tiistai 19. tammikuuta 2016

Vaikeuksia Lastationilla ja matka Loween

Sunnuntai, 17.01.2016

Muistatteko kun viimeksi kokemusmöllykkä tappoi hahmoni? Noh, päätin haastaa mokoman uusiksi ja huomasin että se on täysin voitettavissa, kunhan vaan käy vähän tuuri ja käytän mahdollisimman paljon maa-elementin iskuja. Palkkio? Käsittämättömät 13 000 pistettä kokemusta! Tämän jälkeen poistuin luolastostas, tulin takaisin ja hakkasin möllykän uusiksi. Toistin tätä kunnes möllykän tappaminen kerran ei nostanut kenenkään hahmoni tasoa. Tässä vaiheessa koko trio oli tasolla 19

Jatkoin luolastosta ulos ja löysin ukkelin, jolta sain Chianille menossa olevat tavarat. Keskustelussa paljastui että Basilicom ja iso paha yritys Avenir ovat yhteistyössä. Basilicom saa valtansa kansan kannatuksesta ja suurin osa Lastationin väestöstä on Avenirin palkkalistoilla. Aaah, ihanaa tämä korruptio...



Seuraava vapaaehtoinen tehtävä oli perinteinen "tapa pomo"-luokan tehtävä ja luolasto oli jälleen lyhyt. Hakkasin yhden kokemusmöllykän ja valitettavasti tämän jälkeen Compa kuoli, koska kaikki tuntuvat pitävän häntä heittopussina. Odotan innolla että saan lisää hahmoja niin voin unohtaa Compan kokonaan... Pomo oli ruma sammakko, jonka IF ja Neptune hoitivat kahdestaan kun Compa makasi maassa.

Seuraavakksi lähdin pelastamaan Avenirin työntekijöitä, joiden kimppuun mörrit taas olivat hyökänneet. Luolaston perällä työntekijä mainitsi että teknologiamessut ovat kyllä tulossa, mutta siitä ei ole kerrottu massoille. Mielenkiintoista. Työntekijä myös mainitsi että Avenir on valmistautunut näihin messuihin jo Avenirin perustamisesta asti. Ei kuulosta onneksi yhtään epäilyttävältä!

Seuraavaksi aukesi sivutehtävä jonka suositus hahmojen tasoksi on...25?!?! Miun trio on tasolla 20 ja sekin johtuu siitä että hakkasin kokemusmöllyköitä paljon! Mutta koska olen masokisti, päätin koettaa silti. Luolastossa ensimmäinen uusi vihollinen oli lohikäärme, joka kyllä löi melko kovaa mutta lohari itse kupsahti helposti. Melko pian löysinkin pomon, ison ruman möllin! Tallensin ja iskin kiinni! Se pirulainen iski todella kovaa, mutta tein itsekkin siihen varsin hyvää jälkeä. Taistelu oli intensiivinen ja Compa kaatui pian. Neptune seurasi perässä, IF kuitenkin pysyi sitkeästi hengissä ja toi voiton kotiin! Hahaa! Compa ja Neptune jäivät kyllä ilman pomosta saatua kokemusta (20 000), mutta ei se mitään.

Yllättävän heikko lohikäärme

Valmiina kohtaamaan vaikein pomo tähän mennessä!

Meinasi tehdä tiukkaa...

Seuraavassa kohtauksessa Black Heart tuli taas ahdistelemaan Neptunea. Neptune ei vieläkään tunnista Black Heartia ja eikä sekään mokoma vaivaudu selittelemään vaan haastaa uudelleen taisteluun. Äskisen rumiluksen jäljiltä Black Heart oli varsin helppo pomo, ei saanut edes Compaa nurin! Black Heart ei taaskaan myönnä tappiotaan vaan vannoo kostoa paetessaan. Jotkut eivät ikinä opi.



Seuraavaksi Chianin luona radiossa kuului kuulutus: teknologiamessut ovat taas tulossa, Basilicomin parlamentin sponsoroimina. Chian höpötti lisää miten Avenir on paha, johto ei luota ihmisiin vaan tavoite tuntuu olevan kaiken korvaaminen roboteilla. Sillä aikaa toisaalla Black Heart (Joka näköjään käyttää myös nimeä Noire. Vähän miten Purple Heart on Neptune) tapasin Avenirin työntekijän ja keskustelivat Neptunesta ja salaisesta suunnitelmasta hänen voittamiseksi.

