuli ja miekat eivät kyenneet vahingoittamaan tätä vastasyntynyttä lohikäärmettä ja siksi hän laittoi Oswaldin asialla, hänhän käyttää myös Psypheriä, joka kantaa nimeä Belderiver.

Gwendolyn ihmetteli miksi Oswald vaarantaisi henkensä Tulen valtakunnan puolesta ja Onyx kertoi että alunperin Odin oli luvannut Gwendolynin käden hänelle, jotta heidän valtakuntansa voisi tehdä yhteistyötä. Mutta jostain syystä Odin perui sanansa ja antoikin Gwendolynin Oswaldille. Hyvittääkseen tämän Onyxille Oswald lupasi taistelevansa milloin vain Onyxin nimissä.




Nyt Onyx tarjoutui pelastamaan Oswaldin ja samalla purkamaan Oswaldin lupauksen, vastapalveluksena tosin Gwendolyn pitäisi lupautua Onyxin vaimoksi. Gwendolyn perääntyi ja sanoi että Onyx on samanlainen kuin muutkin miehet. Onyx ei oikein odottanut tälläistä vastausta ja lähetti naissotilaansa, Vulcanit, vangitsemaan Gwendolynin.



Aluuen viholliset olivat todella suureksi yllätykseksi aika tulisia. Oli tuliliskoja ja lentäviä tulipalloja sekä inhoja tulikiviä, jotka kuolivat räjähtäen.



Alueen ensimmäinen välipomo oli yksi Onyxin sotilaista, Vulcan. Kyseinen tulinen neito oli varsin helppo, jää tuntui tehoavan todella hyvin ja sellaisia iskuja miulla kyllä on!

Syö jäätä, tulinen akka!

Hiukan myöhemmin sain hiukan isommalta tuliliskolta Phozon Prismin, Fall Clashin (Nouseva isku, joka loppuu syöksyyn maahan). Missä välissä mie kerkeen näitä kaikkia käyttää!

Tutkimalla paikkoja löysin jälleen isomman laukun ja myöhemmin kohtasin varsin hankalan välipomon. Tulisella linnulla ratsasti heppu, joka ei näyttänyt kovin uhkaavalta mutta hänellä oli paljon ikäviä iskuja, eniten ahdisti hänen iskunsa, joka aiheutti maasta laavageysirin, joka sylki tulipalloja. Taistelun jälkeen sain sinisen liekin, joka on ilmeisesti avain täällä. Ja kartan perusteella ovi pomolle on lukossa. Eli hyvä että tutkin!

Ehkä tukalin välipomo tähän mennessä. Gwendolyn on juuri laukaisemassa Icicle Waven

Käytäni ravintolassa syömässä vähän vaikka mitä, suuntasin kohti pomoa. Siellä Oswald otti yhteen Levanthanin kanssa, joka on varsin suloinen pieni veijari. Oswald mutisi että kuolleiden kuningatar on heikentänyt hänen miekkaansa ja hän ei voi tappaa Levanthania. Onneksi paikalle syöksyi pelastava enkeli, Gwendolyn! Oswald menetti tajuntansa ja taistelu alkoi.

Awwwws, onpas pikkuinen söpö!

Levanthan ei ole fyysisesti kovin vahva, joten hänen häntänsä iskut ja puskemiset eivät paljoa pelota. Mutta hän myös sylkee valtavia tulipalloja sekä tulilaaseria, joten niitä kannattaa varoa. Kunhan vain pysyi kaukana tulesta, niin Levanthania vastaan on vaikea kuolla.

Tuo laaseri sattuu!

Gwendolyn tutki Oswaldia ja näki että hän on vahingoittunut vakavasti. Onyx tuli paikalle ja käski jättää hänet oman onnensa nojaan. Gwendolyn totesi kylmästi että Oswald taistelu Onyxin puolesta ja lohikäärme on voitettu, he palaavat linnaan. Onyx raivostui ja vaati saada tietää mitä Gwendolyn näkee Oswaldissa, hänhän on kuolleiden kuningattaren palvelija ja sellaisena hän tulee kuolemaan. Onyx pyysi hylkäämään Oswaldin ja tarttumaan hänen käteensä. Gwendolyn varoitti Onyxia että jos hän vielä loukkaa Oswaldia, Gwendolynin keihäs vie hänen kätensä.



Onyx oli vaikuttunut Gwendolynin tulisuudesta ja päätti antaa heidän mennä. Hän kuitenkin halusi Gwendolynin muistavan että hänen sydämensä palaa Gwendolynille. Ja luvun päätteksi sain Freeze Lancen, joka kerää kylmyyttä ja sitten laukaisee jäisiä keihäitä.