Miksi Black Heartin/Noiren hiukset ja silmät muuttuu riippuen onko CPU muodossa vai ei? Toisaalta Neptune kanssa muuttuu aika radikaalisti CPU-muodossa...
Seuraavaksi aukesi sivutehtävä, jonka suositustaso oli 28. Päätin että jätän tämän myöhemmäksi ja jatkoin tarinaa, jälleen Avenirin laskuun pitää mörrejä tappaa. Omituista kyllä, hirviöiden sijaan vastaan tuli robotteja. Onko tämä ansa? Kuitenkin, täällä haastoin jälleen kokemusmöllykän. Ihmettelin kun se kesti aika perhanasti iskua ja voiton jälkeen huomasinkin että tämä oli jälleen ollut vaikeampi möllykkä ja antoi ruhtinaalliset 52 000 pistettä kokemusta! Tämä tarkoittaa sitä että tulen täällä treenaamaan hetken kunhan olen ensin luolaston kerran vetänyt loppuun. Luolaston lopussa minua odotti pomo, Roc-lintu. Roc löi kovaa, mutta onnistuin sen kuitenkin voittamaan. Tuntuu kuin vaikeusaste olisi taas tämän luolaston kohdalla tehnyt pienen hypyn? Harmikseni huomasin etten pystynyt menemään luolastoon takaisin, koska se oli tarinaan liittyvä. Buuuu, nyt joudun odottamaan että löydän vapaaehtoisen luolaston missä löytyy näitä pahempia möllyköitä. Tarjolle tuli seuraava tarinakohtaus ja uusi sivutehtävä, tasoehdotus 25. Päätin sen hoitaa ja kenties sitten sen 28 tason tehtävän.

Kevyesti kokemusta

Roc


Tason 25 luolasto oli varsin simppeli, viholliset kaatuivat kuin heinä. Pomo taas oli Phoenix, joten olin vähän huolissani. Mokoma löi suht kovaa ja välillä iski kaikkiin hahmoihini kerralla. IF jopa kuoli hetkeksi, mutta onneksi Compan Revive Kit Item Skill herätti hänet henkiin, niin ei menneet kokemukset harakoille. Päätin kuitenkin jättää tason 28 tehtävän myöhemmäksi, kenties kokeilen sitä heti seuraavan pelisession aluksi. Kenties siellä on kokemusmöllykkä...

Phoenix. Ja kyllä, Neptunen uusin ase on pirun voimakas puumiekka


Neptune lvl 23
Compa lvl 23
IF lvl 24

Maanantai, 18.01.2016

Päätin mennä kuitenkin sinne tason 28 tehtävään. Jälleen kierrätetty luolasto, jossa oli yllättävän heikkoja vihollisia. Luolaston perällä minua odotti kaksi identtistä naikkosta, Haken ja Siegfried. Tässä sittekin paljastuikin tehtävän taso, molemmat löivät perkuleen lujaa! Yritin taistelua kahdesti, mutta en ollut vielä tarpeeksi vahva tähän tehtävään. Noh, onneksi voin vaan poistua luolastossa ja tulla myöhemmin takaisin.

Haken tai Siegfried. Toinen ilmestyy kuin tyhjästä taistelun alkaessa


Ja seuraava kohtaus alkoi tuntua jo toistolta, Black Heart tuli kerjäämään jälleen turpaansa. Taistelu eteni varsin leppoisasti, mutta loppua kohden Black Heart laittoi isompaa vaihetta silmään ja tappoi TAAS Compan. Voi huoh sentään... IF ja Neptune hoitivat taistelun loppuun, Compa jäi jälleen ilman kokemusta. Black Heart heitti tuttuun tapaan uhkauksiaan ja katosi. Neptune säntäsi perään ja pöljä kun on, ei tunnistanut Black Heartia ihmismuodossaan (Samana jona esiintyy blogissaan). Huomasin kuitenkin että tämä mysteerinen henkilö vuotaa verta, kuin taistelun jäljiltä, joten puoliväkisin raahasi hänet mukaansa.

Black Heart uhkailee

Kaupungissa Black Heart päätti esittää muistinsa menettänyttä, ihan vaan ettei tarvitse Neptunelle ja muille keksiä selityksiä mistä on tullut. Triomme päätti huolehtia Black Heartista. Illalla Neptune ja Black Heart keskustelivat vähän kaikesta, Black Heart itsekseen hiukan haikaili miten eivät ennen voineet keskustella näin. Seuraavana aamuna Black Heart oli kadonnut, jättänyt vain lapun että sai jo muistinsa takaisin.

Black Heart on yllättävän ystävällinen, huolimatta siitä että on koettanut jo kolmesti tappaa triomme


Chian pyysi Neptunea kokeilemaan uuden aseensa prototyyppiä, jotta voi valmistaa paremman messuille esitettäväksi. Valitettavasti kyseinen miekka on hiukan huonompi kuin nykyinen miekkani, mutta oletan että sitä on nyt pakko käyttää. Samalla avautui seuraava sivutehtävä, tason 27. Sinne siis!

Chianin prototyyppi miekka

Tehtävään kuului tappaa 10 Augustus-vihollista. Kyseiset veijarit ovat kuin aiemmat Orthos-viholliset, mutta erivärisiä. Melko helppoja, niitä tuli yleensä vain yksi kerrallaan ja kuolivat heti Neptunen ekaan vuoroon. Luolastosta löytyi 52 000:n kokemuspisteen möllykkä, jei! Hoidin tehtävän loppuun ja päätin omistautua hetkeksi möllyköiden metsästämiseen!

Neptune lvl 30
Compa lvl 30
IF lvl 30

Tiistai, 19.01.2016

Päätin mennä kokeilemaan uusiksi Hakenia ja Siegfriedia. Muutaman yrityksen se kyllä vaati, mutta lopulta kävi hiukan tuuri ja sain mokomat nurin! Ja mahtava palkkioni tästä hankalasta tehtävästä oli...hiukan rahaa ja kokemusta. Kyllä kannatti!

Seuraavaksi lähdin kokeilemaan tehtävää minkä taso oli 30. Kauhukseni huomasin että kyseisen luolaston perusviholliset hakkasivat minut maanrakoon! En todellakaan jaksanut ruveta hahmojani enempää kehittämään tähän hätään, joten jätän tehtävän odottamaan.

Ajattelin jatkaa tarinaa, mutta huomasinkin ettei tarjolla ollut tarinaa edistävää kohtausta. Pikainen googletus osoitti että tällä hetkellä Lastationin tapahtumat ovat ohi, täytyy mennä muualle ja palata myöhemmin takaisin. Noh, ei siinä kai muu auta. Jätetään Lastation taaksemme ja jatketaan Loween!



Matka Loween oli varsin simppeli, luolasto oli lyhyt ja viholliset kaatuivat jo kosketuksesta. Loweessa triomme kävivät Basilicomin kirkossa kysymässä missä on mörrejä, mutta siellä heidät ohjattiin etsimään Loween Basilicomin päämaja, tämä oli vain pieni sivukonttori. Seuraavaksi aukesikin luolasto (Tässä tapauksessa tosin metsikkö) ja muutama sivutehtävä. Sivutehtävät hiukan vihjasivat että olisin voinut tulla tänne jo aiemmin, koska niiden suositustasot olivat 5 ja 6...



Sivutehtävät sisälsivät esineiden keräämistä ja vihollisten tappamista, molemmat olivat ohi nopeasti. Miksi vaivauduin tekemään ne? Koska olen pakkomielteinen tälläisissä asioissa! Seuraavaksi kurkistin White Heartin blogiin (näköjään kaikilla jumalattarilla on omansa). Blogissa White Heart höpötti miten Lowee on luminen paikka ja jossa ihmiset käyttävät taikuutta. Tämän jälkeen hoidin seuraavat kaksi sivutehtävää (tasoa 7 ja 10). Jälleen molemmat olivat nopeasti ohi.

White Heartin blogi

Metsikön jälkeen triomme saapui Loween Basilicomin päämajaan, jossa itse White Heart otti meidät vastaan. Toisin kuin Black Heart, White Heartia ei paljoa Neptune kiinnostanut ja käski painua muualle, ei hän mitään tiedä Key Fragmentista tai mörreistä. Tämän jälkeen White Heartin alainen, Evangelist, painotti että White Heartin pitää yrittää rauhoittua, ei sovi että jumalatar rupeaa valittamaan ja ärsyyntymään.

Metsikkö

White Heart on kiukkuinen

Seuraavassa kohtauksessa Compa koetti parantaa Neptunen nuhan, mutta eihän siitä mitään tullut ja paikalle ilmestyi tyttönen nimeltä Gust. Gustilla tuntuu olevan kokemusta lääkkeiden sekoittamisesta ja yhtä pientä räjähdystä myöhemmin tekikin lääkkeen Neptunelle. Ja näin triomme ystävystyi alkemistin kanssa! Ehkä tapaamme häntä jatkossakin?

Ja tyhjästä ilmestyi Gust

Ei ole helppoa olla alkemisti

Evangelist ilmaantui tämän jälkeen höpisemään Overlord Momuksesta ja kuinka Loween mörrit ovat hänen alaisuudessaan. Eli jos tapamme möllejä, Momus saattaa suuttua. Jumalattaren palvelijaksi Evangelist on aika masentava tapaus, maalaili piruja seinille miten kuitenkin kuolemme koska Momus on niin vahva.

Seuraava luolasto oli jälleen nopeasti käyty läpi ja lopussa odotti punainen susimainen pomo. Mokoma ei saanut edes vuoroa. Olisi tosiaan pitänyt tulla käväisemään Loweessa jo aiemmin! Taistelun jälkeen sain Ice Bulletin, joka tuskin tehoaa Loween lumisissa maisemissa kovin hyvin vihollisiin! Ja yllätys, White Heart ilmestyi jumalattarena/CPU:na ja haastoi riitaa. Hän kerkesi jopa kerran hyökätä, mutta aika säälittävä yritys sekin oli. White Heart pakeni paikalta ja jos on yhtään Black Heartin tapainen, tulemme kohtaamaan hänet taistelussa vielä muutaman kerran.

Surkea susi

CPU White Heart
 
Yllättäen, White Heart ei suostunut ottamaan trioamme vastaan kun olimme matkalla kysymään tietoa missä on lisää möllejä. IF paljasti seuraavassa kohtauksessa kuuluvansa Kiltaan, jonka ovat vääräuskoiset perustaneet. IF ei kuitenkaan suostunut kertomaan ketä jumalattarista itse palvoo. Muistutuksena siis vääräuskoiset palvovat eri jumalatarta kuin ketä heidän maa-alueellaan palvotaan. Eli Loween asukas palvoisi Black Heartia tai Lastationin White Heartia. IF kuitenkin osasi ottaa yhteyttä toiseen White Heartin palvelijaan, joka oli kuitenkin itsekkin Killan jäsen. Näin saimme tietää salaisista tunneleista, joiden avulla pääsisimme White Heartin luokse.

Tunneleiden jälkeen White Heart ei ollut kovinkaan iloinen että ilmestyimme hänen eteensä. Mutta keskusteltuaan (tai no, haukuttuaan Neptunen pystyyn) hetken Neptunen kanssa, hän hiukan pehmeni ja lupasi vastata kaikkiin kysymyksiimme jotka raapustamme paperille.

Killan kaupungissa, Guild Cityssä, IF kertoi miten Kilta on Basilicomin tavoin jakautunut kahtia. On niitä jotka keskittyvät palvomaan jumalattaria ja niitä jotka vihaavat muita kuin jumalatarta johon itse uskoo. Yksi näistä kiihkouskavaisista halusi että tapamme möllejä metsässä. Päätin kuitenkin hoitaa saatavilla olevat sivutehtävät taas pois alta. Molemmat olivat "tapa pomo"-tyyppisiä ja tasosuosituksiltaan alhaisia. Jälkimmäinen näistä tiputti taistelun jälkeen aseen (Test Potion X) Compalle joka lienee "hiukan" harvinaisempi kuin ostettavat, koska se nosti Compan fyysistä hyökkäystä melkein tuhannella ja pitkän kantaman hyökkäystä melkein 1500! Vertailun vuoksi IFin nykyinen fyysinen hyökkäys on 2360 (Neptunella hiukan vähemmän), Compan 2636. Mitä taas tulee pitkän kantaman hyökkäyksiin, IFillä on vain säälittävät 860, Neptunella 1406 ja Compalla järisyttävät 3592! Ehkä voin nyt hiukan antaa anteeksi sitä että Compan puolutukset ja kestot eivät ole niin hyvät kuin IFillä ja Neptunella

Killan jakautuminen

"Tapa pomo" numero mones

Melko helppo demoni

Ja näin Compasta tuli huomattavasti tärkeämpi hahmo


Neptune lvl 30
Compa lvl 30
IF lvl 31

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kokemusmöllykät ja blogi blogin sisässä

Torstai, 07.01.2016

Aloitin tämän session tekemällä sivutehtävän, jossa minun piti kerätä 5 kappaletta Gelatin Cell-esineitä, joita tiputteluvat pienet limaviholliset. Luolastona toimi sama paikka jossa hakkasimme hiekkamadon viime kerralla. Eräästä luolan huoneestan löysin maasta violetin energian peittämän symbolin. Täsmälleen samanlainen kuin tutoriaali luolan lopussa, jossa peli kehotti käyttämään Compan kelloa, joka tavallisesti kutsuu 4-5 perättäistä taistelua, joiden jälkeen tietyn aikaa ei tule ollenkaan satunnaisia taisteluita. Mutta tälläisissä paikoissa kello kutsuu jonkin tietyn mörrin, tutoriaali luolassa se oli eka pomo. Hetken mietin uskallanko, en tiedä mikä supermörkö sieltä niskaani käy. Pikaisen tallennuksen jälkeen soitin kelloa ja kohtasin....!



...pienen sinisen veijarin. Ulkonäkö oli kuitenkin petollinen, kyseinen kaveri kesti osumaa aivan perhanasti ja löi suhteellisen kovaa. Taistelu kesti pitkään, mutta lopulta voitin. Ja palkkio? Aivan törkeä määrä kokemusta!

Huomatkaa expan määrä!
Vertailun vuoksi voin sanoa että tavalliset viholliset tässä luolassa antavat ehkä 10-30 pistettä kokemusta per taistelu, viime kerralla kahdesti tappamani Blue Shadow pomo antoi muutaman sadan. Tämä sininen otus antoi 1300! Neptune hyppäsi suoraan tasolta 4 tasolle 6, samoin Compa. Kun sain tehtävän päätökseen, menin tekemään samaa tehtävää uudelleen, koska halusin nähdä oliko tämä pieni pakkaus kokemusta vain kerran kohdattava vai voinko haastaa hänet aina kun tätä tehtävää teen. Ja ihana yllätys, pystyin haastaaman kyseisen kaverin uusiksi ja sain taas ison kasan kokemusta! Pitääpä olla tarkkana tälläisten vihollisten varalta, säästyy paljon aikaa kun ei tarvitse hahmoja kehittää "tavallisesti".

Seuraavaksi menin käymään Basilicomin kirkossa, jossa varjoissa pysynyt hahmo kyseli syytä miksi haluamme matkata muille maa-alueille. Neptune vastasi hakataksemme mörrejä. Tämä on ilmeisesti yleisesti hyväksytty syy matkustamiseen, koska lupa irtosi heti.

Tämän jälkeen Netune ja Compa halusivat mennä hakkamaan toisen hiekkamadon, koska se aiheuttaa ensimmäisen tapaan huolia ihmisille ja pitäähän ihmisiä auttaa! IF ei ollut kovin vakuuttunut, mutta tuli silti mukaan.

Hiekkamato kaatui nopeasti ja sen jälkeen kohtasin uuden pahiksen, jonka nimi pysyi vielä mysteerinä. Hän puhui Neptunelle aivan kuin tuntisi tämän hyvinkin, mutta Neptunella ei ollut aavistustakaan kuka tämä kalpea naikkonen oikein on. Niin tai näin, hänkin halusi taistella, mutta ei pärjännyt alkuunkaan tiimilleni. Saatan olla muutaman tason vahvemoi kuin peli minun haluaisi olla... Taistelun voitettuani sain ammuksen, joka mahdollistaa nyt myös maa-vahingon tekemisen.

Toinen hiekkamato. Huomatkaa Neptunen uusi miekka, jonka ostin!

Uusi rinatava pahiksemme
Tämän jälkeen aukesi muutama uusi sivutehtävä, jotka molemmat hoitelin nopeasti (Toisessa piti tappaa 10 limapalleroa ja toisessa 5 peikkoa) ja muutama lyhyt dialogipätkä, jotka heittivät kevyttä vitsiä muuttomiehistä, jotka pakkasivat tavaroita kuin Tetris palikoita ja myös lähitaistelun maailmanmestaruuskilpailuun tulleista sumopainijasta ja vahvajalkaisesta kiinalaisnaisesta, jotka hakkasivat autoja kadulla (Street Fighter, anyone?). Tämän jälkeen siirryin luolastoon, jonka kautta pääsen seuraavalla maa-alueelle, Lastationille.

Ilmeisesti olisin voinut mennä myös Leanboxiin tai Loween


Neptune lvl 9
Compa lvl 9
IF lvl 8

Perjantain, 08.01.2016

Luolasto Lastationiin oli todella lyhyt ja siellä vastaan tuli vain ampiaisia ja lepakoita. Eiväthän ne mitään mahtaneet, vaikka lepakot olivatkin ärsyttävän nopeita, väistivät iskuja ja aloittivat taistelun ennen hahmojani. Lastationissa Histoire kertoi että tätä maa-aluetta hallitsee Black Heart ja hän pitää blogia. Hiukan hämmentää nyt että onkohan tämän maailman kirkoissa jumalan(tai siis jumalattaren)palveluksia, joissa papit lainaavat jumalattarensa blogista pätkiä? Kuitenkin, Neptune ja kumppanit jatkoivat Basilicomin kirkkoon, jossa kyseltiin tietoja missä olisi mörrejä tapettavaksi. Heppu piti syystäkin ryhmäämmä pelkkinä lapsina eikä suostunut kertomaan. Samalla kävi ilmi että ilmeisesti Black Heartin palvelijat ovat jakautuneet kahtia, kirkon heppu teki hyvin selväksi ettei kuulu Black Heartin mielistelijöihin.

Jopa jumalattaret kirjoittavat blogia!

Kaupungilla Neptune ja kumppanit kuitenkin löysivät henkilön, joka pyysi pistämään läheisessä luolastossa monsuja nurin. Samalla avautui ensimmäinen sivutehtävä Lastationilla. Lukaisin myös Black Heartin äärimmäisen tärkeän blogipäivityksen... Kukapa mie kyl tuota sanomaa, täällä mie kirjoitan videopeleistä!



Kävin hoitamassa nopeasti sivutehtävän, piti hoidella kulkukoira (Joka oli kyllä enemmän susimainen hirviö) pienehkössä luolastossa. Kyseisessä luolastossa kohtasin myös Cockatrice-vihollisia, jotka lienevät tuttuja jos roolipelejä on ennenkin pelannut tai mytologiset hirviöt on intohimona. Pomo oli tosiaan samanlainen susiotus kuin aiemman sivutehtävän Blue Shadow. Raukka ei edes saanut kuin yhden vuoron koko taistelun aikana, jumalatar/CPU-Neptune teki hurjaa vahinkoa.

Cockatrice ja ampiainen


Seuraavaksi aloitin pääjuonta edistävän tehtävän, koska ei ollut enempää sivutehtäviä tarjolla. Tämäkin tehtävä noudattaa tuttua ja turvallista "tapa x määrä vihollista y". Tällä kertaa x=5 ja y=Cockatrice. Eipä kauaa mennyt kuin tämäkin lyhyt luolasto oli tutkittu, sitten vain Compan  kellolla kutsuin viholliset kimppuuni ja juoksin ympyrää että pystyin kutsumaan uudelleen.

Luolaston jälkeen seurue kävi nopean keskustelun siitä miten hirviöiden määrän noustessa ihmiset menettävät uskoaan CPU:ihin, jonka takia saavat vähemmän suojelusta, jonka takia hirviöistä on enemmän haittaa jne jne.

Ilmeisesti Lastationin talous on heikossa jamassa kun Avenir-nimisellä firmalla on monopoliasema ja pienet yritykset menevät konkurssiin. Eli iso paha yritys, joka meidän pitää pistää ojennukseen jossain kohtaa, asia selvä! Chian (joka antoi meille sen "tapa 5 Cockatriceä" tehtävän) kertoi myös teknologiamessuista, joissa on mahdollisuus päästä tapaamaan jumalatar. Luonnollisesti tämä kiinnitti ryhmämme huomion. Chian siis pyysi pitämään mörrit kaukana, jotta hän voi valmistautua messuille. Harmi vaan, että radiosta tuli kuulutus että messut on peruttu Basilicomin käskystä.

Hiukan neljännen seinän rikkomista

Tämän jälkeen aukesi seuraava pääjuonen tehtävä, lapsen pelastaminen luolastosta. Tarjolla oli myös kaks sivutehtävää, jotka päätin taklata heti seuraavalla kerralla.

Neptune lv l0
Compa lvl 10
IF lvl 10

Sunnuntai, 10.01.2016

Seikkailu jatkui taas sivutehtävillä, joista ensimmäisessä löytyi symbolin, jossa pystyin haastamaan taas pienen sinisen kokemusmöllykän. Sama sivutehtävä päättyi kun hakkasin luolaston lopussa odottavan demonin, jonka iskut aiheuttivat halvaannusta (paralyze) joka välillä keskeytti komboni. Ärsyttävää. Toisessa sivutehtävässä minun piti kaataa 5 hiukan minotaurimaista vihua.

Demoni

Jotain sukua pakko olla minotaureille


Kun lopulta päätin olevani valmis jatkamaan tarinaan, suuntasin kohti luolastoa jossa lapsi on jumissa. Luolaston perällä selvisi että lapsi on kunnossa ja sitä ahdistellut hirviö muussina. Ja kas kummaaa, jumalatar Black Heart (Jota kukaan ei tunnistanut, ei edes Neptune koska muistinmenetys...) oli kerennyt paikalle ennen meitä ja pelasti lapsen itse. Black Heart ei kuunnellut mitään selityksiä Neptunen amnesiasta ja kävi kimppuun!

Black Heart jumalattarena

IF vastaan Black Heart!


Kyseinen taistelu oli aika inha, Black Heart löi lujaa ja jostain syystä otti Compan kiusattavakseen. Compa-parka kellahti nurin, mutta onnistuin Neptunen ja IFin voimilla voittamaan. Taistelun jälkeen Black Heart vannoi että tapaamme vielä ja lähti matkoihinsa. IF rupesi epäilemään mitä tuhmuuksia Neptune on tehnyt kun Black Heart niin kiivaasti kävi kimppuun.

Seuraavaksi triomme päätti lähteä etsimään vääräuskoista (Heppua, joka palvoi muita kuin tämän maa-alueen jumalatarta) luolastosta, koska vääräuskoiselta voisimme saada tietoa miksi Basilicom perui tiedemessut ja mitä muuta Planstationin Basilicomin kirkossa tapahtuu.

Täältäkin luolastosta löytyi pian symboli ja taistelun kokemusmöllykän kanssa. Tää peli selvästi yrittää sanoa että jos haluat treenata hahmojasi, keskity vaan näihin. Samassa luolastossa kohtasin myös uuden vihollisen, Chimeran. Luulin että olisin kutakuinkin oikealla tasolla, koska Black Heart oli jopa hiukan vaarallinen pomo, mutta Chimerat kaatuivat kuin heinä (IF hoiteli omalla vuorollaan yksin yhden alas) joten olenko mie sittenkin hiukan liian vahva? Hiukan myös mietityttää missä vaiheessa pelin luolastot kasvavat, tämäkin paikka oli niin pieni että ilman taisteluita olisin juossut luolaston perälle parissa minuutissa.

Chimerat näyttää siisteiltä, mutta ovat säälittävän heikkoja





Vääräuskoinen kertoi että Lastationin Basilicom on käytännössä täysin parlamentin hallussa ja uskollisella puolella, The Sanctuarylla, ei ole ollenkaan sananvaltaa. Parlamentti taas kuuntelee vaan rahaa. Neptune meni hämilleen parlamentista ja Sanctuarysta, mutta IF selitti että parlamentti hallitsee, Sanctuary taas hoitaa uskonnollisen puolen. Eli aivan kuten itse päättelin tuossa hiukan ylempänä! Vääräuskoinen kuitenkin jatkoi pian että Sanctuary ei ole paljoa parempi kuin parlamentti, koska he ovat enemmän uskonnollisia fanaatikkoja. Eli vahvasti menee! Vääräuskoinen myös puhui tulevasta maailmalopusta, jonka aiheuttaa Overlord Momus. Potentiaalinen viimeinen pomo? Kenties...




Luolaston ulkopuolella Netpune ja kumppanit keskustelivat vääräuskoisen höpinöistä ja Histoire varoitti Neptunea Arfoiresta, joka on nyt tietoinen Neptunesta. Arfoire on sama henkilö, joka ylipäätään lukitsi Histoiren pois ja miksi Histoire pystyykin kommunikoimaan vain Naptunen päässä. IF manitsi mahdollisuuden jos Arfoire ja Momus ovatkin yksi ja sama...

Välikevennys!


Seuraava luolasto olikin selvästi vaikeampi kuin aiemmat, uudet viholliset (Etenkin rumilukset jotka kantoivat nimeä Orthus!) löivät selkeästi enemmän kuin aiemmat ja Compa jopa kuoli yhdessä taistelussa. Löysin jälleen symbolin, mutta kun haastoin kokemusmöllykän, huomasin että se myös oli paljon vahvempi kuin aiemmin, vaikka samalta näyttikin! En saanut edes puolia sen kestoista hakattua kun olin itse kuollut. Ehkä minun ei pitäisi vielä haastaa tätä kaveria ja tyytyä vain etenemään luolastossa!

Rumilus eli Orthus

Neptune lvl 14
Compa lvl 13
IF lvl 14


maanantai 4. tammikuuta 2016

Hyperdimension Neptunia: Hiukan erilainen konsolisota

Maanantai, 04.01.2016

Joulu tuli ja meni, samoin uusivuosi. Totesin että nyt voisi viimein olla hyvä aika pistää seuraava blogipeli käyntiin! Koska Dark Souls II oli melko synkkä kokemus, ajattelin että tarvitsen jotain kevyempää ja hupsumpaa. Ja kun tarvitaan jotain hupsua, Japanin peliteollisuus tarjoaa suorastaan ylitarjontaa!



Hyperdimension Neptunia on Idea Factoryn ja sen alaisuudessa toimivan Compile Heartin tekemä roolipelisarja, jonka kolme ensimmäistä osaa ostin kokoelmana pleikka kolmoselle joskus syksystä. Tämä Hypercollection sisältää siis Hyperdimension Neptunian ja sen jatko-osat, Mk2:n ja Victoryn. Sarjan viimeisin osa, Megadimension Neptunia VII, ilmestyi Japanissa PS4:lle viime vuonna ja on tulossa länteen tämän vuoden aikana. Saa nähdä päätyykö sekin jossain vaiheessa hyllyyni!

Neptunia on lähinnä tunnettu kevyestä huumoristaan, viittauksista muihin peleihin ja hahmokaartistaan joka koostuu ilmeisesti vain naispuolisista hahmoista. Ja näistä hahmoista osa on hiukan...ylitseampuvia silmäkarkin osalta. Ehkä tämä kuva kertoo kaiken:

Neljä jumalatarta, Purple Heart, Green Heart, Black Heart ja White Heart
Eli kauhean vakavasti ei tätä pelisarjaa ei kannata siis ottaa! Kunhan ei mennä Highschool of the Deadin tai Gamble Fishin tasolle fan servicen osalta niin kaikki hyvin (Tai ainakin siedettävästi).

Peli alkaa lyhyellä taustararinalla, jonka meille kertoo kirja nimeltään Histoire. Gamindustrin (Oikeesti) maailma koostuu ihmisten maailmasta ja Celestiasta, jossa hengaavat CPU nimiset jumalolennot. Ihmiset palvoo CPU:ita ja vastineeksi CPU:t suojelevat ihmisiä. Jossain kohtaa homme meni plörinäksi kun entinen jumalatar loi Histoiren kanssa neljä tavallista vahvempaa CPU jumalatarta, jotka ryhtyivät sotimaan keskenään tavoitteenaan  nousta uudeksi todelliseksi jumalattareksi. Tämän sota kantaa nimeä Console War. Peli ei ainakaan yritä olla liian vakava!

Histoire höpisee
Jumalattaret Purple Heart, Black Heart, Green Heart ja White Heart mätkivät toisiaan hiukan ja pohtivat ettei tilanne tästä muutu, ovat jo vuosia tapelleet ja tilanne on tasan. Päättävät siis yhdessä (Tai siis, Black, Green ja White) että tilanne saattaisi muuttua jos heitä olisi vain kolme tappelemassa. Joten yhdessä käyvät Purplen kimppuun ja tiputtavat hänet ihmisten maailmaan.

Sitten näemmekin päähahmomme, Neptunen, jolle Histoire höpöttää että sie oot ainoa toivo pelastamaan maailman. No tietysti, onhan tää kuitenkin japanilainen roolipeli! Eikä tarvitse olla nero että keksii Neptunen olevan maahan pudonnut Purple Heart...

Sankarimme Neptune
 Seuraavaksi Neptune heräsi ensimmäisen liittolaisemme, Compan, luota maa-alueelta nimeltään Planeptune. Compa pistää amneesian piikkiin miksi Neptunella ei tunnu olevan mitään hajua miten ihmisten maailma toimii. Lyhyen keskustelun jälkeen Neptune ja Compa päättävät mennä tappamaan läheisen piilopaikan mörrit, jotka kiusaa ihmisiä.

Tässä tutoriaali osiossa peli kertoo kaiken mitä tarvitsee tietää luolastojen tutkimisesta ja taistelemisesta. Pelin taistelusysteemi on ihan mielenkiintoinen, taistelut ovat vuoropohjaisia ja jokaisella hahmolla on tietty määrä AP:ta (Action Points), jota käytetään iskujen käyttämiseen. Vuoro päättyy kun päättää puolustaa tai ei ole enää AP:ta iskuihin. Kun hahmot kehittyvät, oppivat ne uusia iskuja ja pystyn tekemään omia comboja eli iskusarjoja. Iskut jakautuvat karkeasti fyysisiin, aseen käyttöön ja pitkän kantaman hyökkäyksiin. Ehkä mielenkiintoisin asia taistelussa on etten voi käyttää erikseen parannusesineitä, vaan pelissä on Item Skillejä, jotka aktivoituvat automaattisesti tietyissä tilanteissa, jos ehdot täyttyvät ja varastossa on materiaaleja niiden käyttöön (Materiaaleja voi joko ostaa luolastojen välissä tai löytää luolastoista. Jokaisen taistelun jälkeen tuntuu ainakin vielä saavan perus Reflex materiaaleja useamman). Esim. Compan ensimmäinen Item Skill on First Aid (Käyttää viisi Reflexiä), joka parantaa itseään 50% kun ottaa vahinkoa ja kestot on tämän jälkeen alle 30%. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että First Aid tapahtuu aina kun kestot tippuu alle 30% vaan jokaisella Item Skillillä on vielä siihen päälle todennäköisyys% jota voi nostaa Item Skill pisteillä, joita saa hahmon vahvistuessa. Yksi piste nostaa todennäköisyyttä yhdellä prosentilla ja eri Item Skillien välillä voi taisteluiden välissä vapaasti muuttaa paljon pisteitä missäkin Skillissä on. Monimutkaista? Ei oikeastaan, kuulostaa vaan ehkä siltä!

Compa vasemmalla

Eka luolasto

Ensimmäinen taistelu! Ompa uhkaava vihollinen...

Combo taulukko

Compan Item Skillit pelisession lopussa
Luolastossa sain myös Neptunelle nuijan, jolla voi rikkoa tiettyjä esteitä ja Comballe kellon jolla voi kutsua vihollisia. Eka pomo (josta unohdin ottaa kuvan, sori!) opetti Guard Breakin eli jos vihollisella on korkea puolustus, kannattaa silti vaan mätkiä menemään että suojaus murtuu. Taistelussa Neptune myös muuttui takaisin jumalatar muotoonsa eli Purple Heartiksi. Purple Heartina Neptune lyö melko paljon kovempaa, eli käytännössä aina kannattaa muuttua vaikka muuttuminen syökin AP:ta enemmän kuin tavalliset iskut.

Neptune/Purple Heart

Taistelun jälkeen sain Key Fragmentin ja Histoire puhui taas Neptunen pään sisässä. Histoire kehotti etsimään loput 3 Key Fragmentia. Compan ilme oli aika hupaisa kun tuijotti Neptunea, joka puhui itsekseen! Sain myös jossain vaiheessa tuliammuksen, jonka avulla voin tehdä kaikilla hahmoilla tulivahinkoa pitkän matkan iskuilla.

Compa parka, luulee että uusi ystävänsä sekosi!
Yllätys yllätys, Compa päätti liittyä Neptunen mukaan, tavoitteena pelastaa maailma! Seuraavakksi parivaljakko suuntasi toiseen luolastoon jossa hiekkamato aiheutti ongelmia. Siellä tapasin pian uuden ystävän, IFin, joka päätti liittyä mukaamme ainakin tämän luolaston verran (Ja kuinka moni arvaa että hän onkin sitten apunamme koko loppupelin). IFin erikoisesineen avulla pystyy etsimään piilotettuja aarteita eli IF tulee viettämään paljon aikaa päähahmonani luolastoissa.

Toinen luolasto

IF
Tämäkin luolasto oli melko lyhyt, joskin kohtasin pelottavan ison peikon, joka löi melko lujaa! Onneksi kuitenkin se kaatui melko helposti. Luolaston perällä oli etsimäni hiekkamato, joka oli peikkoa heikompi vastus.

Peikko! Huomatkaa Compan ase, valtava lääkeruisku

Hiekkamato
Luolaston jälkeen IF tosiaan liittyi joukkoomme pysyvästi ja ehdotti että mensimme Basilicomin päämajaan, jotta pääsemme etenemään Planeptunelta seuraavalle maa-alueelle. Basilicom on organisaatio/kirkko, joka palvelee jumalattaria ja myös toimii jokaisen maa-alueen hallituksena. En kuitenkaan vielä halunnut tätä tehdä, koska aukesi myös mahdollisuus tehdä sivutehtäviä, joita oli kaksi tarjolla. Päätin nopeasti hoitaa niistä toisen, jossa täytyi vain juosta lyhyen käytävän halki ja voittaa susimainen Blue Shadow pomo. Tämän jälkeen huomasin että pystyn tekemään saman tehtävän uusiksi, pomoa myöten. Helppo tapa siis kerätä kokemusta, koska pomo antaa huomattavasti enemmän kokemusta kuin tavalliset viholliset! Tämän päätin lopettaa ensimmäisen session, sain hyvän tuntuman millainen peli on kyseessä. Uskoisin että ihan miellyttävä kokemus tämä tulee olemaan, kunhan ei odota liikoja!

Blue Shadow

Planeptune


Neptune lvl 4
Compa lvl 4
IF lvl 3